
3. Nieuwegracht
Jatketaan Nieuwegrachtia pitkin pohjoiseen.
Ei kävelyretkeä Utrechtissa ilman Nieuwegrachtia. 1300-luvun lopulla muodostetun uuden kanavan rannoilla seisovat talot ovat toinen toistaan hienompia. Osoittelen niitä iltakävelyllä ja haaveilen joskus (epärealistisesti) asuvani esimerkiksi siinä yhdessä valkoisessa, jossa on punaiset ikkunaluukut. Se oli joskus Nobel-voittaja W.C. Röntgenin koti.
Loppukesästä valtavat hevoskastanjat kukkivat, syksyllä kanavaa reunustaa upea ruska. Jos tänä talvena sataa lunta, aion rynnätä yhdelle Nieuwegrachtin suloisista silloista katsomaan valkoista maisemaa.
Jos olisin kirjailija, kirjoittaisin kirjan, jonka tapahtumat sijoittuvat Nieuwegrachtin vesirajassa sijaitseviin holvikellareihin. Luulen niiden kätkevän sisälleen mielenkiintoisia tarinoita ja salaisuuksia. Illalla, kun Nieuwegracht on hiljentynyt, voi kuvitella, minkälaista Utrechtin keskustassa oli ennen vanhaan; pimeää, hiljaista ja savuntuoksuista. Aiemmin tänä vuonna selvisi, että Utrechtissa on kymmeniä, ehkä satoja, vielä piilossa olevia holvikellareita, joista vanhimmat on rakennettu 1100-luvulla. Hykerryttävää!


3 Comments
Taije
Tänään tulin katsomaan blogiasi ja löysinkin joulukalenterisi. Kiva, kun teet meille lukijoille kertomuksia Utrechtista. En ole käynyt kaupungissa, mutta vaikuttaa todella viehättävältä ja kauniilta jo näiden kolmen sivun perusteella, ynnä tietysti aikaisempien kirjoitustesi mukaan. Kiitos!
satu
Hei, kiitos viestistä! Tosi kiva kuulla. Tämä on ihana kaupunki, just tulin iltakävelyltä katselemasta jouluvaloja.
Pingback: