• arki,  blogi,  elämä alankomaissa,  perhe

    Vuoden viimeiset päivät: 10. joulukuuta

    Herätys tuli kolmen tunnin yöunien jälkeen kello viisi. Tämän(kään) takia baarielämä ei nykyään houkuta. Aikaista herätystä seurasi oikein leppoisa sunnuntaiaamu. Tänään oli avomiehen vuoro nukkua pidempään. Taapero leikki olohuoneessa ja höpötti ihania juttujaan kahdella kielellä: Äiti kattoo, panda nukkuu. Ik ook slapen. Missä tutti? Unipussi päälle. Äiti auttaa. Kopje koffie voor mama. Alsjeblieft, mama. Äiti, mitä tää on? Hei, avataan luukku! Makasin säkkituolissa ja olin niin läsnä kuin kykenin. Avomiehen herättyä leivoin yhdeksän banaani-omenamuffinssia ja olin taaperon mielestä siksi maailman ihanin ihminen. Dankjewel, mama. Nukuimme puolentoista tunnin päiväunet. Torkkujen jälkeen meidän oli tarkoitus lähteä yksivuotissynttäreille kymmenen kilometrin päähän. Suunnitelmat menivät kuitenkin mönkään, koska satoi monta senttiä lunta, eivätkä taksit ja…

  • arki,  blogi,  elämä alankomaissa,  perhe

    Vuoden viimeiset päivät: 7. joulukuuta

    Yö oli parempi kuin odotimme. Aamulla puoli kahdeksalta hiivin hiljaisen asunnon ovesta ulos ehtiäkseni Haagissa yhdeksältä alkavaan kokoukseen. Taivas oli vaaleanpunainen. Yritin olla olematta huolissani mahdollisesti vatsatautisesta taaperosta ja luottaa siihen, että no news is good news. Vaan eipä se äidin huoli järjen ääntä kuuntele. Tein töitä hirmuisen tehokkaasti ja lähdin puoli kolmen maissa takaisin Utrechtiin taaperon kaksivuotisneuvolaa varten. Avomies olisi voinut hoitaa sen yksin, mutta halusin olla paikalla, kun taaperoa käsketään tekemään temppuja. Neuvolalääkärin huoneeseen päästyään vaippa-asuinen taapero riensi lelujen kimppuun. Hän ei suinkaan heti noudattanut lääkärin käskyä pinota palikoita päällekkäin, vaan sanoi EI ja teki täysin coolina ensin loppuun aloittamansa rengashomman. Minä kihisin ylpeydestä – niin sitä pitää,…