9. joulukuuta – puu
pikkuisen Suomea Alankomaissa
Vuoden viimeiset päivät: 10. joulukuuta
Herätys tuli kolmen tunnin yöunien jälkeen kello viisi. Tämän(kään) takia baarielämä ei nykyään houkuta. Aikaista herätystä seurasi oikein leppoisa sunnuntaiaamu. Tänään oli avomiehen vuoro nukkua pidempään. Taapero leikki olohuoneessa ja höpötti ihania juttujaan kahdella kielellä: Äiti kattoo, panda nukkuu. Ik ook slapen. Missä tutti? Unipussi päälle. Äiti auttaa. Kopje koffie voor mama. Alsjeblieft, mama. Äiti, mitä tää on? Hei, avataan luukku! Makasin säkkituolissa ja olin niin läsnä kuin kykenin. Avomiehen herättyä leivoin yhdeksän banaani-omenamuffinssia ja olin taaperon mielestä siksi maailman ihanin ihminen. Dankjewel, mama. Nukuimme puolentoista tunnin päiväunet. Torkkujen jälkeen meidän oli tarkoitus lähteä yksivuotissynttäreille kymmenen kilometrin päähän. Suunnitelmat menivät kuitenkin mönkään, koska satoi monta senttiä lunta, eivätkä taksit ja…
Vuoden viimeiset päivät: 9. joulukuuta
Sain nukkua yli kahdeksaan. Se olikin tarpeen, sillä tämä lauantai oli (taas) juhlapäivä. Olimme menossa Suomi 100 -gaalaillalliselle. Pukukoodina oli preferably black tie. Kaikenlaisten kotitöiden jälkeen kävin kaupungilla noutamassa avomiehen valmiin smokin ja ostamassa itselleni kimallekynsilakkaa. Kolmelta taaperon hoitaja tuli ja laittoi minulle juhlavan lettikampauksen. Keli oli harmi kyllä niin kostea, että luonnonkihara tukkani alkoi jo ennen juhliin lähtöä käpertyä letin päälle pieneksi haituvaksi. Näytin loppujen lopuksi siltä kuin olisin ottanut pitkät päikkärit juhlakampaus päässä. Alistuin ja purin palmikot. Juhla järjestettiin Amsterdamin upeassa Koepelkerkissä. Pöytäseuranamme oli kaksi muuta hollantilais-suomalaista pariskuntaa. Keskustelimme muun muassa siitä, lähetetäänkö Suomesta hollantilaismiesten vaimoiksi valioyksilöt vai ne, joita suomalaismiehet eivät huoli. Ulkosuomalaishuumori sikseen. Suomen Alankomaiden suurlähettiläs…
Vuoden viimeiset päivät: 8. joulukuuta
Nukuimme kaikki iltakymmenestä aamuseitsemään ilman yhtäkään yöllistä tutinetsintäsessiota! Voin kertoa, että näin ei tapahdu juuri koskaan. Olin töissä Haagin toimistossa ja menin kahdelta Suomen suurlähettilään järjestämään Suomi 100 -konserttiin. Ennen konsertin alkua Alankomaiden hallituksen tervehdyksen tuonut rouva Ankie Broekers-Knol vertasi Alankomaita ja Suomea toisiinsa mm. mainitsemalla, että molemmissa maissa syödään hernekeittoa. Pysyin aika pokkana koko konsertin ajan, mutta sopraano Laura Pyrrön laulaessa synttärisankari Sibeliuksen laulua Flickan kom ifrån sin älsklings möte poskelleni vierähti kyynel. Siinä laulussa on jotain ihmeellistä. Kellon lyödessä 16 muunnuin kokkarivieraasta takaisin työssäkäyväksi äidiksi – jouduin poistumaan konsertista juuri ennen viimeistä biisiä, koska minun oli lähdettävä Utrechtiin hakemaan taapero hoidosta. Tilaisuuden alussa tarjotut kuplat olivat siinä vaiheessa…
Vuoden viimeiset päivät: 6. joulukuuta
Olin vapaalla perjantain sijaan, koska halusin fiilistellä itsenäisyyspäivää ihan rauhassa. Saan vaihdella työpäiviä, kunhan teen 28 työtuntia viikossa. Tai oikeammin: kunhan teen työni. Taapero meni tarhaan, ja minä lähdin istuskelemaan lempikahvilani, Lewis Book Cafén, alakertaan, koska meille tuli siivooja. Kahvilassa istuessani kävin yhden toisen hollanninsuomalaisen kanssa tällaisen Whatsapp-keskustelun: Kyllä kuulkaa oli parku lähellä koko päivän. Olo oli kuin ulkoavaruudesta tipahtaneella, kun kävelin kaupungilla ja tajusin, että tämä suomalaisen suuri juhlapäivä on hollantilaisille ihan tavallinen keskiviikko. Lounaalla kävin taas syömässä falafelwrappia ja mietin vähän tulevana lauantaina Amsterdamissa järjestettävän Suomi 100 -juhlan asua. Päätin olla stressaamatta ja pukeutua samalla tavalla kuin kuorokonserttiin: pitkä musta. Tein vielä oman firman töitä ja muita hommia…
Huomioita Suomen-matkalta
Kävin viime viikonloppuna Helsingissä juhlimassa ja ihmettelemässä asioita.
