matkustus,  perhe

Matkapäivät 40-41/90: Havaijin Big Island

Tehtiin
Perjantaina olimme pelkästään ”kodin” ympäristössä. Kävimme katselemassa kauppakeskusta ja syömässä italialaisen lounaan. Paluumatkalla lapsi nukahti ja me menimme läheisen Marriott-hotellin avoimeen aulaan katselemaan uima-altaalla lojuvia puolialastomia turisteja merta. Hotelliaula on rakennettu fiksusti niin, että sen läpi käy viilentävä merituuli. Pimeän tultua kävimme vielä pienellä kävelylenkillä, joka oli haastava, koska Big Islandilla on iltaisin pilkkopimeää. Katuvalot puuttuvat, ja siihen on hyvä syy: läheisen Mauna Kea -(tuli)vuoren huipulla on rykelmä tärkeitä tähtitieteellisiä tutkimusasemia, ja jotta tähdet ja planeetat näkyisivät hyvin, valosaaste pidetään mahdollisimman vähäisenä. Olisimme menneet perjantai-iltana ilmaiseen tähtienkatselusessioon erään hotellin pihanurmelle, mutta taivas oli niin pilvinen, että päätimme koittaa onneamme jonakin toisena päivänä. Vuonna 2015 kävimme Mauna Kealla, mutta pilviä oli silloinkin niin paljon, ettemme nähneet tähtiä. Kokemus oli silti hieno – Mauna Kea on nukkuva tulivuori, jolla on korkeutta yli 4200 metriä merenpinnasta. Sen huipulla on jättimäisiä teleskooppeja ja usein myös lunta. Meillä on Mauna Kealta hauska selfie, jossa seisomme paksut talvitakit päällä kovassa viimassa takanamme luminen maisema. Olin juuri käynyt pissalla pirun kylmässä ulkovessassa. Hapenpuute (ilman alhainen happipitoisuus) nimittäin aiheuttaa virtsanerityksen lisääntymistä. Siksi on kätevää, että korkeilla paikoilla pääsee helposti vessaan. Tällä kertaa emme voi käydä noin korkealla, koska alle 13-vuotiaat lapset eivät saa mennä Mauna Kean 2,8 kilometrin korkeudessa sijaitsevaa Visitors Centeriä korkeammalle ja koska minun anemiani ei salli vähähappista ympäristöä. Lauantaina kävimme ajelemassa Kailua-Konassa. Ostimme ruokaa Walmartista ja kävimme fiilistelemässä maisemia, joista aloitimme ensimmäisen Havaijin-matkamme vuonna 2015. Illan vietimme rauhallisesti kotona ja pihanurmella. Mies kävi kauppakeskuksen internetalueella lataamassa meille The Best Exotic Marigold Hotel -elokuvan toisen osan. Asunnossamme kun ei ole kunnon internettiä, mikä kyllä vähän yllätti, koska wifin piti kuulua diiliin. Matkalla mies lähetti minulle tekstiviestejä: tähtitaivas oli tosi kirkas ja kauppakeskuksen pihalle oli pystytetty elokuvateatteri, jossa näytettiin E.T., jota en ole vieläkään nähnyt. En saanut aikoinaan mennä katsomaan sitä, vaikka miten manguin, koska olin elokuvan ilmestyessä vuonna 1982 vasta 7-vuotias ja ikäraja oli kahdeksan vuotta. Taidan lykätä elokuvan katsomista vielä noin neljä vuotta eli siihen asti kunnes lapsi on täyttänyt kahdeksan ja voi katsoa sen kanssani.

Syötiin
Perjantaina lounastimme Romano’s Macaroni Grill -ravintolassa. Söimme paahdettuja ruusukaaleja, vuohenjuustolla täytettyjä peppadew-paprikoita ja tulisia lihapullia. Nam! Lauantaina popsimme nostalgiset chilinachot Billfish Poolside Bar & Grillessä. Muuten olemme tehneet ruokaa kotona: pastaa, paljon vihanneksia ja hedelmiä ja hot dogeja.

Sää
Lauantaina sää oli lämmin ja pilvinen ja siksi aivan täydellinen. Minun puolestani taivaalla saisi vaikka joka päivä olla pilvipeite. Se saisi kyllä hälvetä auringon laskettua, jotta tähdet näkyisivät.

Takaisku
Minun oli pakko tehdä perjantaina vähän töitä, koska oman yritykseni liiketoimintaan liittyvät arvonlisäverot piti ilmoittaa ja maksaa valtiolle. Minulla on kirjanpitäjä, mutta minun pitää itse ensin syöttää kuittien tiedot kirjanpito-ohjelmaan. Koska meillä ei ole kunnon internetiä, jokaisen kuitin käsittely kesti kauan. Mutta joo, enpä valita tästä sen enempää. On hyvä, että minulla on töitä.

Kohokohta
Perjantai-iltana luin lapselle Tatu ja Patu -kirjaa loma-asuntomme jättimäisessä nojatuolissa. Olimme ihanassa kasassa kädet ja jalat solmussa. Meillä ei ollut kiire nukkumaan, joten ehdimme rauhassa etsiä kirjan joka aukeamalle piilotetut makaronit. (Kiitos K, että vihjaisit – emme olleet vielä tajunneet koko juttua! Ja terveisiä sinne.) Lapsi oli niin onnellinen yhteisestä makaroninetsintäsessiosta, että antoi minulle silloin tällöin spontaaneja suukkoja.

Omat tunnelmat
Olen nauttinut paremmista päivistä. Pieni huoli omasta terveydestä on väistynyt taka-alalle, ja varsinkin iltaisin minulla on oikein elinvoimainen olo. Aloitin multivitamiinin ja antibiootin. Nyt kun minun ei tarvitse koko ajan miettiä pärjäämistäni, jaksan taas keskittyä kirjan lukemiseen. Luen Lihuen lentokentältä löytämääni ihanaa kirjaa Modern Lovetrue stories of love, loss, and redemption, jonka on toimittanut Daniel Jones. Se koostuu The New York Timesissa julkaistuista rakkausaiheisista kolumneista.

Mitä lapselle kuuluu
Näiden kahden päivän merkittävin tapahtuma oli lapsen mielestä varmaankin Halloween-puvun osto. Hän valitsi Walmartista Wonder Woman -sankariasun. Asu piti tietenkin pukea päälle heti kun olimme päässeet kotiin. Loppuillan lapsi kyseli, olisiko minulla tarvetta avulle tai pitäisikö joku pelastaa. Meillä on nyt turvalliset oltavat, kun taloudessa asuu kaikkivoipa kolmivuotias, sankarinainen.

Suurimmat menoerät
Ruokakauppalasku, jossa myös vähän tarpeellista tavaraa $160
Ravintolalounaat

Blogissa mainitut paikat löytyvät hollanninsuomalaisen kartoista:

Big Island (Havaiji)
Kauai (Havaiji)
Seattle (Washington)
Portland (Oregon)
Provincetown (Massachusetts)
Boston (Massachusetts)

Olen parhaillaan kolmen kuukauden mittaisella lomamatkalla tuoreen aviomieheni ja 3v 10kk tyttäreni kanssa. Kirjoitan päiväkirjaa ja jaan sitä täällä aina kun ehdin nettiin. Päiväkirjassa on joka kerta samat osiot ja vähintään yksi kuva. Kirjoitan myös omista tunnelmistani, ilman sensuuria.

Tervetuloa seuraamaan meidän perheen matkaa! Jos haluat saada tiedon uusista postauksista suoraan sähköpostiisi, voit liittyä blogin sähköpostilistalle (linkki löytyy blogin etusivulta).

Matkaan ei liity kaupallista yhteistyötä.

Kailua Pier
Bileet tiedossa
Etsi lintu

Wonder Woman

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: