Suomenkielistä lastenhoitoapua ulkomailla

Meillä on täällä Hollannissa suomenkielinen lapsenvahti, joka on käynyt hoitamassa tytärtämme vauva-ajoista lähtien. Hoitaja on osoittautunut kullanarvoiseksi, ja minulta kysytään usein, mistä olen löytänyt hänet.

Meillä kävi tuuri.

Silloin kun tyttäremme oli vain kaksi kuukautta vanha, laitoin erääseen Facebook-ryhmään ilmoituksen, jossa etsimme satunnaista lastenhoitoapua. En ollut valmis jättämään vauvaa kenenkään muun kuin avomiehen hoitoon vielä vähään aikaan, mutta ajattelimme aloittaa hyvän hoitajan etsiskelyn ajoissa.

Eräs täkäläinen ystävämme hoitaa taaperoa pari kertaa viikossa ja on taaperolle tosi tärkeä. Mutta koska meillä ei ole käytettävissä sukulaisten hoitoapua, halusimme löytää toisenkin ihmisen, joka tuntee lapsemme hyvin ja voi auttaa tarvittaessa. Krooninen sairauteni tekee elämästä vähän arvaamatonta.

Meillä oli lapsenvahdin valintaan liittyen muutama tärkeä toive.

Ensimmäinen ja ehdoton kriteeri oli se, että hoitajan täytyy puhua äidinkielenään suomea. Lapsi käy hollanninkielisessä tarhassa ja aamupäiväkerhossa, ja meillä on kotikielenä hollanti. Yritämme kasvattaa lapsestamme kaksikielisen, mutta koska minä käyn töissä, jää suomen kielelle altistuminen työviikon aikana vähäiseksi, jos se on ainoastaan minun vastuullani.

Etsimme hoitajaa vähintään kolmeksi vuodeksi eli ainakin siihen asti kun koulu alkaa lapsen ollessa neljävuotias. Halusimme mieluiten hoitajan, joka ei tupakoi lapsen läsnäollessa. Viimeinen kriteeri liittyi lemmikkeihin: avomiehen koira- ja kissa-allergian takia on parempi, että meillä paljon aikaa viettävä ihminen ei kanna vaatteissaan suuria määriä eläinpölyä.

En kuitenkaan laittanut näitä vaatimuksia ilmoitukseen. Ajattelin katsella, löytyykö Utrechtin seudulta ylipäänsä suomenkielistä lastenhoitoapua ennen kuin ryhdyn nirsoilemaan.

Sain useampia kivoja viestejä ja ihan yllätyin tarjonnan määrästä. Sivutyötä etsiviä suomalaisia näytti löytyvän.

Yksi viesti kiinnitti huomioni ensilukemalla: 22-vuotias suomalainen nainen kirjoitti muuttavansa piakkoin Utrechtiin hollantilaisen poikaystävänsä luokse. Hänen viestinsä huokui positiivista energiaa. Asennekin oli hyvä:

”Olisin erittäin innoissani tulossa teille lastenvahdiksi. Ongelmana on vain se, että asutaan vielä heinäkuun loppuun asti Suomessa.”

Tajusin tätä kirjoittaessani, etten tainnut edes muistaa pyytää häneltä ansioluetteloa, koska ensivaikutelma oli niin hyvä.

Tapasimme hoitajan seuraavana kesänä hänen käydessään Hollannissa. Totesimme, että hänellä oli kokemusta lasten hoitamisesta huomattavasti enemmän kuin avomiehellä ja minulla… yhteensä. Myöhemmin selvisi, että hän oli aikoinaan jopa ohjannut lasten jumppatunteja.

Siinä vaiheessa kun aloin olla valmis jättämään lapsen (silloin vielä) ulkopuolisen ihmisen huomaan, sovimme, että hoitaja tulee meille aluksi niin, että olen itse kotona. Vauva oli tuolloin yhdeksän kuukauden ikäinen.

Hoitaja leikitti vauvaa ja höpötteli hänelle. He tulivat hyvin juttuun keskenään. Parin kerran jälkeen hoitaja vei vauvan ulos vaunukävelylle. Istuin sydän tykyttäen sisällä, mutta vauva tietenkin nukahti vaunuihin heti kotikadulla.

On epäilemättä joskus vähän vaikea hoitaa vauvaa, jonka äiti kärsii eroahdistuksesta, mutta hoitajamme suhtautui asiaan oikein hienotunteisesti ja kannustavasti. Yhteinen kulttuuri saattaa lisätä ymmärrystä näissä asioissa; suomalaiselle äidille on normaalia viettää ensikuukaudet tiiviisti vauvan lähellä, kun taas hollantilaiset vauvat viedään hoitoon viimeistään kolmikuisina.

Hoitajamme on kotoisin Pohjanmaan Kurikasta. Itse tulen Etelä-Savosta, ja murre-eroista onkin riittänyt hupia: yksi lapsen ensimmäisistä sanoista oli emäntä, ja minua naurattavat hoitajan ilmaisut, kuten sormet ristihin tai ruoka on tulon päällä. En ole varma, onko kyseessä sukupolvi- vai murre-ero, kun hoitaja kutsuu koiria koissuiksi ja ranskalaisia ranuiksi.

Olemme aina antaneet hoitajalle vapaat kädet päiväohjelman suhteen, päiväuni- ja ruokailurytmin rajoissa. Hän on vienyt lastamme kahviloihin, leikkipuistoihin, kaupungille ja lapsille sopiviin museoihin, joskus yhdessä kansainvälisten opiskelukavereidensa kanssa. Minusta on kiva, että taapero on päässyt viettämään aikaa eläväisten parikymppisten kanssa. Itsehän olen yli nelikymppinen introvertti.

Taaperolle on muodostunut hoitajaan vahva kiintymyssuhde. Totta kai hän siitä huolimatta protestoi, kun hoitaja saapuu, koska tietää, että se tarkoittaa sitä, että minä ja avomies lähdemme. Itku loppuu kuitenkin nopeasti ja kikatus alkaa.

Hoitajalla ja taaperolla on ihan omat jutut. He opettelevat kuperkeikkoja, letittävät taaperon hiuksia, käyvät syömässä bageleita, kuuntelevat Youngheartedin biisiä Hyvä näin tai viihdyttävät itseään Snapchat-filttereillä. Suomeksi, tietenkin.

Utrechtin keskustan leikkipuistoissa vieraillessaan hoitajamme on sosiaalisena ihmisenä tavannut muitakin (puoliksi) ulkomaalaisia perheitä. Säännöllisin väliajoin käy niin, että minulle tuntematon ihminen kertoo, että on jo tavannut taaperomme leikkipuistossa hoitajan kanssa. Ja sitten ihmetellään yhdessä, miten hyvä mäihä meidän perheellä on käynyt, kun olemme löytäneet lapselle mukavan suomenkielisen hoitajan.

Jokin aika sitten hoitaja onnistui löytämään opiskelijaverkostonsa kautta eräälle leikkipuistossa tapaamalleen saksalaiselle perheelle saksankielisen lapsenvahdin. Homma vähän laajeni, ja nyt hän on perustanut palvelun, jonka avulla vanhemmat voivat löytää perheeseen äidinkielisen/monikielisen lastenhoitajan.

Näpp-nimiseen palveluun voivat rekisteröityä sekä hoitajaksi mielivät että (monikielisten lasten) vanhemmat. Palvelu mätsää perheet ja hoitajat kielten ja muiden toiveiden perusteella.

Suomenkielisen hoitajan palkkaaminen on ollut yksi parhaista päätöksistämme. Nyt melkein kolmevuotias taapero ymmärtää suomea ja puhuukin sitä tarvittaessa, vaikka hollannin kieli onkin hänen pääkielensä. Olen ihan varma, että investointimme kannattaa paitsi lyhyellä myös pitkällä tähtäimellä.

On kivaa, että täällä hyörii ihminen, joka tietää, kuka on Pikku Myy ja ymmärtää villasukkien, jouluaaton ja pyöräilykypärän merkityksen. Tai pitää rairuohoa niin tärkeänä, että yrittää pääsiäisen aikaan kasvattaa sitä ohran siemenistä märän talouspaperin päällä.

Kulttuurieroihin törmää ulkosuomalaisena sen verran usein, että on helpottavaa, kun ei tarvitse aina selittää.

Käythän vilkaisemassa Näpp-palvelun nettisivun ja kerrothan kavereillekin: napp.community. Tietoa löytyy myös Instasta, Facebookista ja Twitteristä.

Tämän jutun kauniit kuvat on ottanut Mara Neldner Utrechtin Griftparkissa.

Tähän artikkeliin ei liity kaupallista yhteistyötä.