Kotikatuni Utrechtissä

Asumme Utrechtissä kaupunginkanavien sisäpuolella, tuomiokirkon tornin katveessa, ihan keskustassa. Kotikatumme sijaitsee Museumkwartier-kaupunginosassa eli museokorttelissa.

Muutimme nykyiseen asuntoomme viime joulukuussa vain 12 päivää ennen vauvan syntymää. Aikataulun ei pitänyt olla ihan näin tiukka, mutta vauva päätti tulla kolme viikkoa ennen laskettua aikaa.

Utrecht on opiskelijakaupunki, jossa sijaitsee mm. iso yliopisto, joten kotikadullamme on elämää myös öisin. Jos satun olemaan hereillä aamuyöllä, kuulen kotiin päin pyöräilevien opiskelijoiden hoilotusta. Aamuisin tavarantoimittajat lastaavat ja purkavat kuorma-autojaan ja moikkailevat toisiaan iloisesti. Yleensä kuitenkin nukun hyvin silloin kun en ole vauvan kanssa hereillä, eivätkä kaupungin äänet häiritse. Tunnen oloni turvalliseksi, jos ympärillä on vähän hälinää. Talo hiljaisen, pimeän metsän keskellä ei ole minua varten.

Kaupungin äänet katoavat asuntomme takaovella, joka johtaa öisin lukitulle sisäpihalle. Sisäpihalla on ns. kaupunkilaispuutarha (stadstuin, holl.), jonka Utrechtin kaupunki yhdessä pihaa ympäröivien talojen asukkaiden kanssa pitää hyvässä kunnossa. Pitkin vuotta erilaiset kasvit kukkivat violetin ja vaaleanpunaisen eri sävyissä ja linnut laulavat. Kutsun puutarhaa keitaaksi, koska se on niin ihanan vehreä.

Meillä on takapihalla myös oma terassi, jossa voimme rauhassa istuskella ja kuunnella tuomiokirkon tornin kellojen soittoa. Kesäkauden 2016 viimeisessä carillon-konsertissa kuultiin Beatles-yhtyeen musiikkia.

Museokorttelista löytyy tietenkin museoita. Ihanin katumme museoista on Yliopistomuseo ja varsinkin sen pieni vanha kasvitieteellinen puutarha, Oude Hortus, jossa käyn vauvan kanssa säännöllisesti katselemassa puita, kukkia ja ihmisiä. Kansallisella museokortilla puutarhaan pääsee ilmaiseksi vaunukävelylle ja museokahvilan terassilla voi nauttia lounasta tai muffinssikahvit.

Puutarhassa on myös vanha farmaseuttisen laboratorion kasvimaa, jossa lääkekasvit on ryhmitelty elinjärjestelmien mukaan. Proviisorinsydämessäni läikähtää kuljeskellessani kasvimaalla ja tunnistaessani lääkekasvien nimiä, vaikka en ollut opiskeluaikana kovinkaan kiinnostunut farmakognosiasta.

Taloamme vastapäätä on jäätelöbaari, josta saa kotitekoista jäätelöä. Olen ihastunut metsämarjajäätelöön ja vadelmajäätelöön mutta yritän kuitenkin ohittaa jäätelöbaarin mahdollisimman usein painonhallintasyistä. Korttelin päässä on ihana vuonna 1873 perustettu leipomo, joka on auki aikaisin kuutena aamuna viikossa. Avomieheni ottaa usein lauantaiaamuna vielä pyjama-asuisen vauvan kainaloonsa ja lähtee hakemaan tuoretta kurpitsansiemenleipää. Vauva katselee silmät pyöreinä leivänpaloittelukoneen työskentelyä ja virnistelee.

Erityisesti avomieheni suosiossa on kadun olutbaari Drie Dorstige Herten (Kolme janoista peuraa, suom.) josta saa kymmeniä erilaisia oluita. Emme ole sattuneesta syystä juurikaan ehtineet viettää aikaa oluella sitten viime joulukuun, mutta eiköhän tässä joskus taas.

Kotikadullamme ei ole (onneksi) kovin montaa muuta liikettä tai ravintolaa mutta kulman takana on ostoskatu, Twijnstraat [lausutaan Tväinstraat] joka on ollut kauppakatu jo 1200-luvulla. Paikallinen sanomalehti kirjoitti, että viime vuosina katu on ”hipsteröitynyt” (verhipsterd, holl.). Twijnstraat on täynnä pieniä erikoisliikkeitä; juustokauppa, pari leipomoa, lihakauppa, kalakauppa, olutkauppa ja muita pikkukauppoja sekä kahviloita ja ravintoloita. Ja tietenkin pizzeria, minulle hyvin tärkeä paikka, josta saa ihanaa puu-uunissa paistettua ohutpohjaista pitsaa. Kadulta löytyy myös pari supermarkettia sekä kemikalioketjun myymälä, joka on auki myöhään ja josta saa vauvanhoitotarvikkeita. Yksi söpöimmistä kaupoista on vähän liian kallis Stach-niminen kauppa, josta saa perisuomalaista lakua, ihan oikeasti Made in Finland. Kaupan tuotevalikoimaa ihmetellessään ymmärtää miksi katu tuntuu hipsteröityneen. Hyllyssä on mm. pullotettua suomalaista koivuvettä (”suoraan puusta”) kolmen euron pullohintaan.

Illalla kävellessäni takaisin kotikadulle kuoroharjoitusten jälkeen nautin hämärän kaupungin valoista ja ikivanhojen mukulakivikatujen romantiikasta. Olen asunut Utrechtissä vasta puolitoista vuotta mutta minusta tuntuu, että olen löytänyt oman kaupunkini tästä maailmasta. Katsokaa nyt tätäkin: