Kesäkuulumisia

Terveisiä helteisestä Utrechtista!

Meillä ei ole tänä vuonna varsinaista yhtenäistä kesälomajaksoa, vaan olemme ripotelleet lomapäiviä pitkin pienen koululaisen kuuden viikon mittaista lomaa. Viime vuoden irtioton ja koronakevään kotihässäkän jälkeen tämä tuntuu sopivalta ratkaisulta. Meillä molemmilla on työintoa, ja minulla olisi kova hinku kirjoittaa väitöskirjani loppuun.

Lapsella on kahdesta neljään hoitopäivää viikossa tuttujen hoitajien kanssa joko meillä tai jomman kumman hoitajan kotona. Utrechtissa olisi pikkulomalaisille tarjolla kaikenlaisia sporttileirejä ja muita aktiviteetteja, mutta päätimme katsoa niitä vasta ensi vuonna. Olemme kiitollisia siitä, että tutuilla hoitajilla on tänä kesänä aikaa olla lapsen kanssa ja puuhailla kaikenlaista rentoa ilman sen kummempaa aikataulua. Utrecht on pikkulapselle kiva kesäkaupunki (katso aiemmin antamani matkavinkit täältä).

Nyt olemme kuitenkin olleet vapaalla kokonaisen viikon ja ehtineet viettää aikaa sekä mökillä Garderenissa että kotona Utrechtissa. Mökillä olen päässyt siivoamaan kaksi varastoa, ja se onkin paras rentoutumiskeino minulle. Nautin tavaroiden karsimisesta ja järjestelystä ja muutun vanhetessani yhä enemmän minimalistiksi.

Pihapiirissä puuhastelun vastapainoksi kävimme aiemmin tällä viikolla tutkimassa Garderenin ja läheisen Puttenin nähtävyyksiä: Schovenhorstin arboretumia, luonnonleikkipuistoa ja puusta tehtyjä patsaita (Beeldentuin). Kirjoitan joskus enemmän tästä alueesta, joka on kyllä hieno matkailukohde.

Ollaan myös leivottu mansikkakakku, saatu mökkivieraita, käyty treffeillä, bongattu sieniä, piirretty, lakattu kynsiä, vietetty spontaaneja kesäjuhlia, tanssittu, käyty ostoksilla, grillattu ensimmäisen kerran tänä kesänä, syöty jäätelöä ja kikateltu.

Yhden kesäpäivän vietin kotona lukemalla Minna Rytisalon toisen romaanin nimeltä Rouva C. Tarkoitus oli nauttia kirjasta pikkuhiljaa, mutta en kerta kaikkiaan pystynyt lopettamaan lukemista. Vasta kirjan lopussa tajusin, että toinenkin upea kirja, Lempi, on Rytisalon kirjoittama. Milloinkohan kirjailijan seuraava kirja ilmestyy? En malttaisi odottaa.

Kirjoittamisesta puheen ollen: pääsin viime viikolla vauhtiin väitöskirjani johdannon kanssa ja huomasin, miten raskasta kokopäiväinen kirjoittaminen on. Intensiivisten päivien jälkeen olin aivan puhki, enkä jaksanut lapsen iltatoimien jälkeen tehdä mitään muuta kuin lojua sohvalla.

Olen silti ollut siinä mielessä ahkera, että olen jatkanut päivittäistä joogaamista toukokuun puolesta välistä saakka. Joogaaminen on jäänyt väliin vain parina päivänä, kun olen ollut tosi väsynyt tai en kerta kaikkiaan ole ehtinyt. Teen tällä hetkellä joogasessioita Yoga with Adrienen kuukausikalenterin mukaan. Minulle sopii se, että joku muu kertoo, mitä minun pitää tehdä – siis silloin kun kyse on liikunnasta, muuten ei todellakaan!

Joogan hyödyt alkavat tuntua, ja olen saanut takaisin vuoden alussa sairastelun yhteydessä menettämäni lihasvoiman.

Anemiasta en valitettavasti taida päästä eroon ikinä. Kävin taas eilen rautainfuusiossa, joka tuli tarpeeseen. Olen ruvennut jännittämään infuusiopäiviä, koska saan isosta rauta-annoksesta aina sivuvaikutuksena mahakipua ja parin päivän vetämättömän olon. Vietän näitä kärvistelypäiviä parhaillaan yksin kotona, jotta saan levätä mahdollisimman paljon. Mies ja lapsi lähtivät mökille uimaan ja tapaamaan ystäväpariskunnan miestä ja meidän lapsemme kanssa melkein samanikäistä tytärtä.

Ehkä saankin levättyä, koska minulla ei ole enää mitään siivoamista tai järjestelemistä. Asunto alkaa olla kunnossa, ja olemme jopa vähän ”sisustaneet” eli saaneet pari hyllyä ja taulua seinälle. Olimme keränneet neljän vuoden aikana ripustettavia juttuja, ja nyt sain vihdoin aikaiseksi palkata paikallisen kahden naisen yrityksen auttamaan meitä poraushommissa (tästä tuli nyt väistämättä mieleen itkijänainen, ei voi mitään).

Lyhyt hiljaisuusretriitti tekee minulle muutenkin hyvää. Lapsukainen käy parhaillaan läpi kehitysvaihetta, johon kuuluvat ensimmäiset pluslaskut, miinuslaskut, kirjaimet ja numerot. Meillä mietitään, kuinka paljon on 3+3, miten kirjoitetaan boos (vihainen) ja mitä tossa lukee ja lauletaan aakkoslaulua sekä suomeksi että hollanniksi.

Nelivuotiaan omatoimisuus lisääntyy nopeasti, ja on ihan turha yrittää kertoa lapselle, mitä hänen esimerkiksi pitäisi pukea päälle tänään. Äiti ja isi ovat vuorotellen tyhmiä ja maailman ihanimpia. Pienet pehmeät käsivarret kiertyvät kaulani ympärille monta kertaa päivässä, ja voi että, kun minä olen rakastanut sinua koko päivän. Niin minäkin sinua.

Elämä on intensiivistä kaikin tavoin, ja koko ajan mennään täysillä.

Mutta tänään haahuilen pyjamassa, kirjoittelen, lueskelen, otan ehkä päikkärit, katson Syke-sarjaa, tilaan pitsaa enkä puhu kenenkään kanssa. Huomenna nuuskamuikkusäiti on taas valmis viettämään touhukasta kesäpäivää.