20 vuotta Hollannissa

Sunnuntaina 14. lokakuuta 2001, päivälleen 20 vuotta sitten, saavuin Haagiin mukanani vain pari matkalaukkua. Olin silloin 26-vuotias. Seuraavana päivänä aloitin työt projektikoordinaattorina kansainvälisessä farmasian alan järjestössä. Olin vuokrannut asunnon, jonka remontti ei tietenkään ollut valmis, ja jouduin asumaan ensimmäisen viikon työkaverini luona.

Kun vihdoin pääsin omaan ullakkoasuntooni, jossa oli yksi huone lämmityksellä ja yksi ilman, hankin ensi töikseni patjan ja television. Television asetin pahvilaatikon päälle ja patjan lattialle. Pari päivää myöhemmin tein työkaverini kanssa matkan Delftin IKEA:an julkisilla kulkuneuvoilla. Paluumatka bussilla, junalla ja raitiovaunulla parin huonekalun ja muutaman jättimäisen kassin kanssa oli yhtä himputtia.

Kansainvälinen työ oli jännittävää ja syksy Haagissa kaunis, lämmin ja aurinkoinen. Vapaa-ajalla ajelin mustalla mummopyörällä ympäri kaupunkia ja ihastuin Hollantiin. Kaikki oli uutta ja ihmeellistä, enkä tiennyt vielä tuolloin, että olin tullut jäädäkseni.

Juhlapäivän kunniaksi muistelin elämääni viimeisten kahdenkymmenen vuoden ajalta.

Tämä on viisi vuotta sitten julkaisemani kirjoituksen päivitys.

2002: Liityin ensimmäistä kertaa hollantilaiseen kuoroon. En ymmärtänyt hollantia, mutta musiikkitermithän ovatkin italiaa. Sain kuoron ansiosta ensimmäiset holtsuystävät, joita tapaan vieläkin säännöllisesti.

2003:  Neljä nuorta miestä ryösti kassini pyörän tarakalta Haagissa keskellä kirkasta päivää ajaessani laulutunnilta kotiin. Kävin työmatkalla Australiassa. Sairastuin lentomatkalla angiinaan, ja SARS-epidemian takia kukaan ei saanut poistua koneesta Sydneyssä ennen kuin Australian terveysviranomaiset olivat käyneet tarkastamassa minut. Olipa ihana olla huomion keskipisteenä täydessä lentokoneessa pitkän lennon jälkeen.

2004: Kävin työmatkalla Yhdysvalloissa ja Japanissa ja muutamassa muussa maassa. Ostin ihanan mustan Saab 93:n. Opin, että Saab ei ole Hollannissa tavanomainen auto nuorelle naishenkilölle. Sain tankatessani miehiltä paljon kommentteja tyyliin ”No, oho, mikä ökyauto!”

2005: Vaihdoin ensimmäisen kerran työpaikkaa: ryhdyin farmakoepidemiologian tutkijaksi. Puhuin töissä englantia, työkaverit vastasivat hollanniksi. Järjestin hollantilaiselle kuorolle kuoromatkan Helsinkiin ja Mikkeliin.

2006: Menin töihin proviisoriksi sairaala-apteekkiin Rotterdamiin. Luovuin kyynel silmässä Saabistani, koska yksityisautoilu ei enää kannattanut. Onnistun kiintymään autoihin kuin perheenjäseniin – itkin jo lapsena valkoisen kuplavolkkarimme perään.

2007: Ostin asunnon Haagista. Aloitin osa-aikaisen opiskelun toista maisterintutkintoa varten Rotterdamin yliopistossa. Ensimmäisellä tilastotieteen kurssilla istuin mukavan hollantilaislääkäriopiskelijan vieressä ja meistä tuli hyvät ystävät. Meitä yhdisti esimerkiksi se, että söimme joka päivä banaania.

2008: Tein naapurin kanssa asuntovaihtokaupat, koska minun asuntoni parveke oli sopivampi hänen lemmikkipuluilleen. Olin lomalla Uudessa-Seelannissa. Autoin järjestämään kansainvälisen sairaalafarmasian kongressin Baselissa. Aloitin sairaalafarmasian erikoistumiskoulutuksen.

2009: Sairastin Suomen loman jälkeen mononukleoosin ja jouduin sen takia viikoksi sairaalaan. Ei kannata hankkia pusutautia vasta aikuisena.

2010: Minusta tuli täti. Otin elämäni ensimmäisen joogatunnin. Jouduin keskeyttämään sairaalafarmasian erikoistumiskoulutuksen terveyssyistä: kroppa ei jaksanut tehdä töitä 50 tuntia viikossa eikä varsinkaan päivystyksiä siihen päälle. En muutenkaan oikein nauttinut hierarkisesta sairaalaympäristöstä, vaikka työ olikin mielenkiintoista.

2011: Ryhdyin väitöskirjatutkijaksi. Valmistuin toista kertaa elämässäni maisteriksi, tällä kertaa ilman kosteita valmistujaisjuhlia. Minusta tuli taas täti.

2012: Vietin puoli vuotta vierailevana tutkijana Bostonissa. Tapasin nykyisen hollantilaisen avomieheni bostonilaisessa baarissa Hollanti-Tanska -jalkapallo-ottelun jälkeen. Hollanti hävisi, mies voitti, heh heh.

2013: Olin joogalomalla Andalusiassa ja laulukurssilla Yorkissa. Juoksin ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen kerran viiden kilometrin juoksukilpailun.

2014: Olin lähes koko vuoden sairauslomalla (ei liity edellisen vuoden juoksukilpailuun) ja keskeytin väitöskirjaopintoni. Myin Haagin kotini. Järjestin laulumatkan Helsinkiin ja Turkuun 30 hollantilaiselle kuorolaulajalle.

2015: Varsin mullistava vuosi. Vietimme kaksi kuukautta San Diegossa, Kaliforniassa. Kävimme lomalla Havaijilla. Muutimme Utrechtiin. Ryhdyin yksinyrittäjäksi. Tulin raskaaksi. Täytin 40 vuotta. Minusta tuli taas täti. Ostimme asunnon. Saimme lapsen.

2016: Äitiyslomalla. Koko vuosi täynnä pieniä virstanpylväitä, paljon univelkaa ja rakkautta. Saimme lapselle Kurikasta kotoisin olevan suomenkielisen (tai no, pohjanmaata puhuvan) hoitajan, joka osoittautui varsinaiseksi aarteeksi.

2017: Elimme intensiivistä ja univelkaista pikkulapsivaihetta. Lapsi aloitti päiväkodin. Kävin Helsingissä, Lontoossa ja Prahassa ikävöimässä taaperoa. Osallistuin ensi kertaa Suomalaisen Naisen Päiville. Ihmettelimme taaperon uusia taitoja ja kävimme Madridissa. Tapasimme perhettä ja ystäviä ja kävimme Suomessa sekä kesälomalla että joululomalla. Aloitin uudestaan väitöskirjaopinnot, tällä kertaa Helsingin yliopistossa (etänä).

2018: Hullu ja hauska taaperovuosi, josta en muistaisi juuri mitään ilman kuvamuistoja. Kävin ystäväni kanssa Dublinissa, yksin Helsingissä ja perheen kanssa Valenciassa. Mies kosi minua heinäkuussa.

2019: Olin Suomalaisen Naisen Päivien toimikunnassa. Ostimme mökin Alankomaiden Garderenista. Menimme syyskuussa naimisiin ja vietimme sen jälkeen kolme kuukautta perhematkalla Bostonissa, Portlandissa, Seattlessa sekä Havaijin Kauailla, Mauilla, Big Islandilla ja Oahulla.

2020: Rupesin taas kasvissyöjäksi viiden vuoden tauon jälkeen. Lapsi aloitti tammikuussa koulun ja minä palkkatyöt Utrechtin yliopistossa. Ehdimme käydä krookuslomalla Suomessa ennen kuin pandemia alkoi. Kesäloman käytin väitöskirjan kirjoittamiseen. Outo vuosi.

2021: Väittelin kesäkuussa farmasian tohtoriksi. Aloitin uuden harrastuksen: suomen kielen opinnot Helsingin yliopistossa (etänä). Lapsi aloitti hollantilaisen kolmosluokan eli varsinaisen koulun. Olen ollut kotosalla enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Jossain välissä opin puhumaan sujuvaa hollantia. Totuin (pelkkään) voileipälounaaseen ja kylmään makuuhuoneeseen. Opin syömään maapähkinävoita, mutta en edelleenkään laita mansikkaa tai banaania leivän päälle. Hermostun hollantilaisten ainaisiin neuvoihin ja liikutun heidän avuliaisuudestaan. Minulla ei vieläkään ole Alankomaiden kansalaisuutta.

Ajatella, olen asunut Hollannissa jo 43 % elämästäni.