blogi,  elämä alankomaissa,  työ

Aika aikaa kutakin

Kuusi vuotta sitten olin kyllästynyt (täkäläiseen) vanhanaikaiseen työkulttuuriin. Etätöiden tekemiseen oli työpaikoillani yleensä suhtauduttu erittäin nihkeästi, ja minusta tuntui, etten saanut minkäänlaista tukea kroonisen sairauden kanssa pärjäämiseen.

En kerta kaikkiaan ymmärtänyt, miksi en saanut tehdä töitä kotoa käsin parina päivänä viikossa. Olisin säästänyt pitkiin työmatkoihin käyttämäni energian ja ajan ja voinut paljon paremmin.

Päätin ryhtyä yksityisyrittäjäksi. Kukaan ei enää tulisi määräilemään minua turhaan. En joutuisi deodoranttia suihkuttelevan huonekaverin uhriksi, eikä minun olisi pakko väsyttää itseäni lounastamalla työolosuhteista valittavan ison porukan kanssa. Jos päättäisin päiväunien tarpeen takia lopettaa päivän työt klo 15, kukaan ei pääsisi huomauttelemaan asiasta.

Rekisteröin yhden naisen yritykseni Utrechtin kauppakamariin 6. syyskuuta 2014.

Vuoden 2015 alussa asuimme kaksi kuukautta Kalifornian La Jollassa, San Diegon kupeessa. Ihmettelin isoja ruusukaaleja, tein itselleni nettisivut, opiskelin PRINCE2®-projektinhallintametodia ja mietiskelin, millaisia toimeksiantoja minun kannattaisi ryhtyä etsimään.

ruusukaaliprince_uimaaltaalla

Huhtikuussa tulin raskaaksi ja jouduin kovan pahoinvoinnin takia viettämään useita viikkoja sängynpohjalla. Olin ehtinyt tehdä vain pari pientä projektia.

Jäin joulukuussa syntyneen lapsen kanssa kotiin melkein vuodeksi. Tein vain pieniä, lyhyitä toimeksiantoja ja kirjoittelin tätä blogia. Vuoden 2016 lopulla vanha ystäväni kysyi minulta, haluaisinko tulla auttamaan hänen työryhmäänsä yhden tutkimushommelin kanssa. Pääsin laskuttamaan neljä tuntia viikossa.

Olin välillä hetken osa-aikapalkkatöissä Alankomaiden valtiolla. Taas keskusteltiin siitä, kuinka paljon etätöitä saa tehdä. Kaipasin takaisin vapauteen.

Irtisanouduin. Pikkuhiljaa sain lisää laskutettavia tunteja ja lopulta, vuonna 2019, tein täyttä työviikkoa yksityisyrittäjänä. Olin myös saanut apurahan väitöskirjatutkimustani varten ja odotin sopivaa hetkeä apurahakaudelle.

Nautin vapaudesta.

Juuri ennen kuin lähdimme viime syksynä kolmen kuukauden mittaiselle kaukomatkalle, minulta kysyttiin, haluaisinko tulla tämän vuoden alussa töihin yliopistolle. Olin tehnyt projekteja samalle porukalle ja tiesin, että kukaan ei siellä hengittäisi niskaani. Allekirjoitin sopimuksen 20 tunniksi viikossa. Painotin sitä, että vapaus on minulle tärkeää.

Tarkoitus oli kirjoittaa siinä sivussa väitöskirja loppuun, mutta sitten tuli pandemia ja sulki koulut. En ehtinyt töiden ohella kirjoittaa sanaakaan.

Heinäkuussa pääsin vihdoin väitöskirjani pariin, ja viime viikonloppuna tajusin, että on tullut aika kirjata toiminimi ulos kauppakamarista. Ajatus oli niin kirkas, että täytin kauppakamarin nettilomakkeen saman tien. Nyt aion kirjoittaa väitöskirjani loppuun ja jatkaa sitten kivoja töitä yliopistolla.

6. syyskuuta 2020 yritykseni poistuu kaupparekisteristä, koska en tarvitse sitä nyt. Näin on hyvä, ja etätyöt ovat minun alallani uusi normaali.

(Ähäkutti.)

img_9852

p.s. Postauksen ylin kuva on otettu Hoornissa sijaitsevassa museossa, jonka nimi on englanniksi Museum of the 20th Century. Suosittelen! Muutenkin kiva pikkukaupunki käydä kääntymässä.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: