Matkapäivä 24/90: Kauai

Tehtiin
Tälle päivälle oli yksi suunniteltu juttu: meidän oli lähdettävä Lihuen kaupunkiin tapaamaan lastenlääkäriä, jotta lapsen jalka voitaisiin tutkia. Kerroin aiemmin, ettei diagnoosia voitu tehdä Seattlessa varmuudella, koska taaperomurtuma ei usein näy kuvissa heti tapaturman jälkeen. Nyt kun loukkaantumisesta oli kulunut 8 päivää, jalka pitäisi kuvata uudelleen. Emme kuitenkaan voineet mennä suoraan röntgeniin, koska siihen tarvittiin lähete paikalliselta lääkäriltä. Mies lähti aamulla hakemaan vuokra-autoa, jolla ajoimme puolen tunnin matkan Lihueen Wilcox Medical Center -sairaalaan. Maisemat olivat hienot: vihreää vehreyttä ja vuoristoa. Jossain vaiheessa menimme sen verran korkealle, että korvissa naksui. Söimme matkalla lounasleivät ja piipahdimme Walmart-supermarketissa ihmettelemässä tavarapaljoutta. Löysin viimein kookosmaitoa ja keltaista currytahnaa. Lastensairaalassa olimme kahdessa tunnissa nähneet vähän hassun lastenlääkärin ja käyneet kaksi kertaa röntgenissä – meidät nimittäin kutsuttiin takaisin, koska radiologi halusi vertailun vuoksi kuvan terveestäkin jalasta. Hollantilainen sairausvakuutus oli onneksi jo ehtinyt lähettää maksutakuun sairaalalle. Trooppinen sairaala oli mielenkiintoinen kokemus; kaikki oli vähän hitaampaa rennompaa kuin seattlelaisessa teholaitoksessa, avoimella sisäpihalla oli palmuja ja sairaalan edessä tepasteli kukko. Rakennus muistutti enemmän lomakeskusta kuin sairaalaa. Lapsi ei vieläkään suostunut kävelemään. Murtumaa ei onneksi löytynyt tälläkään kerralla, mutta meille sanottiin, että jos jalka ei kestä kävelyä viikon päästä, meidän olisi tultava takaisin tapaamaan ortopedia. Ajoimme sairaalakeikan jälkeen vielä Opaeka’a -putouksille ja merenrannalle syömään illallista. Saimme pöydän ihan rannasta ja ihailimme syödessämme merta ja auringonlaskun värejä. Näimmepä matkan ensimmäisen hulatanssiesityksenkin. Se ei tosin ollut kovin monipuolinen: täti näytti osaavan vain yhden liikkeen ja toisti sitä kahden biisin ajan. Minun muistikuvani hulasta oli paljon monimutkaisempi, mikä saattaa kyllä johtua siitä, että viime kerralla minun piti itse osallistua tanssimiseen. Ajoimme kotiin pimeässä lapsen selittäessä itse keksimiään juttuja ulkoavaruuden olioista.

Syötiin
Tutut Subway-leivät lounaaksi. Illalliseksi havaijilaista ruokaa Lava Lava Beach Clubilla lähellä Wailuan kaupunkia.

Sää
Lämmintä piisaa: noin 30 astetta ja välillä varsin kosteaa. Kovia sateita odotellessa… Lomakeskuksen vastaanottovirkailija kertoi, että tällaiset kuumankosteat kelit ilman raikastavia tuulia eivät ole kovin tavallisia täällä Kauailla, ainakaan silloin kun ne jatkuvat näin kauan.

Takaisku
Meillä meni hetkeksi hermot toisiimme juuri silloin kun olimme katsomassa niitä putouksia. Putouksista tuli meidän perheelle vahingossa sellainen turistikohde, josta muistaa jälkikäteen ensimmäisenä sen, että riideltiin. Mutta ah, väärään aikaan sattuneet eripurat kuuluvat asiaan, kun ollaan 24/7 yhdessä, eivätkä putoukset edes olleet kovin vaikuttavat kaukaa katsottuna

Kohokohta
Kohokohta oli taas se, että lapsen jalasta ei löytynyt murtumaa. On siis toivoa, että jalka paranee pian. Varsinkin se ilahduttaa, että kipsiä ei nyt(kään) tarvita.

Omat tunnelmat
Minua jännitti röntgenkuvien tulos jossain vaiheessa tosi kovasti. Siinä vaiheessa kun meidät kutsuttiin takaisin toisen jalan kuvaukseen, ajattelin, että ehkä kuvassa ei tosiaan näy murtumaa, mutta en uskaltanut vielä huokaista helpotuksesta. Rauhoitun kokonaan vasta sitten kun lapsi kävelee, vaikka en mitenkään aktiivisesti mietikään asiaa. Yritän ainakin muistaa sen positiivisen jutun, että käsivarsien alleille tekee hyvää kannella 16,5 kiloa pitkin päivää.

Mitä lapselle kuuluu
Tämä oli vähän tylsä päivä lapselle, koska hän joutui taas odottelemaan sairaalalla ja missaamaan oikeaan aikaan nukutut päiväunet. Emme ehtineet edes uimaan tai hiekkarannalle. Onneksi radiologian täti lahjoi lasta glittertarroilla. Lapselle on aiemmin tullut autossa usein paha olo, mutta onneksi hän uskalsi kyytiin, sillä vuokra-Nissanimme antaa (miehen käsissä) tosi tasaisen kyydin. Lapsi oli tällä kertaa jopa innoissaan – ehkä siksi, että autossa me aikuiset olemme koko ajan läsnä ja hänellä on paljon aikaa kertoa meille kolmevuotiaan juttujaan.

Suurimmat menoerät
Illallinen $90 (ruokaa jäi yli, ja otimme sen mukaan)

Blogissa mainitut paikat löytyvät hollanninsuomalaisen kartoista:
– Kauai (Havaiji)
– Seattle (Washington)
– Portland (Oregon)
– Provincetown (Massachusetts)
– Boston (Massachusetts)

Olen parhaillaan kolmen kuukauden mittaisella lomamatkalla tuoreen aviomieheni ja 3v 9kk tyttäreni kanssa. Kirjoitan päiväkirjaa ja jaan sitä täällä aina kun ehdin nettiin. Päiväkirjassa on joka kerta samat osiot ja vähintään yksi kuva. Kirjoitan myös omista tunnelmistani, ilman sensuuria.

Tervetuloa seuraamaan meidän perheen matkaa! Jos haluat saada tiedon uusista postauksista suoraan sähköpostiisi, voit liittyä blogin sähköpostilistalle (linkki löytyy blogin etusivulta).

Matkaan ei liity kaupallista yhteistyötä.