Yksi heinäkuinen perjantai
Laitetaanpa muistiin yksi kesäinen arkipäivä.
Klo 5.30 Heräsin, kun 4,5-vuotias tuli viereeni, käpertyi kainaloon ja oli hetken hiljaa, ennen kuin alkoi kertoa, että aikoo ensi viikolla askarrella hoitajan kanssa pehmeän pupun. Lapsi malttoi pysyä kainalossa noin 20 minuuttia ja muisti sitten, että koulussa on lelupäivä.
Klo 5.50 Ulkona satoi vettä. Olimme kaikki tekemässä aamupalaa. Oura-älysormuksen mukaan olin nukkunut 6,5 tuntia, josta tunnin syvää unta.
Unesi oli hyvin levollista ja se näkyy unenlaadussasi. -Oura
Lapsi sai katsoa lastenohjelmia iPadilta ja minä luin sanomalehteä, jossa oli tänään etusivun juttu parasetamolin mahdollisesti syöpää aiheuttavista epäpuhtauksista. Tiesin, että se julkaistaisiin, koska olin jo eilen saanut ennakkovaroituksen terveydenhuollon ammattilaisille suunnatun sovelluksen kautta sekä sähköpostin Hollannin lääkelaitokselta. Paljon melua tyhjästä.
Seitsemän jälkeen ehdin leikkiä lapsen kanssa puputalolla, ennen kuin menin puoli kahdeksan maissa suihkuun. Mies laittoi lapselle eväät kouluun: vihanneksia ja marjoja välipalaksi ja leipää lounaaksi. Lapsi puki itsensä ja touhotti iloisena. Hän päätti ottaa kouluun mukaan pehmeän poron, joka laulaa:
We wish you a Merry Christmas and a Happy New Year!
Myötätuntomme oli opettajien ja luokkatovereiden puolella.
Klo 8.10 Mies lähti viemään lasta kouluun. Pistin pyykit koneeseen ja istahdin tietokoneelle. Sain mieheltä viestin, että lapsi oli pyytänyt, ettei häntä viedä koulun portille asti. Hän halusi itse kävellä pienen kadunpätkän. Nytkö se jo alkaa?!
Mies lähti keskustaan töihin. Olemme vuokranneet sieltä pienen toimiston, koska kaupunkikolmiossamme on liian vähän tilaa tehdä etätöitä ergonomisesti kahteen pekkaan.
Klo 10 Nousin tietokoneelta ripustamaan pyykkejä ja jaloittelemaan. Olin kirjoittanut sähköposteja parin tunnin ajan. Työskentelen yliopistolla, ja työtehtäviini kuuluu kansainvälisten tutkimusprojektien hallinta. Pidän päivittäin yhteyttä kymmenien ihmisten kanssa.
Olin hyvässä vedossa. Pakkasin lapselle repun yökylää varten ja ihmettelin taas, miten vähän neljävuotiaalle tarvitsee pakata tavaraa: ylimääräinen vaatekerta, yöpuku, hammasharja, perusvoide, astmalääke (jota ei onneksi ole enää pitkään aikaa tarvittu), parasetamoli (!), aurinkorasva, hattu ja pehmolelu.
Klo 10.30 Palasin työpöydän ääreen ja avasin väitöskirjatiedostoni. Etsin tunnin ajan uusinta tietoa ja kirjoitin johdantoa.
Puoli kahdentoista maissa lähdin viemään lapsen yökylätavaroita hoitajalle. Olin kuin zombie ulkona aurinkoisella kadulla, koska aivoni olivat jääneet kirjoitusmoodiin. Sorruin ostamaan juustokakunpalan ja kiirehdin kotiin klo 12 alkavaan palaveriin. Huomasin, että takanani sängyllä lojui iso pyykkikasa, joka näkyi ruudulla videopalaverin aikana.
Klo 12.40 palaveri loppui ja pääsin vihdoin syömään kakkua.
Jatkoin iltapäivää väitöskirjan parissa. Jossain vaiheessa mieskin saapui kotiin, ja saimme viestejä hoitajalta, joka oli hakenut lapsen koulusta puolenpäivän aikaan. En meinannut malttaa syödä mitään (kunnollista) kirjoitusflowssani, mutta jossain vaiheessa tein itselleni pikapikaa pari maapähkinävoileipää.
Klo 15.00 alkaen vietin tunnin tärkeässä puhelinpalaverissa. Yksi tutkimusprojekteistamme liittyy koronavirustilanteeseen, ja siinä on tiukat deadlinet. Lähetin palaverin jälkeen vielä pari meiliä, enkä malttanut olla palaamatta vielä kerran väitöskirjan pariin.
Klo 16.40 pääsin vihdoin irti tietokoneesta. Pistin vähän parempaa päälle, koska meillä oli treffi-ilta! Olimme varanneet pöydän Florent-nimisestä ranskalaisesta bistrosta, jossa olemme käyneet aikaisemminkin syömässä.
Tasan tarkkaan sovittuna aikana, klo 17.30, saavuimme ravintolaan. Olimme ainakin puolen tunnin ajan paikan ainoat asiakkaat. Join pari lasia alkoholitonta cavaa, joka oli yllättävän hyvää. En ole vieläkään juonut alkoholia vuonna 2020. Ei ole tehnyt mieli.
Valitsin neljän ruokalajin kasvismenun. Alkupalaksi burrataa ja tomaattia basilikamajoneesilla ja balsamicolla. Väliin tryffelirisottoa ja pääruuaksi parsaa, persiljaperunoita, hollandaisekastiketta ja uppomuna. Jaksoin jopa syödä suurimman osan jälkiruuastani; romanovin mansikoista ja valkosuklaamoussesta.
Ruoka oli todella hyvää, ja niin oli seurakin. Oli ihanaa jutella aikuisten juttuja. Mietimme, milloin olimme viimeksi olleet ulkona syömässä kaikessa rauhassa, emmekä muistaneet. Se oli ehkä joskus viime vuonna ennen kuin lähdimme kolmeksi kuukaudeksi reissuun.
Seitsemän jälkeen saimme kuvan nukkuvasta lapsesta. Yöpaikassakin oli kaikki hyvin.
Kahdeksan maissa kävelimme kotiin laittamaan mukavat kengät jalkaan ja lähdimme iltakävelylle. Ilta-aurinko paistoi ja olin taas aivan ihastunut Utrechtiin. Kävelimme pitkin kanavanvarsia ja keskustan katuja, käsi kädessä. Huomasimme, että Oosterspoorbaan, vanhan junaradan ympäristö museokorttelin laidalla, oli saatu melkein valmiiksi. Minulle tuli mieleen New Yorkin High Line Park.
Klo 21.15 Palasimme kotiin, joimme kupilliset kofeiinitonta kahvia ja katsoimme yhden jakson Papadag-sarjaa. Olo oli onnellisen keski-ikäinen.
Klo 22.30 Oli aika mennä nukkumaan. Olin puoleen yöhön saakka hereillä, koska minun piti tottua siihen, ettei lapsi ollut omassa huoneessaan tuhisemassa. Mies sen sijaan oli nukahtanut noin minuutissa.
Päivittäinen jooga jäi tänään tekemättä ja herätys oli vähän aikainen, mutta muuten sanoisin, että tämä oli aika täydellinen perjantai. Lauantaiaamuna aion herätä vähän myöhemmin, lukea lehden, juoda rauhassa kupin kahvia, puuhastella kotona ja hakea sitten rakkaan lapsukaisen takaisin kotiin.
