blogi,  matkustus,  perhe

Matkapäivä 17/90: Seattle

Tehtiin
Heti aamulla tajusimme, että meidän olisi lähdettävä näyttämään lapsen jalkaa lääkärille, koska hän ei vieläkään pystynyt varaamaan sille eikä ottamaan yhtäkään askelta. Yritimme päästä läheiselle terveysasemalle, josta meitä neuvottiin menemään lastensairaalaan (Seattle Children’s Hospital). Muilla terveysasemilla ei kuulemma ollut mahdollisuutta kuvata pientä jalkaa, eivätkä kaikki terveysasemat edes ottaneet vastaan lapsipotilaita. Otimme tämän matkan ensimmäisen taksin ja olimme lastensairaalan ensiavussa noin puolessa tunnissa. Vietimme sairaalalla aika monta tuntia, mutta pitkä odotus johtui lähinnä siitä, että tarpeeksi pieni Wee Walker -jalkatuki piti tilata muualta. Kaikki sujui muuten nopeasti, tehokkaasti ja todella ystävällisesti. Huoneessamme kävi yhteensä varmaan 10 ihmistä, joista kaksi hoitajaa, yksi ruokakärryn kuljettaja, tietokonemies, tietojen rekisteröijä, yhteensä kolme lääkäriä ja muita henkilöitä, joilla kaikilla tuntui olevan oma spesifi tehtävänsä. Lapsukainen istui sairaalasängyllä, teki kaiken mitä käskettiin, ujosteli, piti minut lähellä, odotti, kyllästyi, väsähti, katsoi miehen kännykästä Kaapoa ja söi herkkuja heti kun sai syödä ja juoda. Ortopedinen kirurgi kertoi meille, että lapsen jalassa on todennäköisesti ns. toddler fracture tai toddler’s fracture eli taaperomurtuma, joka ei aina näy röntgenkuvissa ennen kuin uuden luun muodostus on alkanut 7-10 päivän kuluessa. Yleisin oire on juuri se, että lapsi ei suostu varaamaan jalalle, mutta diagnoosia ei voi tehdä 100% varmuudella. Ilmeisesti lapsen nivelissä ei kuitenkaan ole mitään vikaa. Hoitovaihtoehtoja tällaisessa tapauksessa on kolme: 1) antaa jalan parantua itsekseen, 2) laittaa lapselle koko jalan kipsi tai 3) käyttää tukikenkää, jonka saa ottaa pois yöksi ja suihkua varten. Hän suositteli kolmatta vaihtoehtoa, ja koska kyseessä oli yksi maailman parhaista lastensairaaloista ja vaihtoehdot esitti Yale-huppariin pukeutunut kirurgi, olin heti samaa mieltä. (Totta kai googlasin myös uusimmat aiheesta laaditut tieteelliset julkaisut, joista osassa raportoidaan juuri tässä sairaalassa tehtyjä tutkimuksia.) Lapsi sai odotellessaan jätskiä, muovailuvahaa, kultakaloja ja muuta hyvää naposteltavaa ja nukahti rattaisiin heti kun saimme lähteä kotiin. Onneksi jalkaan ei sattunut levossa! Miehellä ja minulla oli kamala nälkä, joten menimme suoraan läheiseen thai-ravintolaan ja matkustimme sitten julkisilla melkein tunnin matkan takaisin keskustaan. Hotelli korvasi matkakulumme, koska he olisivat vieneet meidät shuttlebussilla, jos se ei olisi sattunut olemaan rikki. Päätimme mennä vielä viimeiseksi tunniksi lastenmuseoon (Seattle Children’s Museum), vaikka lapsi ei pystynytkään kävelemään, jotta rankka päivä loppuisi kivalla tavalla. Kannoimme lasta museossa, jotta hän pystyi vähän leikkimään. Portlandin lastenmuseo oli muuten huomattavasti hienompi kuin tämä Seattlen vastaava.

Syötiin
Taivaallinen thailounas Marlai Thai Cuisine -ravintolassa ja illalliseksi jämiä hotellilla. Lapsi söi illalliseksi burgerin.

Sää
Puolipilvistä, 16 astetta.

Takaisku
Oli harmi, ettei lääkärillä ollut meille pelkästään hyviä uutisia. Olisi kivempi mennä seuraavaan kohteeseen kävelevän lapsen kanssa, mutta onneksi meillä on matkaa jäljellä vielä 10 viikkoa. Lapsen pitäisi olla jaloillaan viimeistään kolmessa viikossa.

Kohokohta
Se hetki, kun lääkäri kertoi, että koko jalan kipsiä ei tarvita! Ja keltainen curryni thairavintolassa.

Omat tunnelmat
Olin yllättävän rauhallinen vastoinkäymisistä huolimatta. Leijonaemo minussa heräsi ja päätin, että nyt mennään asia kerrallaan eikä lannistuta! Sen jälkeen kun kuulin, ettei koko jalan kipsiä tarvita, olin pelkästään helpottunut. Edellinen yö oli ollut jännittävä ja huono, koska lapsi itkeskeli unissaan kipulääkityksestä huolimatta ja meitä aikuisia huolestutti. Sairaalakeikka oli kurjuudestaan huolimatta mielenkiintoinen. Olen itsekin ollut monta vuotta töissä isossa yliopistosairaalassa, ja oli kiinnostavaa nähdä, miten eri prosessit toimivat kuuluisassa amerikkalaisessa sairaalassa.

Mitä lapselle kuuluu
Tämä oli lapselle aika kurja päivä ja sisälsi paljon odottelua. Hän oli tosi reipas, ja jännitys purkautui illalla ennen nukkumaanmenoa, täysin ymmärrettävästi. On kuitenkin ihmeellistä, miten lapset sopeutuvat: lastenmuseossa tytär teki kaiken, minkä pystyi, vaikka olikin kiukkuinen kun emme aina kantaneet häntä hänen mielestään oikeaan suuntaan.

Majoitus
Majoituimme Hyatt House Seattle Downtownissa, joka ei missään nimessä ollut hintansa väärti. Huoneessa oli tunkkainen ilma, ilmastointi oli meluisa ja liikenteen äänet kuuluivat varmasti suurimpaan osaan huoneita. Sijainti oli muuten kyllä tosi hyvä; hotelli sijaitsi suorastaan Space Needlen alla lapsille kivojen nähtävyyksien vieressä. Aamupalakin oli ookoo, ja reilunkokoisessa huoneessamme oli pikkuinen keittiö. Suosittelisin silti etsimään toisen hotellin.

Suurimmat menoerät
Lastenmuseon sisäänpääsy (alennuksella, koska ehdimme olla museossa vain tunnin) $15
Lounas $40

Blogissa mainitut paikat löytyvät hollanninsuomalaisen kartoista:
Seattle (Washington)
Portland (Oregon)
Provincetown (Massachusetts)
Boston (Massachusetts)

Olen parhaillaan kolmen kuukauden mittaisella lomamatkalla tuoreen aviomieheni ja 3v 9kk tyttäreni kanssa. Kirjoitan päiväkirjaa ja jaan sitä täällä aina kun ehdin nettiin. Päiväkirjassa on joka päivä samat osiot ja vähintään yksi kuva. Kirjoitan myös omista tunnelmistani, ilman sensuuria.

Tervetuloa seuraamaan meidän perheen matkaa! Jos haluat saada tiedon uusista postauksista suoraan sähköpostiisi, voit liittyä blogin sähköpostilistalle (linkki löytyy blogin etusivulta).

Matkaan ei liity kaupallista yhteistyötä.

Tekemistä ja naksuja lastensairaalassa
Angry Birds Seattlessa

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: