elämä alankomaissa,  featured,  hollanti,  matkustus,  perhe

Matkavinkki: Utrecht pienen lapsen kanssa

Muutimme Utrechtin keskustaan vuonna 2015, koska halusimme asua rauhallisessa ja historiallisen kauniissa ympäristössä ja kuitenkin lähellä kauppoja ja kahviloita. Emme olleet ajatelleet asiaa lapsen näkökulmasta, koska meillä ei ollut tuolloin minkäänlaista kokemusta pikkulapsiarjesta.

Kävi kuitenkin niin onnellisesti, että tulin raskaaksi jo samana vuonna. Siitä lähtien olemme katselleet Utrechtin keskustaa pienen ihmisen silmin. Olen tullut siihen tulokseen, että täällä voisi viettää oikein hyvän kaupunkiloman taaperon kanssa.

Utrechtin päärautatieasemalle (Utrecht Centraal) pääsee junalla Schipholin lentoasemalta tai Amsterdamin päärautatieasemalta puolessa tunnissa. Juna-asema sijaitsee kaupungin keskustassa. Suosittelisin siksi saapumaan Utrechtiin rattaiden kanssa, ilman autoa. Bussiyhteydet ovat hyvät ja keskusta on niin kompakti, että tässä voi terve aikuinen kävellä joka paikkaan työnnellen rattaita, joiden täytyisi kestää ajoittainen mukulakivirytyytys.

Utrecht.JPG

Hotellit ovat vähän harvassa ja/tai kalliita, joten majoitukseksi suosittelisin bed and breakfast -tyyppistä asumusta tai vuokra-asuntoa. Kannattaa kuitenkin tarkistaa, ovatko pienet lapset tervetulleita.

Kerron teille meidän kolmevuotiaan taaperomme suosikkipaikat Utrechtin keskustassa. Nämä viihdytykset ovat aikuiselle sopivan kävelyetäisyyden päässä toisistaan. Mainitsemani paikat sijaitsevat kotimme ympäristössä, ja olemme käyneet niissä lapsen kanssa ihan tavallisina arkipäivinä tai viikonloppuina jo ainakin puolentoista vuoden ajan.

Bussilla ja autolla pääsee tästä keskustasta lukemattomiin muihin kivoihin paikkoihin, kuten kotieläinpuistoihin, metsään ja eläintarhaan, mutta niistä lisää joskus myöhemmin.

Keräsin kaikki vinkit Google-karttaan, joka löytyy täältä. Sen voi vaikka printata ja ottaa mukaan.

Nijntjemuseum.JPG

Museot

Tämä on tärkeä! Utrechtissä on pienellä alueella monta lasten mielestä ihanaa museota. Aukioloajat kannattaa aina tarkistaa, koska osa museoista on kiinni maanantaisin. Kansallinen museokortti maksaa aikuiselle noin 65 euroa vuodessa, ja joihinkin museoihin saavat pienet lapset mennä ilmaiseksi.

Kaikista ihanin on Nijntje-museo, joka on rakennettu kokonaan Milla-puputeeman ympärille ja tarkoitettu leikkipaikaksi – kaikkeen saa koskea. Museo on hyvin suosittu, joten sinne kannattaa varata aika ja lippu netistä. Museoon voi ottaa omat eväät. Siellä ei ole kahvilaa, mutta kadun toisella puolella sijaitsevasta keskusmuseon kahvilasta saa mm. Milla-pupun muotoisia lettuja. Kahvilassa on hyvä terassi, jonka ääressä pikkulapset voivat turvallisesti temmeltää nurmikolla samalla kun aikuinen syö lounasleipäänsä tai vitriinistä löytyviä herkullisia leivoksia.

Heti Utrechtin keskustaa ympäröivän kanavan ulkopuolella sijaitsee rautatiemuseo (Spoorwegmuseum). Siellä voi viettää monta tuntia junissa kiipeillen, pikkujunan kyydissä, lämmintäkin ruokaa syöden ja leikkien. Joulun aikaan rautatiemuseossa on yleensä erityisen paljon tekemistä, koska sinne loihditaan varsinainen winter wonderland karuselleineen ja luistinratoineen.

Ihan Utrechtin keskustassa, Steenweg-ostoskadulla, on sisäänkäynti kellopelimuseoon (Museum Speelklok). Sielläkin saa tutkia, kokeilla ja kosketella – kaikki esineet, joihin ei saa koskea, ovat onneksi visusti lasin takana. Taapero on aina nauttinut erityisesti eräänlaisen suuren seinäkellon sisälle kiipeämisestä. Museossa on kiva kahvila, josta saa leipälounasta. Museo on ollut meidän suosikkikohteemme viikonloppuaamuisin, koska siellä on silloin yleensä todella rauhallista.

Pieni palanen luontoa löytyy yliopistomuseon puutarhasta (De Oude Hortus). Siellä on keväisin kauniita kukkia, ja kuumankosteassa kasvihuoneessa asuu kaloja ja eksoottisia kasveja. Museokahvilan terassi on hyvä paikka juoda kahvit ja syödä muffinssit. Leipälounaankin saa tilattua. Puutarhaan on erillinen pieni pääsymaksu, joten kannattaa tiskillä sanoa vierailevansa vain puutarhassa, jottei joudu maksamaan yliopistomuseon pääsymaksua. Huom! Puutarhan aukiolo kannattaa tarkastaa etukäteen – se on ollut välillä suljettuna pitkiä aikoja kerrallaan.

Yliopistomuseon lähellä, samalla puolella katua, myydään muuten kesäisin superhyvää jäätelöä. (Edit helmikuussa 2019: jäätelökauppa on lopettanut toimintansa. Onneksi Twijnstraatilla on toinen!)

Joulun ympärillä ja vuodenvaihteessa kannattaa tsekata Catharijneconvent. Siellä vietetään yleensä joulufestareita, joka on lähinnä lapsille tarkoitettu tapahtuma. Muina aikoina museo ei ole erityisen kiinnostava ihan pienimmille lapsille, ellei siellä satu olemaan lapsille suunnattua näyttelyä.

IMG_2109

img_5013

Leikkipuistot

Utrechtin keskustassa on monta leikkipuistoa. Ehdoton suosikkimme on meistä vain parin ulko-oven päässä sijaitseva De Kleine Dom. Siellä on tekemistä pienillekin lapsille, sekä sisällä että ulkona. Jos sataa, menemme sisätilaan leikkimään. Hyvällä säällä taapero nauttii erityisesti trampoliinista, jättimäisestä hiekkalaatikosta sekä kolmipyöräisillä ajelusta. Leikkipuistossa on mahtava valikoima leluja, autoja ja hiekkalaatikkotarvikkeita. Kesällä leikkipuiston iso vesiallas saattaa olla täytetty vedellä, joten se on hyvä paikka viettää hellepäivää. Leikkipuiston aukioloajat kannattaa tarkistaa etukäteen! Se on usein auki vain iltapäivisin.

Lepelenburg-puistossa on pieni leikkipuisto, joka sopii erityisesti niille taaperoille, jotka eivät vielä oikein pysy pystyssä. Se on nimittäin kuin iso hiekkalaatikko. Telinevoimistelumahdollisuudet ovat kaikkein pienimmille vähän heikot, mutta oma taaperomme viihtyi hyvin räpläten leikkipuiston porttia. Sen auki saatuaan hän karkasi Lepelenburgin puiston nurmikentälle, joka on kesäisin opiskelijoiden ja lapsiperheiden suosima piknikpaikka. Puistossa on viime aikoina kuulemma ollut vähän hämärää porukkaa, mutta en usko sen haittaavan ketään esimerkiksi kauniina kesäpäivänä.

Aikaisina viikonloppuaamuina olemme usein käyneet Het kleine bos -nimisessä leikkipuistossa, jolla ei ole nettisivua. Se sijaitsee puiden katveessa kanavan äärellä Nicolaasdwarsstraat ja Wijde Doelen -katujen risteyksessä. Leikkipuistossa on pehmeä alusta, joten se sopii hyvin pienimmillekin lapsille. Leikkipuisto on aidattu, ja siellä on taaperon rakastama iso keinu. Leikkipuistossa ei ole hiekkalaatikkoa. Vinkki: hae Twijnstraatin Stach-kaupasta, Vlaamsch Broodhuys-kahvilasta tai KEEK-leipomosta mukaan cappuccino ja vähän evästä.

Kanavanrantaa pitkin on muuten kiva kävellä ja katsella veneitä, lenkkeilijöitä ja koiria.

Singel.JPG

img_2462

Kahvilat ja ravintolat

Utrechtin keskustassa ei ole kovin montaa kahvilaa, josta löytyisi leikkihuone. Ehkä paras leikkipaikka löytyy Jozef-nimisestä ravintolasta Mariaplaatsilta (Joosef, Maria, huomasitteko sanaleikin?). Siellä on lapsille oma ruokalista, joka sisältää lämmintäkin ruokaa.

Suomalainen lastenhoitajamme käy taaperon kanssa usein Bagels ja Beans -kahvilassa Jozef-ravintolan vieressä. Siellä on pari lelua, ja bagelit maistuivat jo kaksivuotiaalle tosi hyvin. Kahvilaan kannattaa mennä aikaisin aamulla, koska se on yleensä koko loppupäivän aivan täynnä.

Ledig Erf -baarin terassi on kesällä kiva valinta, koska siellä on (hyvä olutvalikoima ja) leikkimökki.

De Pizzabakkers -ravintolassa käymme usein, koska olen itse suuri pizza lover ja koska siellä saa tilata taaperolle pöytään palan pitsataikinaa, jota hän saa vatvoa koko ruokailun ajan. Tässä ravintolassa on ehdottomasti Utrechtin parhaat pitsat, mutta ruokalistalta löytyy muutakin syömistä, salaatteja ja semmoista.

De Rechtbank -ravintolan aidatulla terassilla on kesällä paljon tilaa temmeltää. Siellä on myös lelulaatikko, joka sisältää erinäisiä likaisia leluja – niistähän taaperot tykkäävät. Ravintolasta saa herkullista risottoa, joka kieräytetään ennen tarjoilua suuressa liekillä sulatetussa juustossa.

img_9442

Tekemistä sateisille päiville

Hollannissa ei sada aina, mutta kuitenkin useammin kuin Suomessa. Edellä mainitsemieni museoiden lisäksi minulle tuli mieleen ainakin kolme paikkaa, joissa riittää ihmettelemistä sadesäällä.

Uuden keskuskirjaston lastenosastolla on kaikenlaista kivaa tekemistä. Ja yllättäen tosi monta kirjaa. Taapero on siellä yleensä ikionnellinen. Kirjasto on muutenkin todella hieno ja sen yhteydessä on kiva ravintola, Meneer Potter.

Hoog Catharijne -kauppakeskuksesta voi poiketa sisäkautta Utrechtin suurelle rautatieasemalle katsomaan junia. Leikkipaikkoja en ole upouudesta kauppakeskuksesta vielä löytänyt, mutta taapero nauttii pohjakerroksen vesialtaiden ihmettelystä. Kauppakeskuksessa on monenlaisia ravintoloita.

De Bijenkorf -tavaratalon toisen kerroksen ravintolasta löytyy kaikenlaista hyvää syömistä – tosin vähän korkeaan hintaan – sekä pieni leikkinurkkaus ja paljon värikyniä.

IMG_3263

Vuodenajoista sen verran, että kesä voi olla kuumakin, kevät alkaa aikaisin, syksyllä kadut ovat täynnä taaperoiden rakastamia lehtikasoja ja talvi on leuto ja lempeä, joskin sateinen (kumpparit mukaan vesilätäköitä varten!).

Näin. Aikuisellehan täällä riittää iloa jo pelkästään siitä, että talot ovat niin kauniita ja tunnelma kohdallaan.

Tervetuloa Utrechtiin, taaperon kanssa tai ilman!

Jos sinulle tuli mieleen kysymyksiä, laita ihmeessä viesti. Vastailen viestin sisällöstä riippuen joko privaatisti, tuohon kommenttikenttään tai uudella postauksella.

Luethan myös H niin kuin Hausfrau -blogin jutun Utrecht – varteenotettava vaihtoehto Amsterdamille, jossa Jenni kertoo viimekesäisestä tänne suuntautuneesta matkastaan. Sen yhteydessä minäkin sain tavata hänen ihanan perheensä.

img_0198

img_9689

UNADJUSTEDNONRAW_thumb_de4

Artikkeli on päivitetty viimeksi 31. heinäkuuta 2020.

4 Comments

  • Sanna

    Heippa,
    Kiitos matkustusvinkistä! Taidamme tarttua tähän vinkkiin perheemme kanssa, mukana taapero ja 8 kk vauva. Varmaan tällä kokoonpanolla asunnon vuokraus lienee paras vaihtoehto. Varmaan airbnb on paras vai olisiko muita suositella? Mielessä oli myös retki Keukenhofiin, jossa olen aiemminkin käynyt. Junalla ja bussilla taitaisi sekin onnistua päiväretkenä, vai mitä olet mieltä?

    Kiitos kivasta blogista!

    Sanna

    • satu

      Hei Sanna! Kiva kuulla 🙂

      Me käytämme asuntojen vuokraukseen yleensä Airbnbtä ja Homeawaytä. Kannattaa tsekata, minkälaiset rappuset asuntoon on, ne voivat olla aika jyrkkiä. Booking.comin kautta saattaa myös löytyä asuntoja. Ja sitten tässä on muutama kiva B&B, niitäkin kannattaa googlailla (ja tarkastaa, ovatko lapset tervetulleita!).

      Keukenhofiin pääsee julkisilla noin puolessatoista tunnissa. Joutuu kyllä vaihtamaan matkalla kulkuvälinettä. Esim Schipholiin pääsee junalla ja siitä sitten bussilla 361 Lisseen. Tai sitten Utrechtin keskustasta voi vuokrata auton ja autolla sinne pääsee tunnissa.

      Kiitos, että lueskelet ja kysy ihmeessä, jos tarvitset enemmän tietoa!

      Satu

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: