Huomioita Suomen-matkalta

Kävin viime viikonloppuna pikavisiitillä Helsingissä ja panin merkille muutamia hollanninsuomalaisen näkövinkkelistä kiinnostavia asioita:

Osallistuin perjantaina hyvän ystäväni väitöstilaisuuteen. Väitös meni hienosti, ja virallisen osuuden päätyttyä olin valmis osallistumaan raikuviin aplodeihin. Niitä ei tullut! Suomalainen yleisö istui hiljaa paikallaan ennen kuin valui kahvipöytään. Hollannissa vastaava tilaisuus olisi takuulla loppunut villeihin suosionosoituksiin, joita olisi seurannut kovaääninen pulina.

Matkasin väitöstilaisuuteen hotellin lainapolkupyörällä. Pyöräreittiä suunnitellessani olin unohtanut, että Helsingissä on muutama ylä- ja alamäki – Hollannin länsiosistahan ne puuttuvat kokonaan. Enpä ollutkaan moneen vuoteen joutunut pyöräilemään reisilihakset maitohapoilla, varsinkaan juhlamekossa.

Vahingosta viisastuneena otin illan väitöskaronkkaan taksin. Yllätyin iloisesti siitä, että kuljettaja tiesi, missä määränpääni, Villa Kivi, sijaitsee. Hollannissa kun joutuu usein osoitteen lisäksi antamaan taksikuskille ajo-ohjeet.

Se, että taksin voi tilata TaksiHelsinki-matkapuhelinsovelluksella, tuntui ihan futuristiselta. Sovellus paikansi minut ja lähetti yhdellä napin painalluksella luokseni taksin. Jes! Toivotaan, että Alankomaidenkin taksijärjestelmä saapuu joskus 2010-luvulle.

Kaikenlaiset asiat näyttävät Suomessa hoituvan kätevästi netissä. Saavuttuani hotellille perjantaiyönä minun oli pakko etsiä lähin lääkäriasema. Olin ollut lentokoneessa niin tuskainen poskiontelojeni kanssa, että asialle oli tehtävä jotain ennen paluumatkaa. Varasin kello 01 yöllä netistä lääkäriajan seuraavalle aamupäivälle yksityiseltä lääkäriasemalta. Ihmeellistä.

Minulla on hollantilainen matkavakuutus, joka kattaa yksityislääkärikulut. Lukeudun niihin onnekkaisiin suomalaisiin, joiden ei tarvitse jonottaa tuntikausia päästäkseen lääkärin puheille. Se on ihan epistä, niin kuin mikkeliläinen sanoo. Hollannissa kaikki menevät samoille omalääkäreille.

Sitä minä juuri mietiskelin, kun lääkäri kutsui minut sisälle (ja osasi lausua sukunimeni oikein). Lääkärisetä esitteli itsensä muttei ojentanut minulle kättä. Olin hämilläni. Tiesin kyllä, että joissain terveydenhuollon yksiköissä noudatetaan kättelykieltoa, en vain ollut koskaan aiemmin törmännyt siihen käytännössä.

Turistin elämää Suomessa helpottaa se, että luottokortilla saa maksaa melkein joka puljussa. Hollannissa luottokortin hyväksyminen maksuvälineeksi on kauppiaalle ilmeisesti niin kallista, ettei edes maan suurin päivittäistavarakauppaketju pidä sitä kannattavana. Kotikulmillani Utrechtissä olen monta kertaa kohdannut ruokakaupan kassalla hämmästyneen turistin, joka tajuaa hieman liian myöhään, ettei saa maksettua ostoksiaan luottokortilla.

Minä taas hokasin lentokoneessa, että Norwegian-lentoyhtiön lentoemännät eivät ymmärrä hollantia. Eivät, vaikka toistaisi asiansa kovemmalla äänellä. Suomea he kyllä ymmärtävät, ja sitähän minä luulin puhuvani. Aivo-suuyhteys oli taas katkolla – hollannin kieli tuntuu niin omalta, että höpötän sitä vahingossa suomalaisillekin.

Nykyään olen Suomen-reissuilla turisti, joka ihmettelee kauniita ja toimivia asioita silmät suurina. Loska, kutittava pipo, kova pakkanen ja keltainen lumi ovat haaleita muistoja, joista ei ole ollut harmia vuosikausiin.