
8. joulukuuta – alkoholiton
Olen pian ollut kolme vuotta täysin tipaton. Lopetin alkoholin käytön kokonaan silloin kun yritin toipua Havaijin-matkan jälkeisestä aikaerorasituksesta ja oppia uudestaan nukkumaan vauva- ja taaperovuosien jälkeen. Päätin, että sitten kun osaan taas nukkua, voin palata viinilasin ääreen.
Osaan nyt nukkua, paitsi silloin kun olen hereillä jostain erityisestä syystä: virukset, kaupungin äänet, mummotauti, mitä näitä nyt on. Minun ei ole kuitenkaan vielä tehnyt mieli alkoholia. En kutsuisi itseäni absolutistiksi, koska se kuulostaa niin periaatteelliselta.
Yleensä en vain enää edes ajattele koko asiaa. Viihdyn bileissä yhtä hyvin selvin päin kuin pikku hiprakassakin, eli minun tekee joka tapauksessa mieli lähteä kotiin viimeistään iltayhdeksältä. En tarvitse rohkaisuryyppyä, koska vältän sellaisia tilanteita, joissa se voisi olla tarpeen. Rentoudun parhaiten, jos saan vain olla hetken yksin ja hiljaa. Ruoka maistuu hyvältä ilman viiniäkin.
Paitsi että on kyllä yksi ruoka, jota tilatessa saatan hetken aikaa empiä ja ajatella valkoviiniä. Se on tryffelirisotto.
raittius – pidättäytyminen alkoholin käytöstä nautintoaineena. Lähde: Kielitoimiston sanakirja.

