1.12. Rakas päiväkirja

Pitkästä aikaa! Blogin kirjoittaminen on jäänyt, koska olen käyttänyt kaiken ylimääräisen aivokapasiteettini opiskeluun. Kirjoitan gradua (suomen kielestä) ja uskallan jo ihan varovasti haaveilla valmistuvani filosofian maisteriksi ensi vuonna, jos pysyn suhtkoht terveenä.

Disclaimer on paikallaan, koska minulla on ollut terveyden suhteen rankka vuosi. Sairastuin toukokuussa Suomen-matkalla kuumeettomaan keuhkokuumeeseen, ja kova yskä jatkui syyskuun loppuun asti. Silloin toukokuussa myös verestäni löytyi bakteeri, joka onneksi kuitenkin hävisi nopeasti antibiootin avulla.

Keuhkokuume jätti vaurion keuhkoihini — tai sitten se oli jo siellä ja löytyi vasta nyt. Keuhkojen toimintakokeiden tulokset olivat aiemmin tällä viikolla kuitenkin onneksi normaalit. Huh.

Sairastelun ja säikähdyksen jäljiltä olen ollut todella väsynyt. Tukiverkkojen puuttuessa yhden vanhemman pitkäaikainen sairastaminen on ollut kolaus koko perheelle. Olen useammin kuin kerran haaveillut sellaisesta koko perheen täysihoitolasta, jossa voisi vain levätä sillä aikaa kun joku muu hoitaisi kotityöt ja metatyöt. Mutta ei auta, näillä mennään, ja ollaanhan me pärjätty. Ei ole kuitenkaan ollut yhtään kivaa olla sellainen äiti ja puoliso, joka joutuu jatkuvasti jättämään väliin sekä tärkeitä arkiaskareita että kivoja menoja. Siis vielä enemmän kuin yleensä.

Onneksi minua on siunattu kyvyllä nauttia rauhallisista hetkistä kotona ja varsinkin juuri niistä. Olen lukenut tosi monta kirjaa, mm. Alex Schulmanin melkein koko tuotannon, Anna-Leena Härköstä, Satu Rämön Hildur-sarjan kaksi ekaa osaa ja Miranda Cowley Hellerin Paperipalatsin. Ja sitten suorastaan ahmin Gabrielle Zevinin Tomorrow tomorrow tomorrow -kirjan.

Olen myös rentoutunut järjestelemällä laatikoita ja kaappeja. Nyt olen hiljalleen tehnyt vähän pidempiä kävelylenkkejä ja jaksanut monen kuukauden jälkeen treffata ystäviä — lyhyesti ja/tai alkuillasta mutta kuitenkin.

Kävin eilen illalla puolison ja tuttavapariskunnan kanssa tryffelirisotolla. Minulla on puolison kanssa tänäkin vuonna salainen pahe: Fazerin patukkajoulukalenteri yhteisiä päiväkahvihetkiä varten. Pahe on ihan konkreettisesti salainen, koska kalenteria säilytetään vaatekomeron perällä, piilossa pieniltä sormilta. Ne sormet kuuluvat lapsukaiselle, joka oli tänä aamuna jo kello 5 räpeltämässä auki oman joulukalenterinsa ensimmäistä luukkua.

Tervetuloa joulukuu, tuo meidän perheen tunnelmallisin mutta vähäunisin kuukausi!