arki,  elämä alankomaissa,  joulukalenteri 2023

2.12. Hollantilainen touhuaa

Sain aiemmin tänä vuonna Alankomaiden kansalaisuuden. Puoliso hihitteli tuolloin, että nyt en saa enää valittaa hollantilaisista, koska olen itsekin sellainen. Täytyy keksiä uusia kirosanoja.

No vitsi vitsi. Mutta pääsin viime kuussa äänestämään ensimmäistä kertaa Alankomaiden parlamenttivaaleissa. Vaikken halua avautua politiikasta sen enempää, niin sen sanon, että tuo päivä jää kyllä mieleen eikä pelkästään juhlavana.

Eilen pääsin entistä syvemmälle hollantilaisiin perinteisiin, kun askartelin lapsen kanssa Sinterklaas-juhlaan kuuluvan yllätyksen eli surprisen.

Viidesluokkalaiset (täällä noin 8-vuotiaat) juhlistavat koulussa Sinterklaasia askartelemalla yhdelle arpomalla valitulle luokkakaverilleen jonkinlaisen hässäkän, jonka uumenista paljastuu pieni lahja. Internet on täynnä toinen toistaan hienompia surprise-ideoita. Kevyttä painetta aiheutti etukäteen se, että minun track recordini askarteluhommissa on tätä luokkaa:

Onneksi lapsen pää pursuaa ideoita, eikä hän ole perfektionisti. Saimme surprisen tehtyä nopeasti ja harmonisesti.

Askartelutuokion jälkeen lähdin tapaamaan paria ystävääni (suomalainen, islantilainen ja portugalilainen menivät hollantilaiseen tapasravintolaan). Juttua oli niin paljon, että unohdimme koko ajan katsoa ruokalistaa ja miettiä, mitä tilaisimme. Silti lyllersin kahdeksan maissa kotiin maha täynnä espanjalaista ruokaa ja sydän täynnä iloa jo 25 vuotta kestäneestä ystävyydestä.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Discover more from hollanninsuomalainen

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading