
21. Flora’s Hof
Kierretään ulkokautta kirjakaupan takapihalle.
Lupasin eilen kertoa, miksi kirjakauppaan kannattaa mennä valoisana kevätpäivänä. Syy on se, että kirjakaupan takana sijaitsee pikkuruinen puutarha, Flora’s Hof, jonka kukkaistutukset ovat parhaimmillaan maalis-huhtikuussa. Kirjakaupan takaosan isoista ikkunoista näkee suoraan puutarhaan.
Löysin tämän pikkukeitaan niihin aikoihin, kun joulukuussa 2015 syntynyt tyttäremme oli vain muutaman kuukauden ikäinen. Kävelin sinne vaunujen kanssa, istuin penkille ja ihailin kukkia. Myöhemmin kävin puutarhassa juuri kävelemään oppineen taaperon kanssa jahtaamassa kissoja ja hurmaamassa turisteja. Nykyään kävelen mielelläni sitä kautta ja nautiskelen hetken linnunlaulusta.
Puutarha on aivan Dom-kirkon tornin juurella, ja siellä voi siis kuunnella kirkonkellojen soittoa. 1800-luvun alussa perustetusta puutarhasta on jäljellä vain pieni palanen, mutta onneksi myös sen 1600-luvulla rakennettu hieno portti on säilynyt.


One Comment
Pingback: