arki,  sattumia

En aio koskaan (enää)…

Näin aiemmin tällä viikolla kirjakaupassa hyllyllisen bucket list -muistivihkoja. Mietin ensinnäkin, mikä bucket list mahtaa olla suomeksi. Löysin vastauksen varsin luotettavasta lähteestä:

Ämpärilistalla tarkoitetaan listausta asioista, joita ihminen haluaa tehdä ennen kuolemaansa. Nimitys juontaa juurensa englannin kansankielisestä sanonnasta ”to kick the bucket”, potkaista tyhjää. – Iltalehti, 2018

Seuraava ajatus oli se, että minun ämpärilistani on tyhjä. Olen tyytyväinen elämääni, enkä toivo mitään muuta kuin mahdollisimman monta kymmentä tervettä vuotta ilman suuria huolia. Olisi kiva, jos saisin keskeneräisen väitöskirjani valmiiksi, mutta voin ihan hyvin jättää väittelemättäkin, jos siltä tuntuu.

Keksin kuitenkin saman tien monta asiaa, jotka aion jättää tekemättä, jos se minusta on kiinni.

En aio koskaan (enää)…

… perata kalaa. En voi sietää kaloja, paitsi akvaariossa turvallisen välimatkan päässä. Kalan perkaaminen olisi minulle täyttä kidutusta.

… harrastaa extremelajeja. Syvänmerensukellus (tai mikä tahansa sukellus), laskuvarjohyppy, vuorikiipeily. Ei kerta kaikkiaan. Olen hyvin turvallisuushakuinen ihminen.

… tehdä töitä ikävälle pomolle. Minulla on valitettavasti kokemusta esimiehen aiheuttamasta ikävästä ilmapiiristä, enkä aio koskaan enää joutua sellaiseen työpaikkaan. Ääliön alaisena toimiminen on hukkaan mennyttä elinaikaa.

… osallistua koelauluun. Päätin muutama vuosi sitten, että vaikka rakastan laulamista ja laulan mielelläni tasokkaissa kuoroissa, en aio koskaan enää mennä koelauluun. Minä saan yksin esiintymisestä kovan stressin, jota en tarvitse hyvään elämääni.

… mennä naimisiin. Tässä tapauksessa en usko, että kolmas kerta toden sanoo. Nykyinen avioliitto jääköön viimeisekseni. Toivottavasti saan olla nykyisen mieheni vaimo loppuelämäni.

Jo senkin takia, että nyt kun kirjoitin tämän, joutuisin varmaan seuraavissa polttareissani valmistamaan kala-aterian ja hyppäämään benjihypyn. Ensimmäisellä kerralla 18 vuotta sitten veivät nimittäin laulustudioon.

Ota tämä haasteena ja kerro, mitä sinun ämpäristäsi puuttuu.

Sain postauksen kuvan veljeltäni. Olin itse (onneksi) noin 1800 kilometrin päässä noista muikuista.

 

One Comment

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: