Yö oli parempi kuin odotimme. Aamulla puoli kahdeksalta hiivin hiljaisen asunnon ovesta ulos ehtiäkseni Haagissa yhdeksältä alkavaan kokoukseen. Taivas oli vaaleanpunainen. Yritin olla olematta huolissani mahdollisesti vatsatautisesta taaperosta ja luottaa siihen, että no news is good news. Vaan eipä se äidin huoli järjen ääntä kuuntele. Tein töitä hirmuisen tehokkaasti ja lähdin puoli kolmen maissa takaisin Utrechtiin taaperon kaksivuotisneuvolaa varten. Avomies olisi voinut hoitaa sen yksin, mutta halusin olla paikalla, kun taaperoa käsketään tekemään temppuja. Neuvolalääkärin huoneeseen päästyään vaippa-asuinen taapero riensi lelujen kimppuun. Hän ei suinkaan heti noudattanut lääkärin käskyä pinota palikoita päällekkäin, vaan sanoi EI ja teki täysin coolina ensin loppuun aloittamansa rengashomman. Minä kihisin ylpeydestä – niin sitä pitää,…