arki

Vuoden viimeiset päivät: 15. joulukuuta

Minulla ja avomiehellä oli vapaapäivä. Taapero meni kuitenkin tarhaan, koska meillä molemmilla oli kaikenlaista järjesteltävää.

Tuttu hoitaja sairaalalta soitti minulle heti yhdeksältä ja kysyi, voisinko tulla rautainfuusioon jo aamulla. Hän lupasi hoidella samalla puuttuvat verikokeet ja niiden tulosten seurannan. Tein vähän sairastelun takia rästiin jääneitä töitä ja lähdin sitten bussilla sairaalalle.

Sillä aikaa kun odottelin päiväosastolla verikokeiden tuloksia, juttelin minulle ennestään tuntemattoman, Crohnin tautia sairastavan miehen kanssa. Hän oli valokuvaaja ja halusi näyttää minulle ottamiaan kuvia. Ne olivat tosi upeita. Saisin kuulemma valita yhden alkuperäisen kuvan itselleni. Aika hieno tarjous!

Olin tunnistanut anemian oireet ihan oikein: hemoglobiinini oli vain 92 ja elimistön rautavarastot olivat tyhjät. Sain gramman rautaa. Taaperon syntymän jälkeen olen alkanut pelätä infuusion haittavaikutuksia, mutta tuttu hoitaja sai minut rauhoittumaan tälläkin kertaa.

Loppujen lopuksi vietin sairaalalla vain noin kaksi tuntia. Aika tehokasta toimintaa.

Kävin avomiehen kanssa falafelwrapillä ja palasin sitten kotiin tekemään oman firman hommia ja valmistelemaan hiukan taaperon tulevia synttäreitä eli tarkistamaan, onko meillä tarpeeksi kahvia ja pahvilautasia. Sen kunnianhimoisempia emme (ainakaan vielä) ole kaksivuotissynttäreiden suhteen. Kunhan saadaan kaikki kivat tyypit koolle.

Haimme taaperon tarhasta ja menimme katsomaan Nijntje-museon valoshowta. Taapero söi sen jälkeen elämänsä ensimmäisen pitaleivän. Hän dippasi leipää ketsuppiin ja sanoi dimpi dimpi. Kylvyn jälkeen luimme Koiramäki-kirjaa ja katsoimme Kaapoa.

Minulle alkoi illalla tulla kuumeinen olo. Se on rautainfuusion inhottava sivuvaikutus, joka onneksi helpottaa jonkin verran parasetamolilla ja levolla.

Chillailin loppuillan peiton alla sanomalehtiä lukien ja annoin ajan kulua. Kyllä tästä kuulkaa noustaan joulunviettoon entistä energisempänä.

Keskustelu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s