blogi

Punaiset ja pulleat posket

Oliko se Satu se sellainen pulleaposkinen tyttö? kysyi silloisen poikaystäväni äiti 90-luvulla, kun arveli nähneensä minut mikkeliläisen konserttitalo Mikaelin narikassa. Olen koko ikäni saanut kuulla kommentteja hyvinmuodostuneista poskistani. Niitä jopa puristellaan estottomasti.

Vielä viime vuonna, erään kokouksen tauolla, entinen esimieheni tarttui minua molemmista poskista ja väitti niiden pyöristyneen sitten viime näkemän. True story.

Minulla on suomalaiselle ominaiset korkeat poskipäät, jotka houkuttelevat tarttumaan, ja poskeni saattavat tosiaan vielä olla raskauskilojen pyöristämät, onhan vauvani vasta 2,5-vuotias.

Olin kauan sitten vielä muhkeampi. Kun valmistuin proviisoriksi vuonna 2000, olin juuri lopettanut korkea-annoksisen ja pitkään jatkuneen prednisonihoidon. Sen yleinen haittavaikutus on ns. moon face, pyöristynyt naamataulu, joka häviää kyllä hiljalleen hoidon loputtua.

En oikein tykkää katsoa valmistujaisissani otettuja valokuvia, koska näytän niissä niin kummalliselta. Säilytän valokuva-albumia syvällä varaston kätköissä.

Olen sukunimeltäni Siiskonen ja saanut Hollannissa useamman kerran postia nimellä S. Konen. Konen on hollantia ja tarkoittaa posket. Se näyttää muuten oikeasti olevan hollantilainen sukunimi.

Poskeni kiinnittävät huomion siitäkin syystä, että punastun helposti.

Lehahdan kirkkaanpunaiseksi auringossa, esiintyessäni, hermostuessani, laulaessani, urheillessani, suuttuessani, hämmentyessäni, innostuessani. Punaviinistä saan niin punaiset posket, että niihin melkein sattuu.

Opiskeluaikoina minulle hihiteltiin, kun poistuin tentistä naamataulu hehkuen. Kerran pari miespuolista kurssitoveriani kiusasi minua (kaikella rakkaudella) Viikin Biokeskuksen lounasjonossa – he saivat minut punastumaan vain huutamalla kato, Satu punastuu!

Punastelin aikoinaan apteekin tiskin takana, jos miesasiakas oli erityisen komea ja/tai charmikas. Nykyään saatan punastua kokouksessa, jos huomio kiinnittyy jostain syystä minuun (esimerkiksi siksi, että osallistun keskusteluun).

Minulla on usein sen verran terve väri kasvoillani, ettei päältä päin arvaisi, että kärsin anemiasta.

Hyvä puoli näissä terveen värisissä ja täyteläisissä poskissa on se, että minut arvioidaan usein ikäistäni nuoremmaksi. Luontoäiti on antanut minulle helpot poskipunat ja omat fillerit ryppyjä tasoittamaan.

Korkeita poskipäitäni on kutsuttu myös suloisiksi. Taaperonkin mielestä äitillä on ihanan pehmeät posket.

Pulleiden poskien herttaisuusaspekti on avautunut minulle vasta viimeisen kahden vuoden aikana: en tiedä juuri mitään kauniimpaa kuin pikkulapsen posken sivuprofiili. Pienet pehmeät posket kutsuvat suukottelemaan.

Jälkeläiseni on saanut syntymästään asti samanlaista poskikommenttia kuin minä.

Vauvavuoden aikana hänen pyöreitä poskiaan ja ilmeisen hyvää ruokahaluaan kommentoitiin useaan otteeseen. Otin sen vastaan minulle osoitettuna kohtelisuutena; tarjoamani äidinmaito oli selvästikin hyvin ravitsevaa ja sai lapseni kasvamaan ja pyöristymään.

Hollantilainen kommentoi toisen ihmisen ulkonäköä ärsyttävän herkästi. Tervettä punaa poskilla (gezonde blos) pidetään hyvänä asiana ja kalpealta ihmiseltä kysytään, onko kaikki hyvin.

Olen saanut kommentteja myös viirusilmistäni (eskimo!), epätasaisista hampaistani (harvinaiset täällä; melkein puolet hollantilaisista lapsista käy läpi oikomishoidon) ja vesirokon jättämästä arvesta otsassani. Ihotautien osastolla työskennellessäni eräs erikoistuva lääkäri neuvoi minua pitämään naamani peruslukemilla, jotteivät otsaryppyni syvenisi enempää. Hänellä itsellään oli hyvin sileä otsa.

Luonnonkiharat hiukset sen sijaan eivät täällä kikkarapäiden maassa erotu joukosta, niin kuin Suomessa aikoinaan. Äitini on kertonut, että itkin pikkulapsena, kun tuntemattomat kommentoivat kiharoitani.

Mitään traumoja minulle ei näistä ulkonäköön liittyvistä kommenteista muuten ole jäänyt. Olen oikein tyytyväinen naamatauluuni, jota koristaa myös jostain syystä silmän alle eksynyt hymykuoppa.

Pitkän tähtäimen ulkonäkötavoitteeni on hankkia mahdollisimman monta naururyppyä.

Keskustelu

2 responses to ‘Punaiset ja pulleat posket

  1. Kirjoitatpa ihanasti ja arvostavasti ulkonäöstäsi! Ensin mietin että kestäisinkö ollenkaan omaa naamaani koskevaa kommentointia, sitten muistui mieleen että lapsen tarhakaverit (ja muutkin lapset) ovat useampaan otteeseen kyselleet nenääni ja naamaani koristavista luomista. Ne ovat kyylä aika isoja ja niitä on monta. Ilmeisestikään en silti muistuta noita-akkaa, koska lapsia ei ole tuntunut pelottavan, eivätkä ne minua häiritse millään tavoin, ainakaan jos eivät yllättäen lähde muuttamaan muotoaan 🙂 Aikuisilta ei kyllä ole kommenttia tullut, saksalaiset taitavat tässä olla hollantilaisia pidättyväisempää sakkia 🙂

    Tykkää

    • Hei, kiva kun kommentoit ja kiitos! Hassua on se, etten koskaan edes ajatellut hampaideni olevan epätasaiset ennen kuin melkein kolmekymppisenä sain ensimmäisen kommentin Hollannissa. 😃 en vaan ollut huomannut koko asiaa.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s