arki

Hellepäivä kotinurkilla

Eilinen oli melkein Alankomaiden historian kuumin päivä sen jälkeen kun mittaukset alkoivat 1900-luvun alussa. Warnsveldissä vuonna 1944 mitattu ennätys (+38,6) jäi vain vajaan asteen päähän.

Heräsimme aamulla viiden jälkeen palohälyttimen piippaukseen ja pomppasimme salamana sängystä. Sillä aikaa kun minä vielä etsin -8.5 diopterin vahvuisia silmälasejani, avomies oli jo painanut palohälyttimen nappia.

Tutkimme kaikki paikat, mutta ilmeisesti hälytin oli vain reagoinut helleaaltoon liittyvään huonoon ilmanlaatuun. Smogista oli varoitettu, ja luin aamun lehdestä, että yöllä oli ollut lämpöä vähimmillään 23,8 astetta. Se oli historian kuumin yö.

Taapero ei edes herännyt piipitykseen, mutta me vanhemmat emme tietenkään enää saaneet unta. Puoli seitsemän jälkeen taaperokin kipitti makuuhuoneeseemme viiden (!) tutin kanssa. Hän oli nukkunut koko yön putkeen pelkkä vaippa päällään.

Söimme aamiaista ja taapero katsoi Puuha-Peteä (Bob de Bouwer) ja Tuomas Veturia (Thomas de Trein). Houkuttelin hänet hampaiden pesuun leikkimällä lentokoneen kapteenia, joka kuuluttaa, että kaikkien matkustajien on pestävä hampaansa ennen kuin kone voi nousta ilmaan. Jos ei pahalla, niin sitten hyvällä.

Vaikka hampaiden pesu onnistuikin, emme selvinneet aamusta ilman yhtä kiukkukohtausta, joka johtui siitä, että me keljut vanhemmat päätimme vaihtaa taaperon kakkavaipan. Hän olisi mieluummin pitänyt sen yllään.

[Tähän olisi voinut laittaa jonkun hassunhauskan uhmakohtausmeemin, jos tykkäisi sellaisista meemeistä.]

Varttia yli kahdeksan olimme saaneet taaperon aamutoimet hoidettua. Avomies kävi viemässä hänet tarhaan sillä aikaa kun minä join aamun toisen kahvikupillisen. Luin samalla Isyyspakkauksen kirjoituksen vanhempien omasta ja kahdenkeskisestä ajasta ja mietiskelin omia jokaviikkoisia treffijärjestelyjämme, joista olen tosi kiitollinen.

Avomies lähti kaupungille tuttavaperheemme 13-vuotiaan pojan kanssa. Olimme luvanneet teinille syntymäpäivälahjaksi elokuvan, illallisen ja jäätelön. Elokuvaksi oli valikoitunut uusin Jurassic World, jota minun ei todellakaanvälttämättä tarvitse nähdä. Avomies sen sijaan taisi olla jopa enemmän innoissaan kuin päivänsankari itse.

Järjestelin tavarat, kävin suihkussa, pesin pyykkiä ja tein yhden työjutun. Tykkään kovasti hiljaisista etä-/kotityöaamuista.

Yhdentoista maissa lähdin karkuun siivoojaa. Päätin mennä ilmastoidun tavaratalon kahvilaan tekemään oman firmani viime vuoden tilinpäätöstä. De Bijenkorf-tavaratalossa on isot pöydät ja töpseli läppäriä varten.

Ulkona oli 32 astetta ja minulla oli jano. Kävin pikalounaalla aseman Leon-pikaruokapaikassa, josta saa tosi hyviä halloumi-avokadohampurilaisia.

Kahden maissa olin saanut tilit päätettyä. Astuin viileästä tavaratalosta 36 asteen helteeseen. Onneksi taaperon päiväkodissa on tehokas ilmastointi ja onneksi näin kuuma päivä sattui olemaan päiväkotipäivä. Kotona olisi ollut tukalampaa.

Pääsin kotiin, mutta sitten loppui energia. Löhösin sängyllä ja luin sanomalehtiä. Minulla oli vähän huono olo, vaikka meillä oli sisällä vain 27 astetta.

En saanut enää tehtyä oikein mitään järkevää, joten päätin ottaa iisisti. Viiden maissa haimme taaperon tarhasta yhdessä teinin kanssa, joka jäi meille vielä syömään Utrechtin parasta pitsaa. Taapero oli iloinen tutun teinin vierailusta, kiipesi hänen syliinsä istumaan ja otti kädestä kiinni.

Kävimme hakemassa jälkiruuaksi jäätelöt kadun toisella puolella sijaitsevasta jäätelökaupasta. Otan aina saman annoksen kuin taapero, koska hän haluaa yleensä syödä minun jäätelöni, enkä jaksa taistella asiasta.

Taaperon hikisten iltatoimien jälkeen en pystynyt enää mihinkään. Kroppa luovutti. Olin yrittänyt tankata nestettä järkevästi, mutta paksusuolen uupuminen aiheuttaa sen, että 37 asteen helteessä mikään ei riitä.

Makasin loppuillan sängyssä ja kärsin. Onneksi olo koheni vähän suola-, sokeri- ja vesiannoksen jälkeen ja pääsin yöpuulle.

Nukahdin avoimesta ikkunasta kantautuviin kesäisen perjantai-illan ääniin. Keskustan museokorttelin kaduilla on viikonloppuisin paljon iloisia ihmisiä ja vain vähän autoja.

Kotona ilman lomia vietetty kesä ei ole ollenkaan hassumpi. Varsinkaan, kun tiedossa on ilmaa raikastavia ukkossadekuuroja eli paras mahdollinen kesäsää, ainakin taaperon mielestä.

blogi

Laiska turisti ja sen reipas kumppani

Vietin yhden heinäkuisen sunnuntain Hoornin kaupungissa Pohjois-Hollannissa. Olin siellä niin laiska matkailija, etten pysty esittelemään kohdetta kovin asiantuntevasti.

Sen sanon kuitenkin, että jos sinulla on mahdollisuus, mene Hoorniin. Se on pieni ja idyllinen, erittäin kauan sitten perustettu kaupunki.

Tulin lähteneeksi Hoorniin sporttisen avomieheni ansiosta. Hän oli keksinyt jokin aika sitten ilmoittautua sieltä starttaavaan 80 kilometrin pyöräilytapahtumaan ja kysyi, haluaisinko lähteä huoltojoukkoihin. Minkäänlaista tukeahan hän ei oikeasti tarvinnut – tehtäväni olisi odotella häntä perillä ja mennä sitten hänen kanssaan syömään.

Epäröin hetken, koska kyseessä oli vapaa sunnuntai. Omatuntoni kolkuttelee, jos jätän taaperon viikonloppunakin koko päiväksi muiden hoitoon.  Aivan tarpeetonta syyllisyyttähän se on, koska taapero tykkää touhuta tutun hoitajan kanssa. Hoitajakin tykkäisi, hän kun ei ollut nähnyt taaperoa pariin viikkoon. Win-win-win situation.

Olin sitä paitsi terassisession tarpeessa. Emme vietä tänä kesänä lomaa, joten olen enimmäkseen sahannut reittiä työ-ruokakauppa-koti ja ehtinyt nauttia Hollannin ihmeellisistä ennätyshelteistä aivan liian vähän. Terassilla istuminen on kaksivuotiaan kanssa vähän… erilaista kuin yksin.

Hoorniin siis, sunnuntaiaamuna kello yhdeksän. Jouduin ihan ensimmäiseksi katsomaan kartasta, missä kaupunki sijaitsee.

Hoorn

Hoorn ©Google

Hoorn on veden äärellä, ja sinne pääsee Utrechtistä suoralla intercity-junalla noin tunnissa.

Perille saavuttuani otin pyöräsankarini varikkokassin olkapäälleni ja suuntasin historiallisen sataman hujakoille aamukahville. Istuskelin Oostereilandilla entisen vankilan, nykyisen hotellin savuttomalla (!) terassilla ja katselin ohi lipuvia purjealuksia. Seurasin avomiehen edistymistä Endomondon kautta ja sometin hyvällä omallatunnolla. Kirkas auringonpaiste häiritsi hieman ruudun tuijottelua.

IMG_1568.JPG

Muut terassin asiakkaat olivat nuoria krapulaisia, jotka kertasivat edellisen illan tapahtumia käheällä äänellä. Taksilla Amsterdamiin, se viimeinen shotti oli liikaa, Jan heräs yllättäen Marjoleinin sängystä. Tunsin itseni kunnon ihmiseksi.

Hoornissa ei sunnuntaiaamuna ollut auki mikään muu liike kuin muutama kahvila-ravintola. Näillä pienemmillä hollantilaispaikkakunnilla on usein vain kerran kuussa ns. koopzondag eli ostosunnuntai. Silloinkin kaupat aukeavat vasta puolen päivän aikaan, kirkonmenojen jälkeen.

En ollut tapani mukaan valmistellut matkaa mitenkään. Huomasin, että terassin vieressä sijaitsi kiinnostava museo, jossa on esillä kaikenlaista hyötytavaraa 1900-luvun alusta aina näihin päiviin saakka. Kävin tekemässä siellä nopean kierroksen. Otin muistoksi pari valokuvaa, söin muffinssin ja latasin puhelimen akun.

IMG_1584.JPGIMG_1579.JPG

Sitten menin takaisin samalle terassille.

Kolme tuntia hurahti tosi nopeasti, ja jo yhden jälkeen hikinen avomieheni polki luokseni mitali kaulassaan. Hän ei näyttänyt olevan täynnä endorfiineja ainakaan ensinäkemältä, vaan hänen olemuksensa oli jopa hieman tuskainen. Ehkä helteessä ja ajoittaisessa vastatuulessa pyöräily ei olekaan pelkästään ihanaa?

IMG_1578.JPG

Avomies virkosi nopeasti club sandwichin ja oluen avulla. Kävimme katsomassa hienoa Halve Maen purjelaivareplikaa. Laivan sisällä istuskellessamme tyydytin farmaseuttisen tiedonjanoni kysymällä oppaalta, kärsivätkö merimiehet keripukista (scheurbuik). Opas kertoi, että merimiehet ehkäisivät C-vitamiininpuutoksesta johtuvaa keripukkia syömällä lepelblad-nimistä kasvia, jota toivottavasti kasteltiin 1600-luvun merimatkoilla ahkerammin kuin nykyään.

IMG_1626.JPG

Kävelimme Hoornin pikkukatuja pitkin asemalle. Minä, avomies ja pyörä.

Utrechtiin saavuttuamme kävimme vielä aseman TGI Fridays -ravintolassa katsomassa jalkapallon MM-kisojen loppuottelun ensimmäisen puoliskon. Ravintola sattui olemaan täynnä kroaatteja, mikä nosti tietenkin tunnelmaa. (Jos et tiennyt tai muistanut, niin Ranska pelasi finaalissa Kroatiaa vastaan.) Kansainvälisillä jalkapallo-otteluilla on meille romanttinen merkitys, sellaisen yhteydessähän me tutustuimme toisiimme Bostonissa.

Avomies otti muuten kilpapyöränsä mukaan ravintolaan. Minua nolotti, kun hän asteli pyöränsä kanssa sisälle saakka, mutta asia ei näyttänyt vaivaavan ravintolan henkilökuntaa pätkääkään. Välillä unohdan olevani Hollannissa.

Olin koko illan hirmuisen ylpeä avomiehen saavutuksesta ja olen vieläkin. Onhan se nyt aikamoista, että polkee tuosta vaan melkein sata kilometriä.

Kutsuin avomiestä supermieheksi. Supermarketti, totesi taapero hollanniksi.

b69ff998-5169-48bb-a9ee-b4bf4db50130.JPG

blogi

Elämäni aakkoset

Blogeissa kiersi joskus viime vuonna aakkoshaaste, jonka taisi aloittaa Viherjuuria-blogin Heidi. En tullut kirjoitelleeksi tuolloin, mutta asia juolahti mieleeni viime viikolla pedikyyrissä istuskellessani. Jatkoin listaa seuraavana päivänä kampaajan tuolissa. L niin kuin luksuselämä.

Minun elämäni hollantilaiset aakkoset ovat tällaiset:

Alankomaat on ollut asuinmaani jo melkein seitsemäntoista vuoden ajan. Päädyin Haagiin vähän sattumalta ja ihastuin välittömästi hollantilaiseen elämänmenoon.

Tapasin avomieheni Bostonissa. En malta odottaa, että pääsen joskus tulevaisuudessa näyttämään kaupunkia tyttärellemme ja toisaalta näyttämään tytärtämme bostonilaiselle vuokraisännälleni, joka seurasi vierestä avomiehen ja minun tuoretta kaukorakkautta.

Sain 21-vuotiaana colitis ulcerosa -diagnoosin, eli olen nyt elänyt kroonisen suolistotulehduksen kanssa kauemmin kuin ilman sitä.

Rakkaan avomieheni nimi alkaa D-kirjaimella.

Suoritin vielä yli kolmekymppisenä kliinisen epidemiologian maisterintutkinnon Rotterdamin yliopistossa.

Olin ensin opiskellut farmasiaa ja valmistunut proviisoriksi Helsingin yliopistosta.

G ääntyy hollanniksi kurkkuäänteenä. Osaan kurauttaa sen sujuvasti.

Havaiji on ihanin lomakohde ikinä! Kävin siellä avomiehen kanssa vuonna 2015, ja menemme varmasti uudestaan, jos terveys, talous ja tulivuoret suovat.

Olen lähes sataprosenttinen introvertti. Viihdyn erinomaisesti yksin ja sosiaalinen kanssakäyminen väsyttää minua, vaikka tykkäänkin siitä tietyissä rajoissa.

Pystyn j-pussin ansiosta elämään suhteellisen normaalia elämää kroonisesta suolistotulehduksesta huolimatta.

Kirjoittaminen on minulle toiseksi rakkain harrastus.

Se kaikkein mieluisin on lauluharrastus.

Olen Mikkelin tyttö; synnyin siellä ja asuin 19-vuotiaaksi saakka Tuppuralan kaupunginosassa.

Tunnen itseni usein nörtiksi. Valitsen bileiden sijaan koti-illan ja tykkään tietokone- ja paperihommista sekä tilasto-ohjelmista ja to do -listoista.

Oma on hollantia ja tarkoittaa mummoa. Oma mummoni oli minulle kovin rakas.

Lempiruokani on kiviuunissa paistettu, ohutpohjainen ja rapeakuorinen pitsa.

Q. Kuu. Taaperon mielestä taivaalla paistatteleva kuu kuuluu hänelle. Hän on perinyt kuurakkauden minulta.

Red velvet cupcake on salainen paheeni. Ikävöin usein Bostonin Newbury Streetillä sijaitsevan Georgetown Cupcake -kaupan kuppikakkuja.

Taidan somettaa vähän liian paljon. Tykkään katsoa instastooreja, lukea blogeja ja seurata Facebookista, mitä kavereille kuuluu.

Taapero on venkulani, rakkaani, pötkyläni, vauvani, apinani.

Utrecht on ihana kaupunki, jossa haluaisin asua elämäni loppuun saakka. Olen jo löytänyt itselleni vanhainkodinkin tuosta kulman takaa.

Ei valtion virkamiehenä ole yhtään tylsä olla. Työni on mielenkiintoista, työkaverit mukavia ja palkkakin ihan okei.

Water, vesi, on minulle tärkeää, koska minulta puuttuu paksusuoli. Nestetasapainon ylläpitämiseen täytyy varsinkin helteellä kiinnittää erityistä huomiota.

Taaperollamme on (todennäköisesti) kaksi X-kromosomia, ihan niin kuin minullakin.

Oma yritykseni täyttää pian neljä vuotta: toimin päivätyöni lisäksi eurooppalaisten yhteistyöprojektien koordinaattorina.

Z on vaikea lausua hollantilaiseen tapaan. Lausun sen vahingossa aina suomalaisena ässänä.

Haastan Loviisan (ähäkutti!), jonka pitää keksiä joku muu N:llä alkava sana kuin nacho.