arki,  blogi,  elämä alankomaissa

Koko ajan kotona: maanantai

7.15 Heräsin kuin jyrän alle jääneenä. Lapsi oli ollut alkuyöstä levoton, joten olin kömpinyt hänen viereensä 90 cm leveälle patjalle ja ollut sen jälkeen hereillä jonkin aikaa. Jäin löhöilemään sänkyyn, ja mies meni lapsen kanssa aamupalalle.

Ovikello soi jo ennen kahdeksaa, kun meidän mökillä kylpyhuoneremonttia tekevä ystävä kävi noukkimassa kyytiinsä remonttia varten tilattuja tavaroita. Emme voineet kutsua ystävää aamukahville, harmi kyllä.

Yhdeksään mennessä olin raihnaisesta olostani huolimatta saanut syötyä aamupalan ja käytyä suihkussa. Yritämme aloittaa jokaisen päivän normaalisti pukemalla päivävaatteet ajoissa. Veimme roskat kadulle, josta roska-auto hakee ne maanantaisin ja torstaisin. Minun oli pakko ottaa parasetamolia alaselän kipuun.

Yöllä oli kuulemma ollut pakkasta.

9.00-10.55 Tein töitä makuuhuoneessa, ja mies oli lapsen kanssa. Lapsi vaikutti kiukkuiselta – kuulin silloin tällöin nelivuotiaan vihaisen äänen. Arvioin yhden tutkimussuunnitelman ja lähetin yhden laskun. Olo oli vähän ahdistunut ja selvästi flunssainen. Yritin hengitellä rauhallisesti.

11.00-13.00 Oli miehen vuoro tehdä rauhassa etätöitä. Siirryin olohuoneeseen, jossa lapsi sai ruhtinaallisesti ruutuaikaa iPadillaan, kun itse makasin sohvalla hänen vieressään. Olin tulossa kipeäksi. Silittelin lapsen jalkoja ja yritin olla kehittelemättä flunssaisesta olostani mitään kauhutarinoita. Tunsin vähän huonoa omaatuntoa siitä, että lapsi katsoi niin kauan ohjelmia, mutta tiesin, että nyt on tehtävä vain sen verran kuin pystyy.

Keitin kananmunia lounaaksi ja luin päivän masentavat uutiset. Hollantilaissairaaloiden teho-osastoilla on jo yli tuhat potilasta, kun paikkoja oli koronapotilaita varten alun perin noin 1100. Nyt ympäri Hollantia luodaan pikavauhtia lisää tehohoitopaikkoja, joita pitäisi ensi viikkoon mennessä olla 2400.

Ilma oli harmaa, aurinko sentään välillä pilkisteli.

Söin lounaaksi kananmunavoileipiä ja painuin sitten suoraan pehkuihin.

Puoli kolmen maissa heräsin ja tajusin, että minulla on kuumetta. Mittari näyttikin 38 astetta. Kuumeen lisäksi ainoa oire oli lihaskipu. Päätin tällä kertaa soittaa omalääkärille, koska olen jo ollut melkein koko kuukauden kipeänä. Sain puhelimeen rauhallisen ja ystävällisen omalääkäriksi erikoistuvan miehen, joka kehotti minua lepäämään ja sanoi soittavansa minulle uudestaan keskiviikkoaamuna.

Minua harmitti aivan älyttömästi. Olin juuri ehtinyt riemuita olevani taas paremmassa kunnossa, ja työntekokin olisi maistunut. En yhtään tykkää siitäkään, että lapsenhoito jää taas etätöitä tekevän miehen harteille. Vaan eipä auta valitus.

Onneksi kauan odottamani iso Fazerin karkkilähetys saapui! Avasimme lapsukaisen kanssa heti Fazerin siniset. Toinen mieltä piristävä asia oli miehen kännykkään saapunut kuva mökin laatoitetusta kylppäristä.

Puoli kuuden aikaan jaksoin parasetamolin ansiosta istahtaa ruokapöydän ääreen syömään pastaa. Mies oli tehnyt meille kaikille ruokaa. Viestittelin yhden hollantilaisen lääkäriystäväni kanssa, joka kertoi minulle, että hänellä oli parin viikon sairastamisen jälkeen todettu koronavirus. Onneksi hän oli nyt jo lähes oireeton. Emme ole tavanneet toisiamme pitkään aikaan. Hän oli luultavasti saanut tartunnan lomamatkalla.

Pelasimme vielä vähän Uno Junior -peliä, jonka lapsi ”yllättäen” voitti kolme kertaa peräkkäin. (Illalla kannattaa antaa hänen voittaa.) Lapsi nukahti kahdeksalta, minä avasin Pätkis-laatikon ja kaivauduin peiton alle somettamaan. Kuume tuntui nousevan.

Vähän ohi meni tämä päivä.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: