matkustus,  perhe

Matkapäivät 46-48/90: Havaijin Big Island

Tehtiin
Torstai oli suuri päivä – ainakin lapsen mielestä. Hänen ensimmäiset sanansa aamulla olivat: Tänään on Halloween! Hän oli oikeassa. Illalla loma-asuntoalueen asukasyhdistys järjesti grillikatoksessa pienet Halloween-juhlat. Tai no, pienet ja pienet… en ihan osannut odottaa, että koko grillikatos olisi koristeltu erilaisilla pelottavilla attribuuteilla ja että tilan keskelle asetettu pöytä notkuisi vieraiden tuomia herkkuja: sushia, chili con carnea, kananmunia, kanansiipiä, nachoja. Jokaisella pöydällä oli kasa karkkia sekä viinipulloja. Sää oli edelleen lämmin ja kostea, ja aurinko oli jo laskenut, kun juhla alkoi klo 18. Meidän tyttäremme oli juhlan ainoa lapsi. Hän käveli rohkeasti pöytien ääreen ja esitti juhlavieraille ärrättömän versionsa englanninkielisestä karkki tai kepposesta. Twick oo tweat. Lapsi sai yhden dollarin maksaneen sinisen (tietenkin) kurpitsaämpärinsä täyteen karkkia. Viivyimme juhlassa vajaan tunnin. Oli hauska jutella parin eläkeläisen kanssa loma-asumisesta Havaijilla. Asukasyhdistys järjestää kuulemma joka kuukausi pienen juhlan, ja kaikki näyttivätkin tuntevan toisensa. Muuten emme olleet koko päivänä tehneet mitään sen kummempaa. Itse olin aamulla lukenut Mrs Karlssonin kirjablogia (suositus!) ja ladannut puhelimeeni saman tien Astrid Swanin kirjan Viimeinen kirjani: kirjoituksia elämästä, joka vei mennessään niin, että luin sen loppuun vielä samana iltana. Soitin myös melkein 1,5 tunnin mittaisen puhelun Suomessa asuvan ystäväni kanssa. Lapselle tuli tänään liikaa ruutuaikaa, mutta ah, kyllä me muuten hänestä hyvää huolta pidämme. Otimme perjantainkin tosi rauhallisesti, ja kävimme vain lyhyellä kävelyllä kuumalla Anaeho’omalu-rannalla, jonka pienissä laavavuorovesialtaissa uiskentelee kaloja. Sitä ennen olimme viettäneet aikaa Marriott-hotellin aulassa, jossa on hyvä internet, ihana vilvoittava tuuli ja hyvä kahvibaari. Kaivoin jopa läppärin esille ja hoidin sellaiset asiat, jotka oli pakko hoitaa, kuten lääkärilaskujen kopioiden lähettämisen sairausvakuutusyhtiölle. Iltapäivällä lapsi ja mies menivät uimaan, ja minä järjestelin sillä aikaa kaikki tavaramme (tykkään siitä). Soittelimme Aasiassa matkustavan ystäväperheemme kanssa. Lapsi nukahti aikaisin, koska oli skipannut päiväunet, ja mies ja minä pääsimme taas Modern Love -sarjan pariin. Lauantaiaamuna mies ja lapsi lähtivät käymään ostoksilla ja minä pesin kaikki pyykit. Iltapäivällä olimme tosi laiskoja, mutta lähdimme kuitenkin puoli kolmen maissa jätskille ja Mauna Lani Beach Clubille. Myöhäisiltapäivällä lapsen oli hyvä leikkiä palmujen varjossa, ja vaikka oli lauantai, löysimme vapaan cabanan. Rannalla oli ihanaa! Mies kävi snorkkeloimassa ja lapsella oli oma hiekkaprojektinsa. Minä katselin maisemia, ihmisiä ja lapsen touhuja ja kuuntelin aaltoja. Ajoimme kotiin ilta-auringossa ja Mauna Kea -tulivuoren huipulla oli niin pilvetöntä, että näimme huipulla olevat observatoriot valkeina pisteinä pilvien yläpuolella.

Syötiin
Torstaina söimme illalliseksi omista tähteistä koostetut meksikolaiset maljat (keksin tämän nimen itse, vrt. Poke Bowl). Perjantaina lounastimme Marriott-hotellin Hawaii Calls -ravintolassa: hampurilainen, quesadilla, kevätrulla. Illalliseksi keitin pastaa ja lämmitin pastakastiketta suoraan purkista. Jääkaapista löytyneet jämälihapullat sopivat annokseen hyvin. Lauantaina herkuttelimme patongilla, joka maistui ihanalle Monterey Jack -juuston kanssa. Rantareissun jälkeen ajoimme Mauna Lani -ostoskeskuksen kasvisravintolaan nimeltä Under the Bodhi Tree hakemaan ruokaa mukaan kotiin. Tilasimme coconut ulu curryn, falafel wrapin, riisiä, pitaleipää ja hummusta sekä lämpimän juustovoileivän. Ruoka oli to-del-la hyvää!

Sää
Nyt on ollut lämmintä, jatkuvasti yli 30 astetta mutta ei kamalan kosteaa. Auringossa on tosi kuuma, varjossa miellyttävää, varsinkin jos tuulee vähän.

