Reippaat syysterveiset Hollannista

Nielaisin juuri mokkapalan ja tajusin samalla, että blogini täytti tänään kaksi vuotta. Kerron vain pari sanaa tilastoista, koska ne eivät kiinnosta sen enempää edes itseäni:

Tämä on blogin 135. postaus. Blogilla on koko aikana ollut melkein 20 000 lukijaa, ja artikkelien näyttökertoja on noin 50 000. Kaikista eniten, yli 1200 kertaa, on luettu juttua, joka kertoo kroonisesta suolistosairaudestani. Myös nakusauna-artikkeliin on päädytty usein ja mielenkiintoisilla hakusanoilla. Vuoden siivoojaa etsineelle tuotin epäilemättä pettymyksen.

Ei huolta, en näe kenen hakuja nämä ovat. Jatkakaa vain rauhassa kiinnostavien aiheiden etsintää.

Minun teki mieli kirjoittaa ns. kuulumispostaus, koska on syksy – lempivuodenaikani – ja olen siksi nauttinut elämästä vielä enemmän kuin yleensä.

Olen kävellyt pitkin Utrechtin kauniita katuja ja ihastellut puita, kanavia, matalalta paistavaa syysaurinkoa ja intiaanikesän esiin houkuttelemia krookuksia. Taapero on kiljunut lehtikasoissa ja kerännyt kastanjoita ja tammenterhoja.

Pelkkää väriloistoa ei viimeinen kuukausi kuitenkaan ole ollut: heti sen jälkeen kun viimeksi kirjoitin kivasta työstäni, koin jonkinlaisen palkolliskriisin. Minusta tuntui, etten pitkien työpäivien takia näe taaperoa tarpeeksi.

Mietiskelin asioita ja tajusin, että eihän minua ole sidottu virkamiestuoliin. Jos ihan oikeasti haluan enemmän vapautta ajankäyttööni, voin järjestää työelämäni uudelleen. Voisin hakea tutkimusapurahoja ja/tai laajentaa toimintaani yksinyrittäjänä. Pelkästään tämän oivaltaminen sai stressitasoni laskemaan, ja jaksoin lähteä maanantaiaamuna juna-asemalle tekemättä ainakaan vielä minkäänlaista elämänmuutosta.

Työkriisiä seurasi viikon loma, jonka vietimme kotosalla. Ehdimme avomiehen kanssa hoitaa parisuhdetta, kun veimme taaperon parina päivänä tarhaan, vaikka olimme itse vapaalla. Parisuhteen hoito tarkoittaa meidän tapauksessamme pitkiä kävelylenkkejä ilman rattaita, rauhallisia lounastreffejä, pesukoneen korjaajan odottelua ja taaperon vaatekaapin kokoamista, mikä jäi yritykseksi, niin kuin Insta-stoorieni seuraajat tietävät.

Ai niin, ja kuulutusten ottamista (melding voorgenomen huwelijk).

Onneksi emme olleet varanneet lomamatkaa, koska ensimmäistä lomapäivää edeltävänä iltana taaperoraukka oksensi sohvalle ja oli aika surkeana. Energisistä ja tomerista taaperoista tulee sairaana pieniä syliapinoita, mikä onkin lasten sairastelun ainoa positiivinen puoli. Hellyttävä taaperokin kömpi kainaloon kertomaan, että häntä osketti.

Terveysasiat ovat kyllä muuten hyvällä mallilla, koska taaperolla ei ole enää yhtäkään ruoka-aineallergiaa. Mikä helpotus! Nyt minua stressaa enää allergialääkärin kehotus tarjota pähkinätuotteita (mutta ei kokonaisia pähkinöitä) kerran viikossa, jottei niille tule allergiseksi. Aargh.

Sain muitakin hyviä uutisia: oma hemoglobiinini oli pitkästä aikaa normaali. Viitearvojen alarajallahan se on ja tiedän hyvin, että hetken päästä ollaan taas niiden alla, mutta ilahduin asiasta niin kovasti, että päätin aloittaa kauan suunnittelemani juoksutreeniohjelman.

Innostuin juoksemisesta uudelleen jokin aika sitten, kun luin Anun Mielilandia-blogia. Puolimaratonille tai edes kympille en Anun tapaan ikinä tule kykenemään, mutta olen viimeiset neljä viikkoa seurannut belgialaisen Evy Gruyaertin ohjelmaa Start 2 Run. Siinä aloitetaan nollasta ja treenataan kymmenen viikkoa tavoitteena juosta vitonen puolessa tunnissa.

Tällä hetkellä olen lopettelemassa neljättä viikkoa ja juoksen/kävelen noin neljä kilometriä puolessa tunnissa. Voi, miten hyvä olo siitä tuleekaan! Haaveenani on juosta taas joskus vitonen hollantilaisessa juoksutapahtumassa. Se onnistui minulta viisi vuotta ja kahdeksan kiloa sitten.

Löysin kuukausi sitten myös hyvän joogatunnin nurkan takana sijaitsevalta kuntosalilta, johon minulla oli jo jäsenyys. Olen käynyt siellä torstai-iltaisin. Liikuntainnostustani motivoivat terveysaspektin lisäksi ensi vuoden häämekko sekä häitä seuraava koko perheen kuherruskuukausi, johon liittyy palmuja, hellettä ja ranta-elämää eli bikinit.

Tekemistä on vielä – ainakin, jos taaperolta kysytään. Hän uteli minulta viime viikolla ohimennen:

Mama, wat heb je in je buik? Äiti, mitä sun mahassa on?

Mokkapaloja, pitsoja ja juustokakkuja. Ei pikkusisarusta.