blogi

Vauvan eka vuosi: 9. kuukausi

UNADJUSTEDNONRAW_thumb_f55

Alkusyksy on Hollannissa ihanaa aikaa. Viimekin vuonna elo-syyskuussa oli vielä muutamia hellepäiviä. Olin edelleen kotona vauvan kanssa ja vaeltelin vaunujen kanssa viiden kilometrin kävelylenkkejä. Lauleskelin samalla viihdyttääkseni vauvaa, koska hän ei aina enää nukahtanut vaunuihin. Välillä teimme koko perheen voimin jopa kymmenen kilometrin lenkkejä, kuten kerran, kun kävelimme koko matkan entisestä kotikylästämme Maarssenista Utrechtiin.

Matkustelin Hollannin sisällä yksin ja yhdessä. Kävin avomiehen ja vauvan kanssa häissä Lemmerissä, joka sijaitsee Frieslandissa, pohjoisessa Hollannissa. Olisi ehkä ollut kätevämpi mennä juhlimaan ystäväpariskunnan häitä yksin, mutta en kerta kaikkiaan raaskinut vielä lähteä niin pitkään matkaan ilman vauvaa. Vauva oli isossa porukassa aivan elementissään. Lachebekkie, sanoivat hollantilaiset. Hymynaama. Kirkkotoimituksen aikana hän oli kuitenkin (ja siksi) avomiehen kanssa ulkona nauttimasta kauniista säästä.

Kävin yksin Leidenissä ystäväni tupaantuliaisissa, ja totta kai paluumatka kesti aivan liian pitkään junaongelmien takia. Olin aivan hermona ja ikävöin vauvaa niin että sattui. Imettämäänkin olisi pitänyt päästä. Muistaakseni paruin avomiehelle puhelimessa, etten enää koskaan lähde minnekään ilman vauvaa.

Tässä kuussa kävimme myös rantajuhlassa Noordwijkissä, ja käväisin vauvan kanssa tapaamassa ystäviäni Haagissa ja Rotterdamissa. Rotterdamin reissulla vein vauvan Suomi-taloon. Saimme itsekin vieraita, kun vauvan kummitäti kävi Suomesta asti ja Amsterdamin seudulla au pairina ollut vauvan pikkuserkku ehti kylään.

Kuukauden ehkä jännittävin juttu oli se, kun vauva lähti avomiehen kanssa kahdestaan ensimmäisen kerran puolen tunnin ajomatkan päähän setänsä eli avomiehen veljen luokse. Ilman minua siis. Vauvalla oli avomiehen kanssa tosi kivaa, niin kuin aina, ja hän itkikin sydäntäsärkevästi, kun avomies lähti töihin kivan viikonlopun jälkeen.

Ensimmäinen hammas puhkesi tässä kuussa alavasemmalle. Toinen hammas ilmestyi siihen viereen muutamaa päivää myöhemmin. Hampaiden tulo kutitti selvästi tosi kovasti. Vauva olisi mielellään purrut minua jatkuvasti, onneksi ei kuitenkaan imetyksen aikana.

Kotonaolosta tuli aika kiireistä nyt kun vauva osasi ryömiä tutkimaan joka paikkaa. Muutenkin maailma kiinnosti, joten imetys ei päivisin oikein enää onnistunut – vauva kääntyi koko ajan pois rinnasta tarkkailemaan ympäristöä. Ryhdyin lopulta ihan systemaattisesti pumppaamaan maitoa päiväruokailuja varten. Aloimme hiljalleen totutella myös Nutrilon Pepti -korvikkeeseen, vauvan lehmänmaitoallergian takiahan tavallinen korvike ei tullut kysymykseen. Mikäs siinä, Peptiä sai ilmaiseksi.

Ruuaksi vauva söi äidinmaitoa ja kaikenlaisia mössöjä. Leivänpalaset ja maissinaksut hän veteli ihan itse sormilla. Painoa oli tässä kuussa 8180 grammaa.

Nukkuminen oli edelleen repaleista, varsinkin yöllä. Joskus vauva saattoi kuin vahingossa nukkua putkeen välillä 20-04, mutta yleensä heräiltiin kyllä useampaan kertaan ja välillä vietettiin keskellä yötä muutama tunti hereillä. Ensimmäiset kauhukohtauksetkin tulivat tässä kuussa, ja ne olivat kyllä vaikuttavia. Onneksi niitä on koko aikana ollut vain yhteensä noin viisi.

Vauva nukkui melkein aina mahallaan ja oppi nousemaan sängyssä polvilleen. Nukuimme kaikki samassa makuuhuoneessa ja otimme vauvan usein yöllä pinnasängystä viereemme, jotta saimme kaikki nukuttua paremmin.

Päiväunet alkoivat vähetä ja niille nukahtaminen oli välillä hankalaa. Vauva nukkui aamulla kyllä edelleen joskus jopa puoleen kymmeneen.

Vauva jutteli tässä kuussa jatkuvasti sanomalla koi koi koi koi. Kutsuin häntä pikku saamelaiseksi. Vaikka vauva olisikin osannut ryömiä luokseni, hän keksi pyytää päästää syliin menemällä lentokoneasentoon ja huutamalla täyttä kurkkua.

Olimme löytäneet pätevän suomenkielisen hoitajan ja totuttelimme kaikki toisiimme. Minä päästin vauvan ja hoitajan ensimmäistä kertaa jopa kahdestaan kävelylle. Ymmärrätte varmaan juuri lukemanne perusteella, että tämä oli minulle suuri askel.

Hoitajan kanssa vauva tietenkin nukahti vaunuihin parissa minuutissa. Tietenkin.

UNADJUSTEDNONRAW_thumb_f8b

Aiemmat jaksot:
8. jakso
7. jakso
6. jakso
5. jakso
4. jakso
3. jakso
2. jakso
1. jakso

blogi

Talviajan ensimmäinen viikko

Pidin viime viikolla päiväkirjaa. Tällainen siitä tuli.

Maanantai
Taapero herätti meidät klo 5 ja jatkoi itse unia. Aikaisen herätyksen ansiosta olin töissä hiljaisessa toimistossa Haagissa jo ennen kahdeksaa. Kuuden tunnin työpäivä sujui mainiosti ilman kokouksia. Vähän ennen kahta lähdin takaisin Utrechtiin ja suoraan suunnitellulle lääkärikäynnille lastensairaalaan avomiehen ja taaperon kanssa. Kävimme sen jälkeen vielä pizzalla Da Portare Viassa, jossa taapero söi elämänsä ensimmäisen rapean minipizzapohjan. Kävelimme Nijntje-museon valoshown kautta kotiin taaperon iltatoimille. Taapero nukahti puoli kahdeksalta. Löhöilin iPadin (ja avomiehen) kanssa ja luin sanomalehtiä. Katsoimme vähän Netflixiä, kunnes nukahdin yhdeksän maissa piilarit silmissä kesken Masters of Sex -sarjan jaksoa.

Tiistai
Herätys tuli kello 5 (mama, äiti!). Aamu sisälsi unisen aamiaisen, leikkiä ja Kaupungin sankareita iPadiltä taaperon kanssa. Avomieskin kömpi sängystä kuuden jälkeen. Tein kevyitä kotiaskareita ja lähdin sitten Haagiin puoli kahdeksan junalla. Olin toimistossa klo 8.15. Valmistelin ensi viikon isoa kokousta ja juttelin kahden proviisorikollegani kanssa viime viikolla Prahassa oppimistamme asioista. Iltapäivällä meillä oli töissä minun elämäni ensimmäinen high tea. Puoli viiden aikaan lähdin junalle. Söin Utrechtin rautatieasemalla herkullista roskaruokaa (kapsalon). Kotona oli vastassa tehotunti eli taaperon iltatoimet ennen kuin lähdin klo 19 kuoroharjoitukseen loppuillaksi. Nukahdin yhdentoista maissa.

Keskiviikko
Heräsin vasta klo 6.40. Voi ihanuus! Avomies oli mennyt tuntia aikaisemmin heränneen taaperon kanssa aamutouhuihin. Tein kuuden tunnin työpäivän kotona ja valmistin siinä samalla yhden lasagnen, yhden toisen uunivuoan, lihamurekkeen ja paria ruokaa lehmänmaitoallergiselle taaperolle. Pesin pyykkiä. Viiden maissa hain taaperon tarhasta. Kuulin, että hän oli kaatunut päälleen ja säikähdin. Kävimme katsomassa Nijntje-valoshowta ennen taaperon illallista. Iltatoimien ja taaperon nukuttamisen jälkeen söin avomiehen kanssa lasagnea ja ryhdyin sitten pakkailemaan ja miettimään seuraavan päivän Helsingin-matkaa. Ennen nukkumaanmenoa kirjoitin vähän blogia ja julkaisin jutun Prahan-matkasta.

Torstai
Nukuin tosi huonosti sen taaperon eilisen kaatumisen takia ja olin jo hereillä kun herätyskello soi klo 4.25. Olin lukenut ystäväni lähettämän viestin liian nopeasti – klo 4.45 ollessani suihkussa avomies hihkui, että lentokenttätaksi odotti kadulla. Luulin se tulevan vasta klo 5. Pienen paniikin ja tuhansien anteeksipyyntöjen jälkeen olin tosi ajoissa lentokentällä islantilaisen ystäväni kanssa. Lensin varhaisella aamulennolla Helsinkiin osallistumaan pohjoismaiseen farmakoepidemiologian kongressiin. Finnairin lentokenttäbussissa törmäsin mikkeliläiseen tuttuuni, jota en ollut nähnyt pariinkymmeneen vuoteen. Kongressin jälkeen kävin katsomassa hyvän ystäväni uudehkoa asuntoa. Kongressi-illallinen oli Korjaamolla, ja sen jälkeen istuimme drinksuilla Linko PizzaBarissa ja kikatimme myöhäiseen iltaan. Nukahdin ennen puolta yötä vakihotellissani, Scandic Simonkentässä.

Perjantai
Heräilin yöllä vähän väliä ja puoli kuudelta aamulla olin täysin hereillä. Lueskelin hollantilaiset sanomalehdet ja Hesarin kaikessa rauhassa ja lähdin sitten aamiaiselle. Olin kongressipaikalla ajoissa kello yhdeksän. Iltapäivällä rakas vanha ystäväni saapui Mikkelistä Helsinkiin ja vietimme kivan illan kaupungilla kierrellen ja höpöttäen. Söimme Santa Fé -ravintolassa, joka on nostalginen opiskeluaikojeni vakipaikka. Kävin ostamassa taaperolle pyjamia ja pari kirjaa. Käteeni tarttui myös pari vuoden 2018 muistikirjakalenteria. Puolenyön maissa lojuimme hotellisängyissämme rupattelemassa, ihan niin kuin ennen vanhaan yökylässä. Toivotin ystävälleni varmuuden vuosi hyvät yöt ennen kuin silmäni alkoivat painua kiinni. Olin kuulemma nukahtanut noin minuuttia myöhemmin.

Lauantai
Heräsin vasta kahdeksalta, wohoo! Kävimme kaikessa rauhassa hotellin aamiaisella ja sen jälkeen vielä redvelvetkakkukahvilla Cafe Javassa. Sain kaikki uudetkin tavarat mahtumaan pikkumatkalaukkuuni. Phew. Halasimme hei heit ja lensin kahdelta iltapäivällä takaisin Amsterdamiin. Ostin lentokentältä työkavereilleni vähän karkkituliaisia, koska minusta on kiva härnätä heitä suklaan ja salmiakin yhdistelmällä. Kotimatka meni sujuvasti. Aloitin lentokoneessa uuden kirjan, Minna Rytisalon Lempi, josta Mrs Karlsson vinkkasi blogissaan vähän aikaa sitten. Avomies ja taapero tulivat vastaan Utrechtin juna-asemalle, ja olimme kotona juuri sopivasti ennen tyttären iltarutiineja.

Kävimme vielä puoli seitsemän maissa katsomassa Pyhän Martin kulkuetta. Siihen kuulemma osallistui noin 7000 ihmistä lamppuineen. Taapero istui avomiehen olkapäillä, taputti käsiään ja huusi jeee! Voi mikä onni! Minun nukuttaessani taaperoa puoli kahdeksalta avomies haki meille gourmethampurilaiset Meneer Smakersista. Kerroimme hamppareiden ääressä toisillemme viime päivien tapahtumista. Olimme rättiväsyneitä ja menimme nukkumaan kymmeneltä. Lauantai-illat ovat nykyään tosi villejä.

Sunnuntai
Heräsin kuudelta ja tajusin, että taapero oli nukkunut ihan koko yön putkeen! Edes tutin metsästykseen ei ollut tarvinnut lähteä. Vietimme perhepäivää ilman muita kuin taaperon aikatauluja. Pesin pyykkiä. Kävimme ruokakaupassa, markkinoilla ja (taas) katsomassa Nijntje-valoshowta. Nukuin päikkärit taaperon kanssa samaan aikaan ja lähdin sen jälkeen käymään hänen kanssaan leikkipuistossa. Ulkoilu vesisateessa kannatti: näimme sateenkaaren (on muuten hollanniksi regenboog). Sillä aikaa avomies oli leiponut pieniä jäniksenpapananpiparintapaisia perihollantilaisia keksejä (kruidnoten). Hän oli käyttänyt leivontaan soijamaitoa ja -voita, joten taaperokin sai herkutella.

Tein taaperolle makkararisottoa ja vihanneksia ja minulle ja avomiehelle nachoja, jotka söimme sitten kun taapero oli nukahtanut seitsemän jälkeen. Illalla järjestimme tavarat paikoilleen ja printtasin seuraavan viikon kalenterin, josta tarkistimme aikataulut. Katsoimme vielä Masters of Sex -sarjaa kunnes kävimme nukkumaan ennen kymmentä.

Viime viikko oli (liian) aikaisista aamuherätyksistä huolimatta oikestaan aika täydellinen. Se sisälsi töitä, laulua, perheaikaa ja vielä ihan erityistä luksusta: vanhojen ystävieni kanssa hengailua.

Ulkosuomalaisarjessa unohdan joskus sen, miten rentouttavaa minusta onkaan jutella omien ihmisteni kanssa. Siis sellaisten, jotka tunsivat minut jo kauan sitten, joiden kanssa on riideltykin ja joilla on kanssani sama äidinkieli.

Aion jatkossa käydä vähän useammin Helsingissä kikattelemassa.

img_0418

img_0431

Pyhän Martin kulkue Utrechtissä

 

blogi

Käväisin viime viikolla Prahassa

En ole mielelläni yhtäkään yötä erossa taaperosta. Minulle tulee niin helposti ikävä.

Olen saanut vältettyä työmatkailua valitsemalla työn, jota voi tehdä pääosin tietokoneen äärellä ja usein jopa ihan kotosalla. Viimeisen vuoden aikana olen joutunut vain kerran Lontooseen ja kerran oman firman hommiin Madridiin. Jälkimmäisellä matkalla perhe oli mukana, joten sitä ei lasketa.

Viime viikolla Prahassa järjestettiin kuitenkin tismalleen työtehtäviini sopiva kurssi. Olisin ollut hölmö, jos en olisi lähtenyt.

Lähdin matkaan maanantaina iltapäivällä. Avomies käski nauttia parista yöstä, joina kukaan ei (toivottavasti) herättäisi minua. Lupasin yrittää.

Hotellini Prahassa oli nimeltään Don Giovanni, Mozartin kuuluisan oopperan mukaan. Sinne päästäkseni istuin viivästyneen, ilmakuoppaisen lennon jälkeen noin tunnin taksissa ja voin pahoin. Ajattelin ottaa lääkkeeksi pienet torkut.

Avasin huoneen numero 744 oven ja näin pöydällä kaksi avattua olutpulloa. Päivittelin mielessäni huonoa kerrossiivousta ja huomasin samalla, että huoneesta löytyi myös kaksi matkalaukkua, sängyn päälle heitetty pyyhe ja kasa miesten kenkiä. Päätin häipyä saman tien.

Menin hieman säikähtäneenä hotellin vastaanottoon, jossa kohauteltiin olkapäitä. Vastaanottovirkailija antoi minulle uuden huoneen ja vakuutti, että kyseessä oli ollut ainutkertainen erehdys. Edelliset vieraat eivät ehkä vain olleet kirjautuneet ulos. Täysin ymmärrettävää, olihan kello vasta 18.

Sporttinen työkaverini oli saapunut Prahaan jo aamupäivällä ja ehtinyt kävellä askelmittarinsa mukaan melkein 20000 askelta. Päätimme kuitenkin lähteä vielä Prahan vanhaan kaupunkiin syömään, kulinaristeja kun olemme.

Prahan kauniiseen vanhaan kaupunkiin pääsi metrolla noin vartissa.

Olin laittanut Prahaan saavuttuani Facebookiin viestin, jossa kysyin ravintolavinkkejä. Sain monta hyvää ehdotusta: panimoravintola U Fleků, Restaurant Aromi, Výtopna Railway Restaurant, Café Savoy ja U Modrého hroznu. Valitsimme vanhan opiskelukaverini ehdottaman kellariravintolan nimeltä Klub Architektů (uusi nimi: Dutá hlava). Valinta osui nappiin – ruoka oli tosi hyvää ja sieltä sai juustokakkua.

Illallisen jälkeen kävimme pällistelemässä Prahan siltoja ja mielimme jokiristeilylle Vltava-joelle. Tajusimme kuitenkin, ettei meillä olisi tarpeeksi aikaa tehdä mitään turistijuttuja.

Yöllä heräsin kerran klo 2 miettimään, mahtaako taapero nukkua hyvin.

Herätyskello soi tiistaiaamuna klo 6.30 ja raaka totuus oli, etten suinkaan ollut tullut Prahaan nukkumaan, vaan työmatkalle. Oli noustava sängystä ja lampsittava kurssipaikalle.

Tsekkiläiset kollegani osaavat kestitä vieraansa. Seuraavien kahden päivän aikana meille tarjottiin paljon hyvää, rasvaista ruokaa: lämmintä lounasta, kakkuja, leivoksia, välipalasämpylöitä. Suureksi yllätykseksemme pääsimme myös illallisristeilylle Vltava-joelle. Kannattaa joskus ilmoittautua social eventiin, vaikka onkin introvertti.

Sain puhelimeen jatkuvasti kuvia ihanasta taaperosta, jolla näytti olevan kotosalla tosi kivaa.

Toisen päivän iltana minulla oli kova hinku kotiin. Menin ajoissa sänkyyn, mutta sain unta vasta yhden maissa. Olin ehkä syönyt vähän liikaa. Se niistä levollisista öistä.

Kurssi oli ammattini kannalta erittäin hyödyllinen, ja oli mukava tavata samantapaista työtä tekeviä ihmisiä muista EU-maista. Parhaimmat kahvitaukokeskustelut (ja -kikatukset) sain tietenkin taas aikaiseksi virolaisten kollegojeni kanssa. Aina sama juttu.

Olin suunnitellut paluulennon niin, että ehtisin halimaan taaperon ennen kuin hän käy nukkumaan. Lento oli myöhässä. Sen lisäksi jouduin tsekkaamaan käsimatkatavarani sisään ja odottamaan niitä Amsterdamin Schipholilla. Siinä vaiheessa, kun junakin oli myöhässä, aloin olla tulisilla hiilillä.

Onneksi avomies sai taaperon pysymään hereillä.

Kotiinpaluu oli ihanaa. Minut vastaanotti pieni käsiään ojentava tyttö, joka hihkui äitiii, mamaaa ja oli silmin nähden iloinen, että olen tullut takaisin.

Myöhemmin illalla avomieskin tunnusti, että on kiva, kun olen taas kotona. Vaikka kaikki menikin tosi hyvin. 

Omaan sänkyyn päästyäni hykertelin onnesta ja ajattelin, ettei yhtään harmita, vaikka joutuisin keskellä yötä heräämään ja etsimään kadonnutta tuttia.

IMG_7921IMG_7923085D6827-7C46-4AF9-9187-D7E0DC735FB5.JPG