Yleinen

Kävin uuden koronaviruksen vasta-ainetestissä

Kerroin aiemmin, että olin helmikuun lopusta lähtien monen viikon ajan kipeä ja puolikuntoinen. Kuumetta minulla oli kahteen otteeseen; maaliskuun 6. päivästä alkaen ja vielä uudestaan maaliskuun lopussa. Sairastin oikein kunnon räkätaudin ja yskän, oli kurkkukipua, lihaskipua ja viikkoja kestävä pohjaton väsymys, joka kaatoi sängynpohjalle.

Olimme tulleet Suomesta karkauspäivänä, ja lapsi oli maaliskuun alussa kuumeessa samoihin aikoihin minun kanssani. Miehen oireilu on pölyallergian takia aina vähän vaikeasti tulkittavaa, mutta ainakaan mitenkään erityisen kipeä hän ei ole tänä keväänä ollut.

Vielä maaliskuussa Hollannissa oli vaikeaa päästä koronatestiin*, eikä siitä kai minun tapauksessani olisi ollut mitään hyötyäkään. Koulut olivat joka tapauksessa kiinni, tein töitä kotona, emmekä olleet tavanneet muita ihmisiä. Soitin kyllä omalääkärille kun kuume nousi uudelleen, mutta sain ohjeeksi sairastaa kotona – niin kuin aina Hollannissa, jos oireet eivät ole huolestuttavia. Pidän tätä käytäntöä hyvänä, enkä yleensä käy lääkärissä flunssan tai influenssan takia.

Tällä hetkellä Hollannissa testataan koronaa matalalla kynnyksellä, mutta onneksi olemme testauskäytäntöjen muuttumisen jälkeen olleet terveinä, lapsen pientä nuhaa lukuunottamatta! *kop kop*

Totta kai minua on koko ajan kiinnostanut tietää, sairastinko alkukeväästä koronan vai jonkin muun virustaudin. Tuohon aikaan viruksia oli liikkeellä vaikka kuinka paljon, ja olimme hiihtolomalla Utrecht-Tampere-Utrecht -välillä oleskelleet lentokentillä, junissa, hotelleissa, ravintoloissa ja vaikka missä turistinähtävyyksissä.

laskiaispulla
Ensimmäinen laskiaispulla heti Helsinki-Vantaan terminaalissa

Tämänpäiväisen arvion mukaan toukokuun puolivälissä noin 5,5 prosentilla Hollannissa testatuista oli veressään koronaviruksen vasta-aineita. Alueellista vaihtelua esiintyy, paljonkin. Arvioidaan, että yhteensä noin miljoona Alankomaiden asukasta on altistunut koronavirukselle (ja muodostanut vasta-aineita). Iso joukko, mutta prosentuaalisesti hyvin pieni osa väestöstä. Hollannissahan on 17,4 miljoonaa asukasta.

Koronan vasta-ainetestejä on Hollannissa tehty lähinnä tutkimustarkoituksessa verenluovuttajille ja muutamille muille ryhmille. Netistä olisi voinut tilata kaikenlaisia kotitestejä, mutta niiden luotettavuudesta viranomaiset varoittavat. En viitsinyt tilata mitään arveluttavaa testiä.

Törmäsin pari viikkoa sitten netissä laboratorioon, joka tekee koronan vasta-ainetestejä niille, jotka haluavat itse maksaa testin hinnan, 70 euroa. Tätäkin laboratoriota on kritisoitu, luultavasti jo senkin takia, että Hollannissa ei oikein ole totuttu siihen, että terveydenhuollon palveluja (paitsi plastiikkakirurgiaa) ostettaisiin yksityisesti. Suomessahan saa vaikka mitä labratestejä ilman lääkärin lähetettä, jos vaan on rahaa maksaa niistä.

Testauksesta olen lääketieteellisen diagnostiikan kurssilla oppinut sellaisen perusasian, että jos mikään ei muutu, kun testin tulos on tiedossa, on testi usein tarpeeton. Terveydenhuollon rajalliset resurssit kannattaa käyttää niiden testaamiseen, joille testaamisesta on oikeasti hyötyä. Tieteellinen tutkimus on sitten tietysti asia erikseen.

Jos vasta-ainetesti olisi positiivinen, en voisi nykytiedon valossa olla varma siitä, että vasta-aineet suojaisivat minua uudelta tartunnalta. Minun pitäisi suojautua ihan yhtä tehokkaasti kun tähänkin mennessä. Anemian takia en voisi edes mennä luovuttamaan verta koronapotilaiden hoitoa varten.

Jos taas testi olisi negatiivinen, en voisi olla varma, olenko sairastanut koronan vai en – ehkä en vain ole muodostanut (tarpeeksi) vasta-aineita tai ehkä testi ei ollutkaan luotettava.

En menisi yhteiskunnan rahoilla turhaan testaukseen, mutta koska ymmärrän noudattaa viranomaisten suosituksia testin tuloksesta riippumatta, koska maksaisin testin itse ja koska kyseessä on ihan oikea laboratorio, päätin varata itselleni testausajan. Ammatillinen kiinnostus koko prosessiin oli minulle suurin syy käydä testissä.

Laboratorion kotisivulla piti ensin ilmoittaa lomakkeella kiinnostuksensa testaukseen. Labra neuvoo odottamaan vähintään neljä viikkoa infektion jälkeen ja käymään testissä vasta sen jälkeen kun oireet ovat olleet poissa kaksi viikkoa. Elimistö tarvitsee aikaa vasta-aineiden muodostamiseen. Molemmat ehdot täyttyivät minun tapauksessani.

Muutama päivä lomakkeen täyttämisen jälkeen sähköpostiini tuli viesti, jossa kerrottiin, missä testauksia järjestetään. Osa testipaikoista oli liian kaukana minulle (autottomalle), joten päätin jatkaa odottelua.

Tänään sitten testejä tehtiin tuolla muutaman kilsan päässä drive-in -tyyppisenä ratkaisuna. Varasin ajan ja pyysin miestä viemään minut testiin laina-autolla.

suomi

Testipaikka oli teollisuusalueella, autolasiyrityksen pihalla, matkailuautoa muistuttavan pikkubussin vieressä. Auto piti ajaa testaajan viereen, ja minun piti istua auton vasemmalla puolella, näyttää henkkaria ikkunan läpi, avata ovi raolleen ja ojentaa käsi testaajalle.

Ensimmäinen testi tehtiin sormenpäästä otetusta verinäytteestä. Jos tulos on positiivinen (eli verestäni näyttäisi löytyvän koronaviruksen vasta-aineita), seuraa laskimoverinäyte ja toinen testi – ilman lisäkuluja. Testi oli ohi parissa minuutissa, ja pääsimme siirtymään läheisen hampurilaisravintolan autokaistalle hakemaan lounasta.

Nyt sitten odotellaan tuloksia, joiden pitäisi saapua kahden arkipäivän kuluessa.

Jätän tarkoituksella labran nimen ja tarkemmat yksityiskohdat pois, koska en halua mainostaa viranomaisten ohjeiden vastaisia käytäntöjä tässä(kään) tilanteessa.

*Koronalla viittaan tietenkin SARS-CoV-2-virukseen eli ns. uuteen koronavirukseen.

 

4 Comments

  • Mari

    Jännittävää! Meillä on koko perhe ollut harvinaisen terve koko kevään, viimeksi sairastimme uudenvuoden aattona ja lapsi on tiukasti sitä mieltä, että se oli korona mutta vaikka olimme kaikki kovassa kuumeessa niin tauti meni sen verran nopeasti ohi, että en usko sen olleen korona. Mutta olisin varmasti mennyt myös testauttamaan itseni, jos olisi ollut noin vahva epäilys kuin sinulla!

    • satu

      Jotenkin mulla kuitenkin on sellainen aavistus, että testi on negatiivinen, mitä ikinä se sitten kertookaan 🙂 no, katsotaan, kiinnostavaa… ja tosiaan, vähemmän tauteja varmaan monella kun on vähemmän kontakteja. Meillä kanssa muuten, paitsi minä, murheen kryyni 😃

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d