blogi

Oma koti liian kallis

Vuonna 2007 päätin ostaa Hollannista asunnon. Olin asunut jo kuusi vuotta vuokralla ja minua pidettiin siksi vähän hölmönä. Siihen aikaan, ennen syvintä talouskriisiä, hollantilaisilla oli tapana neuvoa ekspatriaatteja ostamaan asunnon, jos aikoo olla maassa kauemmin kuin viisi vuotta. Otin neuvosta vaarin.

Vaarista puheen ollen:

Löysin Haagista kivan valoisan sinkkuasunnon; 45 neliötä yhdessä tilassa. Ylimmän kerroksen kerrostaloasunnosta oli mahtava näköala kattojen ylle ja Rauhanpalatsin kaunis tornikin näkyi. Palkkasin remonttimiehen tekemään 70-luvun asunnolle totaalikunnostuksen ja asuin sen aikaa kaverini luona. Tuo aika oli stressaavaa kiireisen työn ohella ja viimein, vuoden 2008 alussa, huokaisin helpotuksesta asetuttuani vastaremontoituun kotiini.

IMG_2451.JPG

Haagin Rauhanpalatsi

Pari päivää muuton jälkeen ovikello soi. Ovisilmän ansiosta uskalsin avata oven odottamattomalle vieraalle. Oven takana seisoi selvästi tunnemyrskyn vallassa oleva vanhempi herrasmies. Hän kertoi minulle, että asuu naapurissa ja oli odottanut juuri ostamani asunnon vapautumista markkinoille jo vuosikausia. Edellinen asukas – se rouvashenkilö, jolta olin asunnon ostanut – oli luvannut ilmoittaa miehelle mahdollisista myyntiaikeista. Näin ei kuitenkaan ollut tapahtunut, vaan rouvapahus oli laittanut asunnon myyntiin ilmoittamatta naapurille. Sedällä ei ollut tietokonetta tai älypuhelinta, ja niinpä hänelle oli vasta äskettäin selvinnyt, että asunto oli myyty. Mies oli pettynyt ja loukkaantunut ja kysyi haluaisinko vaihtaa hänen kanssaan asuntoa. Vastasin hyvin kärkkäästi ”EN!”. Minulla ei todellakaan olisi energiaa muuttaa uudestaan. Koko tilanne vaikutti sitä paitsi hyvin absurdilta, enkä ollut ihan varma naapurin täysjärkisyydestä.

Ihmettelin tietenkin, mikä asunnossani nyt voisi olla niin erityistä, että sitä kannattaisi vuositolkulla himoita. Kävi ilmi, että asunnon parveke oli puluharrastajan unelma. Naapurilla oli parvekkeellaan häkissä kymmeniä kesyjä kyyhkysiä, joiden lentoa hän ei pystynyt seuraamaan alemmasta kerroksesta.

IMG_0169_2.JPG

Parveketulppaanit

Setä pyysi minua edes katsomaan asuntoaan ja harkitsemaan asiaa uudelleen. Sen verran empatiaa minulla on jopa rättiväsyneenä, että lupauduin kylään. Ilmoitin kyllä etukäteen kaverilleni, että olen astumassa yksin tuntemattoman naapurin asuntoon. Jos minusta ei kuuluisi vartin sisällä, arvostaisin kovasti tilanteen tarkastamista.

Naapurin asunto oli parikymmentä neliötä suurempi kuin yläkerroksen asuntoni. Ja tosiaan, parveke oli täynnä puluja. Siis sellaisia puluja, joita juoksin karkuun Venetsiassa aukiolla. Ainakin näin pulu-ummikon silmissä ne muistuttavat toisiaan. Ymmärsin kuitenkin, että lemmikkikyyhkyset olivat naapurin sedälle kovin rakkaita.

mummo11

mummo.sarjakuvablogit.com/tag/pulu

Harkitsin asiaa pari päivää ja suostuin. Naapurin setä oli sillä välin kirjoittanut minulle käsin hyvin liikuttavan kirjeen. Hän lupasi maksaa kaikki kaupan aiheuttamat kulut ja hoitaa muuton. Naapurin piti kylläkin ensin pyytää yhtiökokoukselta lupa jatkaa pulujen pitoa parvekkeella. Yhtiökokous suostui ja muutaman kuukauden kuluttua vaihdoimme asuntoja. Naapurin asunto oli vakavasti kunnostuksen tarpeessa, joten kävin läpi saman rempparuljanssin uudestaan kylpyhuoneen ja keittiön purkamisesta lähtien. Noh, siitäkin selvittiin ja olinhan minä voittanut tässä kaupassa 20 kallista kaupunkineliötä.

Harmi vaan, että seuraavassa kuussa talouskriisi alkoi ja molempien asuntojen arvo laski kuin lehmän häntä. Myytyäni asunnon kuusi vuotta myöhemmin en saanut siitä enää läheskään asuntovelkani verran rahaa.

Olin kuitenkin tehnyt vanhan miehen onnelliseksi. Meistä tuli kavereita, ja ehdin käydä naapurin miehen ja hänen yhtä mukavan yli kahdeksankymppisen kumppaninsa kanssa useasti syömässä heidän kreikkalaisessa vakiravintolassaan ennen kuin muutin Haagista Utrechtiin.

Sen ikävän asuntolainan jämän (restschuld, holl.) olen jo melkein unohtanut. Ja mitä tulee kadunmiehen asunnonostovinkkeihin: olen tällä välin oppinut sen verran, että weet je wat je moet doen -alkuisten lauseiden ei kannata aina edes antaa mennä toisesta korvasta sisään. Ne ovat neuvoja ja niitä saa hollantilaisilta koko ajan, pyytämättä.

satuhaagissa

Haagin kattojen yllä. Kuva julkaistu aikoinaan hollantilaisen sairausvakuutusyhtiön lehdessä.

Keskustelu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pingbacks & Trackbacks

  1. Puoli vuotta Bostonissa | hollanninsuomalainen
  2. Joogaharrastus