Kaksikielisen nelivuotiaan tokaisuja

Olen kirjoittanut muistiin tyttäremme juttuja sekä suomeksi että hollanniksi siitä lähtien kun hän oppi puhumaan. Alla pieni kokoelma hänen suomenkielisiä tokaisujaan neljän vuoden iässä.

”Äiti, minulla on maan alla oma pieni kansalainen.”

Juuri ennen nukahtamista: ”Mutta äiti, minä olen vielä täynnä puhtia.”

Kymmenen sekuntia ennen nukahtamista: ”Minun nenä haluaa spagetin.”

Minä: ”Mikä eläin tää on?”
Lapsi: ”En tiedä.”
Minä: ”Se rakentaa patoja.”
Lapsi: ”Patonki?”

Lapsi: ”Äiti, sano isille, että sen pitää sanoa ’lehti’.”
Minä: ”Zeg eens ’lehti’.” 
(Hollantilainen) mies: ”Lechti.” 
Lapsi: ”Äiti, näetkö? Se ei osaa suomea.”

“Äiti, kumpi kutittaa enemmän: höyhen vai tupsu?”

Tänään piti etsiä pehmoeläinten leikille ”tapahtumapaikka”.

Lapsi: ”Äiti, mikä on sinulle tärkein?”
Minä: ”Sinä.”
Lapsi: ”Ei, vaan sinun silmälasit ja minä.”

Juuri ennen nukahtamista: ”Unilaulu kelpaisi varmaan minulle. Ei. Jalan silitys.”

”Joo, se on noin paljon väsyyntynyt.”

”Äiti, minä laitan lipsukengät jalkaan ja lähden naimisiin. Mutta kirkkoon ei saa viedä hamstereita.”

Joulurauhanjulistuksen aikana: ”Onko tämä tosi pelottava tarina?”

Minä: ”Kävellään vielä pieni pätkä.”
Lapsi: ”En minä ole pieni pätkä!”

”Ihan hetki, äiti, jätä minut vähän aikaa rauhaan.”

”Äiti, jos sinä sanot ’mhm’, se tarkoittaa ’joo’.”

Lapsi oli lähdössä kouluun ja antoi minulle ovella halit ja pusut. Käveli sitten pihalle ja huusi vielä: ”Äiti!”. Minä: ”No, mitä rakas?” Lapsi: ”Pese sitten hampaat.”

”Katso, äiti!”
”Ai, ihana! Sydän.” 
”Ei se ole.”
”Mikäs se sitten on?”
”Pippeli.”