Vuoden viimeiset päivät: 12. joulukuuta
Taaperoherätys tuli taas kello 5. Pahimmat lumiongelmat olivat väistyneet, ja pääsin junalla Haagiin.
Kuuntelin junassa istuessani Calexicon Algiers-levyä. Se on minulle tärkeä: olin huhtikuussa vuonna 2015 avomiehen kanssa kuuntelemassa Calexicon keikkaa Amsterdamin Paradisossa. Taapero syntyi kahdeksan kuukautta myöhemmin, etuajassa. Hänen työnimensä oli Cal.
Olin jotenkin tosi tehokas tänään ja sain raksittua tehdyksi monta tehtävää. Töiden jälkeen kävin ostamassa työkaverilleni läksiäislahjan. Iittalaa, tietenkin. Haagin keskusta oli ihana kaikkine jouluvaloineen.
Kuudelta tapasin nykyään Brasiliassa asuvan ystäväni ja söimme pizzaa Haagin uudessa Da Portare Viassa. Vaihdoimme kuulumiset ja juorut. Minulle tuli kova annoskateus, mutta onneksi sain maistaa ystäväni tulista salamipizzaa.
Ystäväni on muuten aika extreme esimerkki etätyöläisestä: hän asuu Brasiliassa ja on Alankomaissa sijaitsevan firman palveluksessa. Hän tekee etätöitä kotonaan Sao Paolossa ja istuu Hollannin-toimistossa vain pari kertaa vuodessa. Ja hyvin sujuu. Siinäpä pitkä nenä kaikille kellokortteja kyttääville mikromanagereille.
Kotimatkalla sain avomieheltä viestin: taapero oli nukahtanut. Minulle tuli yhtäkkiä kamala ikävä taaperon ihania pulleita poskia ja pieniä lämpimiä käsiä.
Kävelin vielä lumisen keskustan halki kotiin. Yritin vähän viivytellä, koska tiesin, että avomies nauttii omasta ajastaan ihan yhtä paljon kuin minäkin.
En kumminkaan osaisi olla hiljaa ja antaa hänen rauhassa pelata tietokonepeliään, vaikka miten yrittäisin. Minulla on karjalais-savolaiset pulisijageenit.
