matkustus,  perhe

Matkapäivä 67/90: Maui

Tehtiin
Lähdimme heti aamulla ajelemaan Kiheistä etelään aikomuksenamme katsella maisemia ja jäädä sitten viettämään aikaa yhdelle Kihein monista hiekkarannoista. Ohitimme paljon hienoja huviloita ja suuria loma-alueita hyvinhoidettuine puutarhoineen. Niiden jälkeen maisema muuttui rosoisemmaksi. Pysähdyimme matkalla Big Beachiksi kutsutulla Makena Beachin osalla, jossa aallokko oli aika villi. Samalla Makena Beachilla sijaitsee myös Little Beach, joka on (epävirallinen) nudistiranta. Itseäni estottomammat turistit kokoontuvat sinne sunnuntaisin auringonlaskun aikaan tanssimaan rumpujen tahtiin. Isoa rantaa vilkaistuamme jatkoimme matkaa vielä etelämmäksi ja ohitimme paljon pöheikköä ja lisää isoja taloja. Alueella ei ole ravintoloita, vain pari ruokarekkaa, joista saa tacoja. Luin myöhemmin illalla matkaoppaasta, että Aerosmithin Steven Tylerillakin on lähistöllä miljoonatalo. Ohitimme kauniin laavakivisen Ahihi Bayn, joka näytti helpolta snorkkelointipaikalta. Vesi oli niin kirkasta, että näimme keltaiset kalat autoon asti. Ajoimme melkein etelään vievän tien loppuun saakka, Āhihi-Kinā’u Natural Area Reserve -alueelle, jossa maisema muuttuu yhtäkkiä isoksi mustaksi laavakentäksi ja tie asfaltoidusta hiekkatieksi. Mauilla on näin loma-aikojen ulkopuolellakin sen verran turisteja, että jouduimme pysähtymään moneen kertaan päästääksemme vastaantulevan auton ohittamaan meidät kapella tiellä. Laavakentiltä lähtisi muutaman tunnin mittainen vaellusreitti, joka miestä vähän houkuttaisi (yksin). Otimme pari valokuvaa, ja palasimme sitten lähemmäs asuntoamme Wailea Beachille, jossa vietimme seuraavat tunnit. Ostimme lounasleivät rannalla sijaitsevasta pienestä kioskista (Beachwalk Café), joka kuuluu Four Seasons -hienostohotellille. Meillä oli mukana vuokra-asuntomme varusteluun kuuluvat rantatuolit, aurinkovarjo ja tarpeeksi lapioita hiekkalinnan tekoon. Mies ja lapsi kävivät nauttimassa aallokosta, joka oli sen verran hurja, että rannalla liehui keltainen lippu. Kruunasimme rantapäivän sateenkaarenvärisellä shave ice -annoksella. Paikallinen herkku sisältää jäätä ja värikästä siirappia, ja sen avulla saa juksattua kolmevuotiaan nauttimaan ison annoksen vettä. Rantatuolinaapurimme tarjoutui ottamaan meistä perhekuvan, josta tulikin aika hauska: puolialastomat vanhemmat välissään sinisuinen jäätelöönsä keskittynyt smurffi. Loppuiltapäivän ja – illan laiskottelimme kämpillä.

Syötiin
Lounasleivät rannalla ja tähteitä illalla. Mies paistoi lapselle lettuja.

Sää
Oli hyvä puolipilvinen ja vähän tuulinen rantailma.

Takaisku
Viittaan omiin tunnelmiini, ks. alla.

Kohokohta
Lapsen nukahdettua istahdin miehen kanssa sohvalle syömään juustokakkua, juomaan kofeiinitonta kahvia ja juttelemaan elämästä ja vähän kaikesta.

Omat tunnelmat
PMS. Muuten kaikki hyvin.

Mitä lapselle kuuluu
Lasta ei autoilu oikein huvittanut tänään ja kommunikaatio oli muutenkin tahmeahkoa. Tämä oli selvästi rajojentestauspäivä. Niitäkin tarvitaan. Rannalla oli kivaa, ja valtameressä uimarenkaan ja isin kanssa kelluminen sai lapsukaisen naamalle leveän hymyn. Hän nukahti ennen kahdeksaa kainalooni ja oli maailman suloisin.

Suurimmat menoerät
Lounas ja kahvit $40

Blogissa mainitut paikat löytyvät hollanninsuomalaisen kartoista:

Maui (Havaiji)
Big Island (Havaiji)
Kauai (Havaiji)
Seattle (Washington)
Portland (Oregon)
Provincetown (Massachusetts)
Boston (Massachusetts)

Olen parhaillaan kolmen kuukauden mittaisella lomamatkalla tuoreen aviomieheni ja 3v 11kk tyttäreni kanssa. Kirjoitan päiväkirjaa ja jaan sitä täällä aina kun ehdin nettiin. Päiväkirjassa on joka kerta samat osiot ja vähintään yksi kuva. Kirjoitan myös omista tunnelmistani, ilman sensuuria.

Tervetuloa seuraamaan meidän perheen matkaa! Jos haluat saada tiedon uusista postauksista suoraan sähköpostiisi, voit liittyä blogin sähköpostilistalle (linkki löytyy blogin etusivulta).

Matkaan ei liity kaupallista yhteistyötä.

Wailea Beach

Shave Ice

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: