Nyt se ensimmäinen päiväkotipäivä on sitten takana. Tai no, taaperohan oli tänään päiväkodissa vain viiden tunnin ajan, mutta kuitenkin. Ihan tarpeeksi kauan, jos minulta kysytään.

Päiväkodille on meiltä viiden minuutin kävelymatka. Olimme käyneet siellä tutustumiskäynnillä jo monta kuukautta sitten. Meistä molemmista päiväkodin tunnelma vaikutti lämpimältä ja hoitajat mukavilta, joten emme käyneet enää edes tutustumassa muihin päiväkoteihin.

Jälkikäteen kuulin naapureiltamme, että hekin ovat saman firman tyytyväisiä asiakkaita. Heidän tyttärensä on jopa samassa ryhmässä taaperon kanssa.

Tarkoitus on, että taapero viettää syyskuun alusta alkaen päiväkodissa kaksi päivää viikossa; keskiviikot ja perjantait. Nämä ovat päiväkodin hiljaisimmat päivät, koska isommilla lapsilla on silloin lyhyt koulupäivä ja monet hollantilaisvanhemmat hoitavat lapsiaan kotona. Emme siksi joutuneet jonottamaan tarhapaikkaa.

Taapero on päiväkodin aloittaessaan 1 v 8 kk vanha. Hänen kanssaan samaan aikaan syntyneistä, työssäkäyvien hollantilaisvanhempien lapsista useimmat ovat aloittaneet päiväkodin jo melkein puolitoista vuotta sitten. Kirjoitin Hollannin lyhyestä äitiyslomasta aiemmin.

Päiväkodit ovat Hollannissa yksityisiä ja hintavia. Me maksamme kahdesta hoitopäivästä viikossa melkein 700 euroa kuukaudessa. Valtio korvaa onneksi osan päiväkotimaksusta vanhempien tulojen mukaan: mitä suuremmat tulot, sitä vähemmän korvausta, tietenkin.

Taapero oli jo edellisviikolla viipynyt päiväkodissa yksin puolentoista tunnin ajan. Kaikki meni silloin hyvin. Hän oli ollut innoissaan liukumäestä ja tiivisti päivän tapahtumat sanomalla minulle talo oli. Illalla hän oli tavallista väsyneempi. Se saattoi johtua päiväkodista, saman iltapäivän allergiakokeista, liian lyhyistä vaunuissa nukutuista päiväunista tai kaikesta tästä.

Tällä kertaa nukuin itse tarhapäivää edeltävän yön todella huonosti. Taapero sen sijaan nukkui erityisen hyvin. Aamulla yritin olla rento äiti, mitä häiritsi kuitenkin hieman se, että olin melko sekaisin stressistä. Maha oli täynnä perhosia, ja olin aivan valmis perumaan kaiken: päiväkodin aloituksen, oman työni, ylipäänsä kaiken erossaolon. Sain kuitenkin pidettyä itseni koossa…

… siihen asti kunnes jätin hämmästyneen taaperon päiväkotiin. Kävelin pikaisesti päiväkodinjohtajan huoneeseen enkä pystynyt enää pidättelemään kyyneliä. Johtaja on tietenkin varautunut tällaisiin tilanteisiin. Hän ojensi minulle nenäliinan ja vakuutti, että reaktioni on ihan normaali. Hän käski soittamaan, jos yhtään tuntuu siltä.

Hoipertelin päiväkodista kadulle ja sain kulman takana epämääräisiä kommentteja tietyömiehiltä. Avasin heti päiväkodin edustalla Whatsapp-yhteyden kälyni kanssa, joka ymmärtää nämä asiat. Vertaistuki oli tarpeen. Lähetin myös avomiehelle tekstiviestin, jossa oli kolme parkuvaa hymiötä.

Kävelin aivan sumussa läheiseen hipsterikahvilaan ja tilasin cappuccinoa ja porkkanakakkua. Kälyni kanssa chattaillessani aloin pikkuhiljaa rauhoittua. Toinen taaperon päiväkotiryhmän hoitajista soitti ja kertoi lapsosten mukavista pihaleikeistä. Eräs pieni poika oli ottanut taaperoa kädestä kiinni, ja he olivat kävelleet yhdessä auringonlaskuun päiväkodin pihalle.

Ajattelin mennä ostamaan mekon, mutten pystynyt keskittymään shoppailuun. Menin de Bijenkorf -tavaratalon ravintolaan syömään liian kallista tonnikalasalaattia ja kirjoittamaan ajatuksiani muistiin. Meinasin purskahtaa itkuun, kun salaattini valmistanut kokki katsoi minua ystävällisesti ja sanoi: Tästä tuli varmasti tosi herkullinen salaatti.

Miten kummallisia ajatuksia äitinä voikaan saada. Surkuttelin mielessäni esimerkiksi sitä, että taapero on ihan yksin ulkomaalaisessa päiväkodissa, kunnes muistin, että Hollantihan on hänen kotimaansa. Olisi oudompaa jättää hänet yhtäkkiä vaikkapa mikkeliläiseen päiväkotiin.

Olin myös huolissani siitä, ettemme mahdollisesti olleet pakanneet mukaan kaikkea tarvittavaa. Aivan kuin kokeneet päiväkodin työntekijät eivät selviäisi mistä tahansa tilanteesta, viime kädessä esimerkiksi soittamalla minulle. He eivät varmaankaan lyö hanskojaan tiskiin heti ensimmäisessä pienessä ongelmatilanteessa.

Ja sitten on vielä se lehmänmaitoallergia, jota mietin, vaikka se on kirjattu kaikkiin mahdollisiin papereihin ja reissuvihkoihin. Taapero ei tietenkään ole päiväkodin ainoa allergikko. Siitäkin päiväkodilla on enemmän kokemusta kuin minulla.

Päiväkodille kävellessämme taapero oli hokenut muita lapsia, muita lapsia. Eteisessä hän kiljaisi. Tulkitsin sen jännityksen ja ilon sekoitukseksi. Ryhmään saavuttuamme hän piti minua kädestä kiinni ja pysyi visusti jaloissani, kunnes huomasi muovisen keinuhevosen.

Ne muut lapset istuivat vielä pöydässä klo 9.15 tarjoillun hedelmävälipalan jälkeen, ja vein vastahakoisen taaperonkin pöydän ääreen. Hän sai eteensä vesimukin, sanoi tiukasti ei, kippasi veden lattialle ja käveli pois. Sanoin hups, päiväkodin täti sanoi ei haittaa (geeft niet, holl.).

Hetkeä myöhemmin, parkuessani salaa päiväkodin toimistossa kuulin, että taapero oli sittenkin siirtynyt pöydän ääreen juomaan vettä.

Päiväkodissamme on avoimien ovien periaate. Meillä vanhemmilla on oma avain ulko-oveen, joten saamme mennä ja tulla oman mielen mukaan. Tarkoitus on kuitenkin kai tulla lähinnä viemään ja hakemaan. Lapset tuodaan klo 9.15 mennessä ja haetaan klo 16.30 jälkeen, kuitenkin ehdottomasti viimeistään klo 18.15. Näin päiväkotiin vielä totutellessamme päivät ovat lyhyempiä.

Hain taaperon päiväkodin pyynnöstä tänään ”hieman” (eli kokonaisen tunnin!) aiottua myöhemmin, klo 15, jotta lapset ehtivät rauhassa herätä päiväunilta ja kuoriutua unipusseistaan ennen kuin yksi tunteellinen äiti tuli sinne intoilemaan.

Pikkuisten huoneeseen saavuttuamme taapero tervehti minua ja mukanani ollutta tuttua hoitajaa iloisesti ja esitteli meille päiväkodin pehmoleluja. Hän vaikutti omalta itseltään. Itkuja ei tullut missään vaiheessa ja hoitajat sanoivat, että kaikki oli mennyt tosi hyvin.

Päiväkodissa lapset syövät perushollantilaiseen tapaan leipälounaan klo 11.15. Taapero oli jaksanut väsymykseltään syödä vain yhden leivän. Sitten hän oli saanut maitoa ja päässyt päiväunille kolme varttia ennen päiväuniaikaa, joka olisi puoli yhdeltä. Uni oli tullut heti (turhaan huolehdin siitäkin) ja taapero nukkui normaalit 1,5 tunnin päiväunet.

Hoitajat olivat kirjoittaneet reissuvihkoon lyhyen raportin ja liimanneet siihen vielä kolme kuvaa, joissa taapero leikki ulkona uuden päiväkotiystävänsä kanssa.

Taapero nukahti yöunille normaaliin aikaan puoli kahdeksalta. Aika näyttää, tuleeko tästä jännittävästä päivästä vielä jonkinlainen reaktio yöllä tai vaikka viikonloppuna.

Minä ainakin olen rauhallisin mielin. Hyvin se meni, ihan niin kuin hoitajat ennustivat.

Voisin kyynelehtiä taas, kun mietin miten ihania tarhan lastenhoitajat ovatkaan. Kaiken sen arvokkaan hoitotyön, varhaiskasvatuksen ja taaperohulinan keskellä he jaksavat pitää huolta myös meistä hermoilevista vanhemmista.