Matkapäivät 34-35/90: Kauai

Tehtiin
Kumpikin aamu alkoi pahoinvoinnilla, tokana aamuna jo klo 2.30. Lauantain kärvistelin pääosin hotellihuoneessa ja yritin juoda ja syödä jotain pientä. Iltapäivällä minulla oli sellainen hetkellinen ruokahalu, että sain syötyä puolikkaan pikkupitsan. Vähänkö ihanaa! Normaalitilassa olisin vetänyt sen kokonaan, mutta nyt en pystynyt. Lapsi söi toisen puolen. Pääsin ulos kävelemään, mikä oli kyllä ihanaa. Lapsi ja mies olivat taas uimassa. Paljon muuta kerrottavaa minulla ei sitten olekaan – jätän vessareissut kuvailematta.

Sunnuntaina olin niin kypsä, että soitin matkavakuutukseen ja kysyin, pitäisikö minun tulla kotiin. Noh, matkavakuutus vastasi, että noin matalalla hemoglobiinilla (75 g/l) ei saa lentää pitkiä lentoja ja suositteli menemään sairaalaan tarkastamaan tilanteen. Niinpä suuntasin yhdentoista maissa Lihueen siihen samaan Wilcox Medical Centeriin, jossa olimme olleet pari viikkoa sitten näyttämässä lapsen jalkaa. Ensiavussa oli mielettömän hyvä tunnelma (voiko näin sanoa?) ja ystävällistä porukkaa. Lääkärinikin oli taas ihan ykköstyyppi. Missä ihmiset oppivat kommunikoimaan näin taitavasti? Hemoglobiini mitattiin uudelleen, ja se oli sittenkin onneksi 85 g/l. Ei mikään korkea, todellakaan, mutta verensiirtoa (eli punasolutransfuusiota) ei tarvita ja saan lentää! Nyt pitää sitten vakuutusyhtiön lääkäreiden kanssa miettiä, mitä tehdään seuraavaksi. Ideana olisi jatkaa lomaa vatsalääkkeiden avulla (pahoinvointilääke ja happosalpaaja), koska verikokeissa ei näkynyt mitään hälyyttävää. Ja kokeita tosiaan otettiin pari A4-arkillista. Esimerkiksi maksa, munuainen ja haima näyttävä tekevän työnsä esimerkillisesti. Jos kyse on vatsapöpöstä, sen pitäisi mennä ohi muutamassa päivässä. Pahimpaan huoleen saan ottaa rauhoittavaa lääkettä jos haluan – toivottavasti ei tarvitse, en ole koskaan käyttänyt rauhoittavia lääkkeitä, paitsi juuri ennen isoja leikkauksia. Lisäksi on huolehdittava jollain tavalla siitä, ettei hemoglobiini pääse laskemaan. Se ainoa suonensisäinen rautavalmiste, jota minä voin turvallisesti käyttää ilman ikäviä sivuvaikutuksia, ei valitettavasti ole markkinoilla Yhdysvalloissa. Eipä tietenkään. Ensiavun toiminta oli tehokasta, ja pääsin keskusteluissa nopeasti henkilökohtaiselle tasolle parin hoitajan kanssa, joilla on pieniä lapsia. He ymmärsivät huolenkyyneleeni ja kertoivat omista töihinlähtökyyneleistään. Kolmen maissa otin taksin takaisin Poipuun ja sain kuskiksi mukavan ja puheliaan nuoren Carlin, joka oli muuttanut tänne kuusi vuotta sitten. Opin taas paljon uutta Kauain saaresta, mm. sen, että Airbnb:n kautta vuokraaminen ei ole sallittua kaikissa osissa saarta ja sen, ettei Kauailla ole maitolehmiä. Siksi maito on niin kallista. Kävin hakemassa apteekista lääkkeet ja menin syömään pizzaa ennen kuin päätin hyvittää aamun hässäkän lapselle ja antaa hänelle erityisen paljon huomiota. Illalla minulla oli aika hyvä olo. Teimme palapelia ja leikimme kauppaa.

Syötiin
Molempina päivinä hyvää ohutpohjaista pitsaa Merriman’s Gourmet Pizza & Burgers -ravintolassa. Lauantain pitsanpaistaja tosin oli parempi kuin sunnuntain.

Sää
Sunnuntaina oli ukkosta enteilevä ilma.

Takaisku
Tämä on tällaista sairauskertomusta nyt koko matkapäiväkirja, mutta eiköhän täältä taas nousta. Kiitos kaikista tsempeistä, joita olen saanut! Näiden huolien jakaminen auttaa minua.

Kohokohta
Ruokahaluttomuus on tehokas, mutta ei mitenkään suositeltava tapa päästä viimein eroon raskauskiloista, mahdollisesti jo ennen kuin lapsi täyttää neljä vuotta. Vyötärö on kaventunut ihan silmissä, kun olen laihtunut tahattoman crashdieettini ansiosta 64 kiloon (olin 67 kiloa). Suurin osa menetetystä massasta on varmaan lihasta, jonka takaisin kasvattamisessa en ole mikään mestari. Pitää ehkä etsiä joku fysioterapeutti, kun olen taas Hollannissa.

Omat tunnelmat
Nyt ollaan oltu syvissä vesissä, mutta oli ihanaa kohdata lämpimiä ja ymmärtäväisiä terveydenhuollon työntekijöitä. En ole itse koskaan tullut ajatelleeksi, että lomamatkalla sairastuessa mukaan tulee fyysisten oireiden lisäksi iso huolikomponentti: pääsemmekö jatkamaan matkaa? kuka hoitaa lasta jos joudun sairaalaan? vai olenko koko ajan yksin sairaalassa? onko sairaalan laatu hyvä? onko siellä outoja pöpöjä? Ja niin edelleen. Tropiikissa kaikki on vielä jännittävämpää kuin jossain Ruotsissa. Kauain sairaalan työntekijät ovat selvästi tottuneet tällaisiin huoliin, koska eivät hätkähtäneet kyynelistäni.

Mitä lapselle kuuluu
Varsinkin sunnuntai oli taas varmasti outo päivä lapselle, koska mietiskelimme koko aamun, mitä tehdä ja olimme siksi osan aikaa muissa maailmoissa. Lähdin sairaalalle yksin, ja lapsi itki lohduttomasti vilkuttaessaan minulle. Onneksi hän pääsi sen jälkeen tekemään miehen kanssa kaikkea kivaa: uimaan, jätskille, päiväunille ja gekkoja ja kukkia ihmettelemään. Ja onneksi pääsin samana päivänä takaisin kotiin. Se ei ole mikään itsestäänselvyys; olen ainakin neljä kertaa aikaisemmin joutunut mahataudin takia lyhytaikaiseen sairaalahoitoon.

Suurimmat menoerät
Kiinnostaa nähdä se sairaalalasku, vakuutuksen pitäisi korvata. Lääkkeet maksoivat vain noin $20. Takseista maksoin noin $100. Nämäkin kulut vakuutuksen pitäisi korvata.

Blogissa mainitut paikat löytyvät hollanninsuomalaisen kartoista:
– Kauai (Havaiji)
– Seattle (Washington)
– Portland (Oregon)
– Provincetown (Massachusetts)
– Boston (Massachusetts)

Olen parhaillaan kolmen kuukauden mittaisella lomamatkalla tuoreen aviomieheni ja 3v 10kk tyttäreni kanssa. Kirjoitan päiväkirjaa ja jaan sitä täällä aina kun ehdin nettiin. Päiväkirjassa on joka kerta samat osiot ja vähintään yksi kuva. Kirjoitan myös omista tunnelmistani, ilman sensuuria.

Tervetuloa seuraamaan meidän perheen matkaa! Jos haluat saada tiedon uusista postauksista suoraan sähköpostiisi, voit liittyä blogin sähköpostilistalle (linkki löytyy blogin etusivulta).

Matkaan ei liity kaupallista yhteistyötä.

Kaunis sairaalaverho