blogi

10+1 kysymystä ulkosuomalaiselle

Sain tämän ajankohtaisen haasteen Mielilandia-blogin Anulta, toiselta hollanninsuomalaiselta. Olin salaa toivonut, että näin tapahtuisi. Rakastan lomakkeiden täyttämistä, ja sitähän tämä blogihaasteisiin vastaaminen tavallaan on. Kiitos, Anu.

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?
Aikainen kevät, rikas kuorokulttuuri ja indonesialainen ruoka.

2. Entä ikävintä?
En meinaa keksiä mitään… ehkä se, että päiväkotihoito on kallista ja oppivelvollisuus alkaa jo viisivuotiaana. Luxeprobleem, sanoisi hollantilainen vähän nolona valittaessaan hyvinvointivaltion ongelmista, jotka johtuvat liiasta luksuksesta.

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit?
Havaijille. Tiedän, ei ole maa, mutta haluan sinne.

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?
Havaijille. Suuri haaveeni on mennä sinne vielä ainakin kerran elämässäni, yhdessä tyttären ja avomiehen kanssa.

IMG_1610

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?
Mustikkasoppaa.

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?
En ainakaan ennen eläkeikää. Enkä luultavasti sittenkään, koska avomies on auringon lapsi. Häntä ei voi viedä asumaan kylmään Pohjolaan.

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?
5. toukokuuta eli bevrijdingsdag (vapautuksen päivä), koska se on valtion virkamiehen ylimääräinen vapaapäivä. Hollanti vapautui sinä päivänä vuonna 1945 Saksan miehityksestä.

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?
Se, ettei pääse spontaanisti baariin parantamaan maailmaa vanhan hyvän ystävän kanssa tai tuosta vain sukuloimaan.

9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa kuin Suomessa tai tämänhetkisessä asuinmaassasi?
Kyllä, Havai… esim. Yhdysvaltojen Bostonissa tai Kaliforniassa. Voisin asua perheen kanssa oikeastaan missä tahansa maassa, jossa on hyvä terveydenhuolto ja suhtkoht turvallista.

10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?
Se, kun taapero sanoi pieni etusormi ojossa ensimmäisen sanansa: kijk (katso).

11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne?
Mikkeliin ja Tampereelle. Sitten on lomapäivät loppu. Pakko odottaa vielä sen Havaijin kanssa.

En nyt yhtään tiedä, onko blogillani lukijoita, joita ei ole vielä haastettu vastaamaan näihin kysymyksiin.

Jos olet ulkosuomalainen bloggaaja ja luet tämän, haastan sinut nyt saman tien. Laita pliis vaikka tuohon kommenttikenttään viesti ja linkki omaan artikkeliisi, jotta keksin mennä lukemaan.

Ja sitten bonuskysymys myös niille, jotka ovat jo kirjoittaneet aiheesta:

12. Mikä on nykyisen kotikaupunkisi kaunein/paras paikka? Miksi?
Utrechtissä se on vanha kasvitieteellinen puutarha (Oude Hortus) meidän kotikadulla. Se on entisaikojen yliopistoelämää huokuva vehreä keidas.

Mielikuvitukseni lähtee laukkaamaan puutarhan lääkekasvimaalla: kuvittelen 1800-luvun valkotakkiset proviisorinplantut kumartelemaan suurennuslasi kädessä lääkekasvien yllä soperrellen niiden latinankielisiä nimiä.

Sitä paitsi, puutarhan lämmin ja kostea kasvihuone trooppisine kasveineen muistuttaa kaukaisesti yhtä toista ihanaa paikkaa maailmassa.

UNADJUSTEDNONRAW_thumb_b53.jpg

Kuvat omia, paitsi viimeinen. Sen otti vanha hyvä suomalainen ystävä. 

blogi

Näin minä opin hollannin kielen

Ei, minulla ei ole tarjota poppakonsteja hollannin kielen oppimiseen, niin kuin otsikko saattaisi vihjata. Kerron yleisön pyynnöstä, minkälainen oma opintieni on ollut.

Sain työpaikan Alankomaista vuonna 2001. Työpaikkani oli kansainvälisessä järjestössä, jonka työkieli on englanti. Minun oli tarkoitus palata vuoden kuluttua takaisin Suomeen, enkä aikonut kuluttaa energiaa uuden kielen oppimiseen.

Kävi kuitenkin niin, että olen täällä edelleen, ja nykyään töissä Alankomaiden terveysministeriössä. Teen suurimman osan töistäni hollanniksi.

Googletan työjuttuja kirjoittaessani usein de of het, koska hollannin kielessä sanoilla on kaksi sukua (de, het), enkä aina tiedä kumpaa minun kuuluisi käyttää. Minulla on aksentti, jota epäillään milloin mistäkin maasta lähtöisin olevaksi. Harva arvaa, että äidinkieleni on suomi.

Google

Sukujen pähkäilyä ja aksenttia lukuunottamatta puhun ja kirjoitan sujuvaa hollantia.

Miten tähän tultiin?

Olin opiskellut lukiossa saksaa, ruotsia ja englantia. Tykkäsin kovasti kieliopista, koska se on loogista, vähän niin kuin matematiikka. Erityisesti ruotsin kieli oli lähellä sydäntäni. Kirjoitin ällän kolmesta vieraasta kielestä, mutten ylioppilaaksi päästessäni puhunut niistä yhtäkään.

Olen pohjimmiltani ujo ja vielä vähän epävarmakin. Pelkäsin tekeväni tyhmiä virheitä.

Opiskeluaikoina lähdin vaihtoon Uppsalaan, jossa opin puolen vuoden aikana hoitamaan perusasiat ruotsiksi. Kansainvälisen opiskelijajärjestön hommia tehdessäni opin kommunikoimaan välttävästi englannilla.

Mikään nopea juttelu ei kuitenkaan onnistunut, vitsailusta puhumattakaan. Olin ruotsiksi ja englanniksi aika hidas ja vakava ihminen, enemmän hämäläinen kuin savolainen. (Vitsi, vitsi.)

Saksaksi osasin sanoa Ich bin so müde eli Olen niin väsynyt sekä kysyä Ist hier noch frei? eli Istuuko tässä kukaan? Hyödyllistä.

IMG_6744

Opin yhä enemmän englantia kansainvälisen järjestön töitä tehdessäni. Oltuani noin vuoden Alankomaissa ensimmäinen hollantilainen pomoni ehdotti minulle hollannin kielen kurssia, jonka hän lupasi maksaa. Menin iltakurssille.

Kävin kaksi muistaakseni kymmenen kerran kurssia yksityisessä firmassa, jonka nimi on Direct Dutch. Kurssilla opeteltiin kielioppiasiat. Kurssit käytyäni en osannut edelleenkään sanoa hollanniksi juuri mitään, mutta olin oppinut kielioppisäännöt ja ääntämissäännöt.

Olin oppinut myös muutamia hollantilaiseen populaarikulttuuriin liittyviä asioita, kuten erään stand up -koomikon esittämän laulun, jossa pienen poikaparan isä valmistaa pojan lemmikkikanista perheelle jouluaterian. Ihanaa.

Ääntämissääntöjen oppiminen on tärkeä – jopa välttämätön – ensiaskel hollannin kielen hahmottamiseen.

Se kuuluisa kurkkuäänne korvaa kirjainyhdistelmän ch ja kirjaimen g. Hollannin kielessä on diftongeja ja muita vokaaliyhdistelmiä, jotka lausutaan suomalaisen mielestä oudolla tavalla: eu ääntyy öy, ei ääntyy äi, myös ij ääntyy äi, ie ääntyy ii, ui ääntyy äy, oo ääntyy ou, ee ääntyy ei, oe ääntyy u, uu ääntyy yy, suunnilleen.

Jos ääntää hollantilaisen sanan huur (vuokra) suomalaisittain, tulee puhuneeksi ilotytöstä, ja sitä rataa.

IMG_3571

Samoihin aikoihin alkeiskurssin kanssa liityin umpihollantilaiseen kuoroon. Opin vähitellen ymmärtämään kuoronjohtajan käskyt, ja altistuin kahvitaukojutuille. Kävin kuitenkin itse kaikki keskustelut edelleen englanniksi.

Pikkuhiljaa passiivinen kielitaitoni kehittyi, kun vietin aikaa uusien hollantilaisten kavereideni kanssa. Usein olin siltikin täysin ulkona keskusteluista, en osannut nauraa oikeaan aikaan enkä voinut olla yhtään oma melko puhelias itseni.

En ollut mitenkään erityisen aktiivinen kielen opettelun kanssa, mutta kun neljä vuotta Hollannissa vietettyäni vaihdoin työpaikkaa hollantilaiseen yritykseen, ymmärsin jo lähes kaiken, mitä sanottiin. Paitsi jos pomoni puhui omituista limburgin murrettaan.

Silloinen työni oli tutkimustyötä, jonka sain tehdä kokonaan englanniksi. Työpaikan kokoukset pidettiin hollanniksi. Työskentelin puolentoista vuoden ajan siten, että työkaverini puhuivat minulle hollantia ja minä vastasin aina englanniksi. Tämä huvitti ulkopuolisia.

snot

Elokuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2006 aloitin työt sairaala-apteekissa. Olin puhunut työhaastattelussa englantia, mutta päättänyt, että puhun ensimmäisestä työpäivästä lähtien pelkästään hollantia.

Ensimmäiset viikot olivat kamalia. Muistan istuneeni usein kotimatkalla junassa kyyneleet silmissä ja miettineeni, miksi minun täytyy aina mennä vaikeimman kautta.

Tunsin itseni tyhmäksi ja ulkopuoliseksi.

Onneksi minulla oli pari työkaveria, jotka jaksoivat hellästi korjailla virheitäni. Jatkoin yritystä, mutta olin pitkän aikaa lounaspöydässä se sama hiljainen ja vakava tyyppi, joka olin ensin ollut englanniksikin.

Sitten opin murjaisemaan vitsin. Muistan, kun olin kerran sanonut jotain enemmän tai vähemmän hauskaa, minkä jälkeen työkaverini tokaisi minulle yllättyneenä stille wateren hebben diepe gronden (tyynet vesistöt ovat syviä). Se on hollantilainen sanonta, joka tarkoittaa sitä, että hiljaisilla ihmisillä on usein syviä mietteitä tai yllättäviä ajatuksia.

Pari vuotta myöhemmin kokeilin, pääsisinkö läpi valtakunnallisesta korkeakoulutasoisesta hollannin kielen kokeesta, hollanti toisena kielenä (NT2 II). Siinä on neljä osiota: puhutun ymmärtäminen, luetun ymmärtäminen, kirjoittaminen ja puhuminen. Kokeella voi todistaa hallitsevansa kielen eurooppalaisen tason B2 mukaan.

Pääsin läpi, kevyesti.

Vuodesta 2012 lähtien minulla on ollut hollanninkielinen parisuhde. Avomieheen tutustuessani osasin jo kertoa vähän vaikeammistakin tunteista hollanniksi. Ainoastaan riidan yhteydessä tai varpaan satuttaessani saatan edelleenkin turvautua pariin tuttuun ja tehokkaaseen suomenkieliseen sanaan.

IMG_6942

©Kakhiel

En olisi ujona mikkeliläistyttönä Hollantiin muuttaessani ikinä uskonut, että voisin oppia kokonaan uuden kielen niin hyvin, että voisin toimia vieraan valtion virkamiehenä.

Minulta kysytään usein, miten olen oppinut puhumaan sujuvaa hollantia. Ajan kanssa, minä vastaan. En ole mikään kielinero, motivaatio vain koveni vuosien mittaan ja altistuin jatkuvasti hollannin kielelle.

Ummikkoa opastaisin osallistumaan kielikurssille ja hakeutumaan sen lisäksi pikimmiten hollantilaisten keskelle: kuoroon, lenkkiryhmään, lentopallojoukkueeseen, raamattukerhoon, ompeluseuraan – minne tahansa viettämään aikaa paikallisten kanssa. Yhdistyksiä ja harrastuspiirejä tässä maassa riittää.

Täkäläiset ovat sosiaalista ja auttavaista kansaa. He puhuvat hyvää englantia ja vaihtavat keskustelukielen mielellään englanniksi. Hollantilaisille kannattaa jämäkästi ilmoittaa, ettei halua puhua englantia, vaan toivoo, että saisi apua hollannin kielen oppimiseen.

Niin, ja sitten vielä sellainen neuvo, että hollantilaisessa ryhmässä ei saa suunvuoroa – se pitää ottaa. Succes, suomalainen!

p.s. Kirjoitin viime vuonna joulukalenteria; yksi hollanninkielinen sana päivässä, aakkosten mukaan. Se löytyy täältä.

arki

Toukokuun parhaat

Kesäkuu on jo melkein puolivälissä, mutta tulin eilen junamatkalla töistä kotiin miettineeksi toukokuun parhaita. Niitä oli paljon.

1. Synttäri
Täytin toukokuun alussa 42, ja sain avomieheltä lahjaksi G-nuottiavainriipuksen. Se on oiva koru harrastelijasopraanolle.

Mieluinen lahja on roikkunut kaulassani synttäri-illasta asti. Taapero ei ole – ihme kyllä – vetänyt korusta kertaakaan, vaan koskettaa sitä kevyesti ja sanoo ”isi”. Olin kertonut taaperolle, että olen saanut korun hänen isiltään, ja että se on minun mielestäni ihana, niin kuin on isikin.

Työpaikalla tarjosin yhdessä toisen toukokuun sankarin kanssa koko porukalle lounaaksi surinamilaisia sämpylöitä. Hollannissa synttärisankari tarjoaa – usein itsetehtyä kakkua. Päätin kuitenkin olla kiusaamatta työkavereitani leipomisillani, olenhan vielä koeajalla.

2. Pientä tuulettumista
Matkailu on yhtä aikaa sekä uuvuttavaa että piristävää. Sain Helsingin-matkalla hyvän idean ja Madridin-matkalla cheddarranskalaisia.

3. Keli
Suomessa satoi rakeita ja lunta. Hollannissa pukeuduttiin hellevaatteisiin, läträttiin aurinkovoiteen kanssa, ihasteltiin kukkapuskia, istuttiin terassilla ja pulikoitiin nakuna takapihan kumialtaassa.

4. Päivä emäntänä
Tein yhtenä sunnuntaina pakastimeen chili con carnea, lasagnea ja purjo-peruna-roquefort-jauhelihavuokaa. Tiedän, että muutamana tulevana rättipoikki-iltana taputan itseäni olkapäälle (jezelf schouderklopjes geven) eli olen tosi ylpeä itsestäni.

Ei tule välttämättä väsyneenäkään syötyä multinationaalisia hampurilaisia, lärpähtäneitä ranskalaisia ja keltaista majoneesia, jos on kunnon ruokaa pakkasessa.

5. Itseni hemmottelu
Kävin yhden kuukauden aikana sekä kampaajalla että laitattamassa kulmat ja jalat. Saattaa vierähtää muutama kuukausi, tai ehkä puoli vuotta, ennen kuin mikään näistä toistuu, mutta tunsinpahan itseni ainakin kerran tänä vuonna huolitelluksi ladyksi. Harmi vaan, etten taaskaan jaksanut odottaa kynsilakan kuivumista tarpeeksi kauan.

6. #pizzaforever
Utrechtin Nachtegaalstraatilla sijaitsevasta De Pizzabakkers -ravintolasta saa mielettömän hyvää kiviuunissa paistettua pitsaa. Yhtenä kuumana toukokuisena iltana avomies ei sanonutkaan ”ei taas sinne”, vaan lähti kanssani pikaiselle pitsaillalliselle.

7. Konsertti, jonka meinasin jättää väliin
Olin monta kuukautta sitten ostanut lipun Hollannin parhaan (?) ammattilaiskuoron konserttiin. Konsertti-iltana en olisi jaksanut lähteä kotoa minnekään ja taaperokin oli rauhaton. Mutta koska olin maksanut lipusta pienen omaisuuden, jätin taaperoa nukuttavan avomiehen taakseni ja pyöräilin TivoliVredenburg-konserttitalolle.

Saavuin saliin noin kaksi minuuttia ennen konsertin alkua. Pari minuuttia myöhemmin sain avomieheltä viestin: kitisevä taapero oli viimein nukahtanut.

Laitoin puhelimen piiloon ja kuuntelin yhden vaikuttavimmista konserteista ikinä. Yannis Kyriakidesin säveltämä teos pohjautui Brahmsin tunnettuun Requiemiin. Kuoro, harppu ja tutut melodiat aiheuttivat minulle kylmiä väreitä ja liikutusta.

Konsertin jälkeen join yhden pikkutuopin, katsoin auringonlaskua ja pyöräilin kesäisen kaupungin halki kotiin. Olin ollut poissa vain kaksi tuntia, mutta minusta tuntui siltä kuin olisin käynyt kääntymässä ulkoavaruudessa.

img_5032

 

8. Lukuhetket taaperon kanssa, koska: