featured,  sattumia

Utrecht suree pupun isää

Utrecht suree viime viikolla menehtynyttä Dick Brunaa. Utrechtiläinen taitelija Bruna loi 1950-luvulla maailmankuulun nijntje-hahmon, jota kutsutaan myös Miffyksi tai Milla-pupuksi. Kirjoitin nijntjen nimen tarkoituksella pienellä alkukirjaimella, koska se oli Brunan itsensä käyttämä kirjoitusasu.

Nijntje näkyy Dick Brunan työstä ylpeän Utrechtin katukuvassa. Ympäri kaupunkia voi törmätä ihmistä isompiin nijntje-patsaisiin. Keskustassa on nijntje-aukio ja jopa kokonainen nijntjelle omistettu museo. Viime päivinä aukiolle ja museon eteen on jätetty kukkia herra Brunan muistoksi.

Meiltä on nijntje-museolle vain noin kahden minuutin kävelymatka. Koko joulu- ja tammikuun kävimme iltapimeällä ihastelemassa museon julkisivuun heijastettua vartin mittaista nijntje-tarinaa. Taapero osoitti pupuja pienellä sormellaan ja hihkui haltioituneena. Valoshow päättyi tammikuun lopussa, mutta taapero hokee vieläkin pimeällä ulos lähdettäessä nijn, nijn, nijn.

unadjustednonraw_thumb_17af

Nijntje olikin yksi taaperon ensimmäisistä sanoista. Se lausutaan näintje, suunnilleen. Taapero käyttää siitä versioita nijn [lausutaan näin] tai nijnne [lausutaan näinne]. Tai nijn nijn nijn nijn, osoittaessaan iPadia ja vaatiessaan, että näytämme hänelle nijntje-videoita.

nijntje2

Nijntje-hahmoon liittyvällä kaupallisuudella Dick Bruna loi miljoonaomaisuuden. Silti hän kuulemma eli vaatimatonta elämää. Herra Bruna asui rivitalossa, josta hän pyöräili päivittäin keskustassa sijaitsevalle ullakkoateljeelleen piirtämään nijntjeä ja muita hahmoja.

Me ehdimme melkein tavata herra Brunan.

Viime kuukausina olemme vieneet taaperon aamukävelylle Utrechtin keskustaa reunustavan kanavan laidalle. Aamukävelyreitillä vastaan tulee usein Betty-koira mukavan omistajattarensa kanssa. Nainen pysähtyy aina juttelemaan taaperolle samalla, kun antaa koiralle namusia.

Bettyn omistaja kertoi pari kuukautta sitten, että 89-vuotias Dick Bruna istuskelee aamupäivisin ulkona kotinsa lähellä, ei kovinkaan kaukana omasta kodistamme. Hän ehdotti, että kävisimme jututtamassa herra Brunaa ja pyytäisimme häntä signeeraamaan taaperon nijntje-kirjan. Naisen mukaan herra Bruna olisi asiasta mielissään.

Idea kuulosti kivalta ja olin aikeissa toteuttaa sen. Meillä on suomenkielinen nijntje-kirja, jonka päätin ottaa mukaan. Olisi hienoa saada siihen omistuskirjoitus itse Dick Brunalta!

En kuitenkaan ollut vielä tullut lähteneeksi.

Dick Brunan poismenoon liittyvät kollektiiviset tunteet vangitsi ehkä parhaiten hollantilainen piirtäjä Claudie de Cleen viime viikonlopun de Volkskrant-sanomalehdessä:

©Claudie de Cleen

2 Comments

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d