matkustus,  perhe

Matkapäivät 89-90/90: Kotiinpaluu

Perjantaiaamuna pääsimme hotellin pikkubussilla kätevästi Los Angelesin lentokentälle. Tällä kertaa lähtöselvitys sujui ongelmitta ja hyvin nopeasti. Lentokentällä oli jotenkin ihmeellisen tyhjää. Vitsailimme, että se johtuu varmaankin siitä, että on perjantai ja 13. päivä, ei ehkä kaikkein suosituin lentopäivä. Lentokentällä oli pienten lasten leikkipaikka, jonne veimme lapsen kiipeilemään. Söimme vähän pitsaa ennen koneeseen astumista. Meillä oli tällä kertaa paikat, joissa oli normaalia enemmän jalkatilaa. Lento Amsterdamiin lähti klo 13.50, ja lentoaikaa oli tänään vain 9 tuntia ja 40 minuuttia! Lapsi oli hereillä koko lennon ajan. Hän katsoi piirrettyjä ja kävi välillä hakemassa lentoemänniltä ja -isänniltä suklaata, jota saikin reilulla kädellä. Me vanhemmatkaan emme nukkuneet. KLM:n lennolla oli taas hyvät tarjoilut; illalliseksi riisiä ja naudanlihacurrya ja aamiaiseksi vaikka mitä hyvää. Lento tuntui pitkältä, koska en malttanut yhtään odottaa, että pääsen kotiin. Ystäväperheemme vanhemmat olivat meitä vastassa Schipholin lentokentällä Amsterdamissa lauantaiaamuna, oikein omatekemän plakaatin kanssa (!), ja pääsimme kotiin heidän kyydissään. Olipa ihanaa olla taas kotona! Lapsi oli aivan innoissaan lentokentällä ja jaksoi vielä hillua mutta nukahti autoon juuri ennen kuin olimme Utrechtissa. Ystävämme kantoi hänet sänkyyn, jossa hän jatkoi uniaan iltapäivään saakka. Haimme heti lähileipomosta kunnon leipää ja juustoa ja joimme kahvit ystävien kanssa. Heidän lähdettyään laitoin ensimmäiset pyykit koneeseen ja menin nukkumaan. Hollannissa oli kylmää, märkää ja pimeää, mutta olimme onnellisia siitä, että olimme päässeet turvallisesti takaisin omaan kotiin. Lentokoneessa tirauttamani itku oli sekoitus helpotusta, haikeutta, kiitollisuutta ja valtavaa rakkautta omaa perhettäni kohtaan. Mikä mieletön matka!

Kiitos kaikille teille, jotka olette seuranneet meidän perheen matkaa! On myös ollut kivaa saada viestejä tutuilta ja tuntemattomilta seuraajilta. Kiitos niistä kaikista! Kirjoittelen piakkoin matkan jälkeisistä tunnelmista, mutta nyt ensin unta palloon ja sitten joulumarkkinoille tuohon kulman taakse.

P.s. Jos satut olemaan Utrechtissa joskus, laitathan viestiä. Tarjoan kahvit.

Matkakertomuksen postauksissa mainitut paikat löytyvät hollanninsuomalaisen kartoista:

Oahu (Havaiji)
Maui (Havaiji)
Big Island (Havaiji)
Kauai (Havaiji)
Seattle (Washington)
Portland (Oregon)
Provincetown (Massachusetts)
Boston (Massachusetts)

Matkaan ei liity kaupallista yhteistyötä.

6 Comments

  • Taije

    Kylläpä kolme kuukautta meni nopeasti teidän matkassa. Sitä on ollut mukava seurata. Ja olen iloinen, että olen löytänyt blogisi. Olimme tekemisissä joskus vuosituhannen alussa, kun olit SAL:ssa töissä ja minä olin aloittanut yrittäjänä muutama vuosi aikaisemmin. Silloin seurasin uraasi ja rohkeuttasi lähteä Hollantiin töihin! Hienoa, kun uskalsit lähteä ja olet toteuttanut unelmaasi (ja aivan selvästi toteutat edelleen). Minä vuorostani nautin oloneuvoksena olosta alun kolmatta vuotta ja kuinka sattuukaan, että neljästä lapsenlapsestani vanhin on samanikäinen tyttö (30.10.syntymäpäivä) teidän tyttären kanssa. Siksikin matkaanne on ollut mukava seurata.

    • satu

      Hei! Voi kiitos, kun jätit viestin, tosi kiva kuulla. Ajatella, niin kauan sitten… sieltä se minun ura alkoi SAL:sta (tai no, parista apteekista tietysti sitä ennen) ja juuri olin käynyt läpi ison leikkauksen. Tänne asti ollaan päästy! Ihanaa joulunaikaa sinne Suomeen ja mukavia hetkiä lastenlasten kanssa. On nuo nelivuotiaat ihania. 🙂

  • Laura

    Hei Satu! On teillä kyllä ollut mieletön reissu ja on ollut mahtavaa seurata sitä tämän blogin kautta. Kiitos blogin pitämisestä ja ihanaa joulunaikaa teille sinne Hollantiin!

    • satu

      Hei Laura, kiitos viestistä, aina lämmittää mieltä yhtä paljon. On ollut niin mukava jakaa näitä juttuja lukijoiden kanssa. Hyvää ja rauhallista Joulua myös Sinulle!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: