Jo perinteeksi muodostunut Hollanninsuomalaisen joulukalenteri ilmestyy tänäkin vuonna!
Tänä vuonna luvassa on päivän kuva ja siihen liittyvä muisto.
Vuonna 2017 raportoin vuoden viimeisistä päivistä.
Vuonna 2016 opeteltiin yksi hollanninkielinen sana päivässä.
Olen luonteeltani aika ujo mutta oppinut elämään asian kanssa. Onnistun nykyään juttelemaan vieraille ihmisille kolmellakin kielellä ja tarvittaessa sanomaan sanottavani missä tahansa tilanteessa.
Ujoudessa ei tietenkään ole mitään pahaa. Jotkut pitävät kengänkärkiään tuijottelevaa, punastunutta ihmistä jopa suloisena.
Mutta kyllä elämäni olisi monesti ollut helpompaa, jos osaisin vähän nauttia saamastani huomiosta – varsinkin Hollannissa, jossa ihmiset saattavat olla varsin suorasukaisia eikä porukan hiljaisimmille tehdä tilaa.
Pienenä laitoin pikkuveljeni ostamaan irtokarkkini ja vähän isompana jännitin esitelmien pitämistä. Töissäkin pyrin välttämään kaikenlaista esiintymistä, enkä ole mielelläni äänessä isossa porukassa, ellei ole pakko.
Minulla ei takuulla olisi ollut menestystä deittiasioissa, jos ensikontakti olisi ollut minun vastuullani.
Taaperolla on elämään toisenlainen ote. Kävimme äsken katsomassa pienille lapsille suunnattua musiikkiteatteriesitystä. Heti konserttitaloon astuttuamme taapero otti kontaktin lipuntarkastajaan, tarttui helmaansa ja pyysi miestä katsomaan, miten hieno mekko hänellä on päällään.
Kuvassa minä noin 2-vuotiaana. Yritän hymyillä, vaikka jännittää ja itkettää.
Utrechtin keskustassa on pari rakennusta, jotka muistuttavat minua fuksivuodestani Helsingin Fabianinkadulla numerossa 35. Toinen näistä rakennuksista on entinen farmakologinen instituutti Minrebroederstraatilla ja toinen on entinen farmaseuttinen laboratorio kotikadullani vanhan kasvitieteellisen puutarhan yhteydessä.
Farmasian ensimmäisen vuoden opiskelijoita ei kyllä oikeasti kutsuta fukseiksi vaan tapeiksi.
Tappivuotenani 1994-1995 Helsingin yliopiston farmasian laitos, nykyinen Farmasian tiedekunta, sijaitsi vielä keskustassa. Seuraavana vuonna muutimme moderneihin tiloihin Viikkiin eli landelle, niin kuin silloin irvailimme.
Vanha farmasian laitos on kivitalo, jossa oli oma tila Yliopiston farmasiakunnalle. Rakennuksen hauskin paikka oli ainejärjestön isännän maja, joka sijaitsi eräänlaisessa komerossa.
Pienehkö tila oli täynnä katukylttejä ja muuta opiskelijoiden vuosien saatossa keräämää sälää. Siellä istuttiin iltaa ja yötä. Naurettiin, laulettiin, humalluttiin, tanssittiin pöydällä. Ystävystyttiin, ihastuttiin, rakastuttiinkin.
Pesän nimi oli Kelirikko.
Kuva: Yle.fi
Näin joulun alla on hyvä pysähtyä miettimään asioita, joista voi olla kiitollinen.
Tänään olen kiitollinen siitä, ettei minun verorahoistani mene penniäkään – anteeksi, senttiäkään, hetken kuvittelin olevani 1950-luvun Suomessa – Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin kokouspullaan.
Hiipparikunnan tuomiokapituli on nimittäin kokouksessaan päättänyt antaa joululahjaksi varoituksen rippipapilleni, lapsemme kastaneelle Heikille, koska hän on vihkinyt samaa sukupuolta olevia avioliittoon.
Ajatelkaa nyt! Pappi siunaa toisiaan rakastavien ihmisten välisen liiton eikä syrji ihmisiä seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Jeesus kääntyisi varmasti haudassaan, jos ei olisi sieltä jo noussut.
En maksa kirkollisveroja, koska olen ulkosuomalainen ja maksan veroni Alankomaiden valtiolle. Kuulun silti edelleen Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon ulkomailla asuvana enkä aio erota, vaikka tänään taas mieli vähän tekisikin.
Evankelis-luterilainen kirkko on minulle tärkeä osa kulttuuriani, ja aion pysyä sen jäsenenä, koska kirkko tekee paljon hyvää työtä ja tuo lohtua ja apua monelle sitä tarvitsevalle – joskus tulevaisuudessa toivottavasti syrjimättä ketään millään perusteella.
Luotan siihen, että joidenkin kirkonmiesten ja -naisten harjoittama moderniin elämänmenoon sopimaton ihmisoikeuksien loukkaaminen loppuu sitten, kun dinosaurukset häviävät sukupuuttoon kirkon päätäntäelimistäkin.
Koska olen itse enemmän hyvää mieltä tuottavien joululahjojen ystävä, laitan nyt saman tien osan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon missaamista verorahoista Kirkon Ulkomaanavun Toisenlaiseen Lahjaan.
Avarakatseisempaa joulua ja suvaitsevaista uutta vuotta piispoille ja muille itäisen maan viisaille miehille, naisille ja muunsukupuolisille täältä Länsi-Euroopasta toivottelee pikkuisen tuohtunut Mikkelin tyttö Satu.