Takaisku
Harmitti, etten uskaltanut juurikaan koskea Halloween-juhlapöydän antimiin, koska minun on suolistosairauteni takia paras välttää lämpimässä seisoneita ruokia, jos en tiedä, milloin(/miten) ne on valmistettu. Chili con carnesta ja suklaakakusta en kuitenkaan malttanut pysyä erossa.

Kohokohta
Ajoimme Mauna Lani Beach Clubille ja kuuntelimme autossa Satu Sopanen & Tuttiorkesterin lastenlaululevyä. Meinasin sulaa rakkaudesta, kun pieni hollantilais-suomalainen tapaili suomalaisten lastenlaulujen sanoja. Välillä kokonainen lause oli tuttu, ja hän kajautti sen ilmoille oikein kovalla äänellä. Itsehän lauloin myös antaumuksella. On yllättävää, miten paljon lastenlaulun sanoja omasta päästä edelleen löytyy.

Omat tunnelmat
Pieni koti-ikävä meinaa välillä nostaa päätään. En melkein kehtaa tunnustaa tätä, koska pelkään kuulostavani kiittämättömältä lurjukselta. (Tuohtuneet viestit voi laittaa kommenttikenttään. Luen ne, mutta en julkaise, koska:) Koti-ikävä ei välttämättä ole negatiivinen asia eikä tarkoita sitä, ettenkö haluaisi olla täällä. Minä vain ikävöin välillä kaunista asuntoamme kauniissa Utrechtissa, omia tuttuja katuja, meidän (vähäisiä) tavaroitamme ja lähileipomon leipää, jota syön aamupalaksi joka ikinen aamu. Jopa kahvikonettamme ja Blackbird Coffeen kahvia minulla on ikävä. Puhumattakaan tietysti ihmisistä, jotka auttavat meitä lapsenhoidossa ja ovat sen lisäksi tosi mukavia rupattelukumppaneita. Ja sitten on vielä se metsän reunassa sijaitseva ihana mökki, jonka ostimme viime kesäkuussa. Kiitollisuus näistä kaikista asioista on mielessäni kirkkaampana kuin koskaan.

Mitä lapselle kuuluu
Lapsi huomasi, että Dikkie Dik oli kadonnut. Mies oli hänen kanssaan kotona sillä hetkellä, ja kun itse palasin ulkoa, sain kuulla, että lapsi oli tunnin aikana käynyt läpi kaikki surun vaiheet (mm. kieltäminen, syyllisen etsiminen, masennus, viha, hyväksyntä). Mies soitti vielä kerran Kaua’in hotelliin ja itse laitoin etsintäkuulutuksen Facebookin Kauai Life -ryhmään, jossa sain paikallisilta huvittavia neuvoja ja kommentteja, mutta myös paljon surunvalitteluja ja vertaistukea. Paras kommentti tuli kuitenkin lapselta itseltään: Mies oli ehdottanut, että Dikke Dik on ehkä jo mennyt takaisin Hollantiin, johon lapsi vastasi: Ei se voi mennä itse Hollantiin, koska se on vain pehmolelu. Onneksi pahin suru väistyi sitä yhdessä käsiteltyämme ja lapsi on hyväksynyt, että hävitimme pehmolelun vahingossa. Halloween(-asu) oli viikon kohokohta, ja lapsi on nyt muutenkin kiinnostunut siitä, mitä hänellä on päällään. Välillä on palattava hakemaan sisältä rannekoru, pinni tms. koska asu ei kuulemma ole muuten vielä täydellinen. Lapsi ei ole perinyt tätä minulta, ainakaan aikuiselta minulta, joka voi ihan hyvin lähteä pyjamassa ruokakauppaan, ei käytä muita koruja kuin vihkisormusta eikä muista katsoa peiliin koko päivänä.

Suurimmat menoerät
Ravintolalounas $45
Ruokakauppa $90
Ruokaa mukaan kasvisravintolasta $55

Blogissa mainitut paikat löytyvät hollanninsuomalaisen kartoista:

Big Island (Havaiji)
Kauai (Havaiji)
Seattle (Washington)
Portland (Oregon)
Provincetown (Massachusetts)
Boston (Massachusetts)

Olen parhaillaan kolmen kuukauden mittaisella lomamatkalla tuoreen aviomieheni ja 3v 10kk tyttäreni kanssa. Kirjoitan päiväkirjaa ja jaan sitä täällä aina kun ehdin nettiin. Päiväkirjassa on joka kerta samat osiot ja vähintään yksi kuva. Kirjoitan myös omista tunnelmistani, ilman sensuuria.

Tervetuloa seuraamaan meidän perheen matkaa! Jos haluat saada tiedon uusista postauksista suoraan sähköpostiisi, voit liittyä blogin sähköpostilistalle (linkki löytyy blogin etusivulta).

Matkaan ei liity kaupallista yhteistyötä.

Waikoloan aamuaurinko

Pelottavaa

Luovaa oliivien käyttöä

Vasuri ja ravintolan tehtävälehtinen

Anaeho’omalu Bay

Waikoloa Beach

Mauna Lani Beach Club

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: