
Matkapäivä 10/90: Provincetown
Tehtiin
Jes! Nukuimme peräti seitsemään. Tänään meillä oli suunnitelmissa pitkä pyörälenkki. Vuokrasimme heti aamulla pyörät (Provincetown Bike Rentals) ja Thule-peräkärryn, jossa lapsi sai istua tavaroiden kanssa. Suuntasimme muutaman mailin mittaiselle pyöräreitille, joka vei mm. valtameren rannalle. Pyöräreitti oli kaunis mutta mäkinen ja mutkainen ja paikoin aika raskas, varsinkin minulle (anemian takia). Pyöräilimme metsämaiseman ja dyynien halki Herring Cove -rannalle, joka oli tähän aikaan vuodesta lähes autio. Näimme vain muutamia eläkeläisporukoita istuskelemassa ja syömässä eväitään. Rannalla on hienot siistit vessat ja pukukopit, mutta kioski ei ollut näin syksyllä enää auki. Haivaroitus on voimassa ja verenvuodontyrehdyspaketti saatavilla – minua sen sisältö olisi lääkealan ammattilaisena kiinnostanut kovasti. Laskuveden aikana märkää rantahiekkaa oli tarpeeksi lapsen leikkejä varten. Minä istuin ja yritin bongata haita delfiinejä tai valaita. Pyöräilimme takaisin Provincetownin keskustaan ja söimme matkalla myöhäisen lounaan. Mies lähti vielä pyöräilemään tunniksi ja lapsi ja minä lojuimme sohvalla lepäilemässä. Ennen neljää lähdin Provincetownin pieneen elokuvateatteriin katsomaan Downton Abbeyn. Teatteri sijaitsi puutalossa, ja saliin mahtui 70 katsojaa. Minun lisäkseni yleisössä oli useampi miespariskunta. Amerikkalaisyleisö nauroi kovaa ihan jokaiselle Violet Crawleyn (Maggie Smith) repliikille. Olin harmi kyllä unohtanut nenäliinan kotiin – minähän tunnetusti itken ihan joka ainoan elokuvan aikana. Kun palasin kotiin, söin vähän pitsaa, jota lapsi ja mies olivat käyneet hakemassa kirjaston lastenosastolla käytyään. Lapsi nukahti jo seitsemältä. Me valmistelimme vähän seuraavan päivän matkaa ja juttelimme.
Syötiin
Tosi hyvä brunssilautanen: pancakes, makkaraa, paahtoleipää, paistettuja kananmunia ja perunoita Liz’s Cafe Anybody’s Barissa. Illalliseksi pizzaa Twisted Pizzasta.
Sää
Sääjumalat hellivät meitä: taas oli yli 20 astetta lämmintä ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.
Takaisku
Ei tule tällä kertaa mieleen mitään.
Kohokohta
Mitenkään perheen kanssa vietettyä aikaa vähättelemättä nyt on kyllä pakko sanoa, että nautin kovasti elokuvissa käynnistä: vanha tunnelmallinen elokuvateatteri, pieni pahvirasiallinen tuoretta popcornia, hyvä englantilainen elokuva ja kupillinen cappuccinoa. Ymmärrät varmaan.
Omat tunnelmat
Minua jännitti pyörämatka jotenkin tosi kovasti: pyörässäni oli vain käsijarru, enkä ole tottunut sellaiseen hollantilaisen mummopyörän omistajana. Kyseessä oli myös lapsen ensimmäinen kerta peräkärryssä. Sitten kun olin kuluttanut jännitysadrenaliinini loppuu viimeistä pisaraa myöten, aloin nauttia pyörämatkasta, ja takaisin kotiin pyöräillessäni olin mielestäni jo ihan cool kruisailija. Mies on kokenut pyöräilijä, eikä ehkä aina ymmärrä minun tunnekuohujani. Merenrannalla oli aivan ihanaa.
Mitä lapselle kuuluu
Sain heti aamulla monta isoa halia. Pieni päivänsäteemme on sitä iloisempi mitä enemmän ranta-aikaa hän saa. Pyörän peräkärrystä kuului välillä iloinen laulunluritus. Päiväunet jäivät tänään välistä, joten lapsi nukahti tosi suloisesti jo kello 19.
Majoitus
Majoituimme kahden makuuhuoneen asunnossa Adler Streetilla. Sijainti oli loistava. Asunto oli hyvin rauhallinen ja yöllä hipihiljainen – jopa täydellisesti toimiva ilmastointi oli lähes äänetön! Majoitus oli hintansa väärti, vaikka kylpyhuoneessa tuskin mahtui kääntymään ja kämppä oli liian täynnä tavaraa ja tekstiilejä minun makuuni. Sängyt olivat ihanan pehmeät ja suihku hyvä.
Suurimmat menoerät
Polkupyörien ja peräkärryn vuokraus päiväksi $60
Lounas $25
Pizzaillallinen $35
Blogissa mainitut paikat löytyvät hollanninsuomalaisen kartoista:
– Provincetown
– Boston
Olen parhaillaan kolmen kuukauden mittaisella lomamatkalla tuoreen aviomieheni ja 3v 9kk tyttäreni kanssa. Kirjoitan päiväkirjaa ja jaan sitä täällä aina kun ehdin nettiin. Päiväkirjassa on joka päivä samat osiot ja vähintään yksi kuva. Kirjoitan myös omista tunnelmistani, ilman sensuuria.
Tervetuloa seuraamaan meidän perheen matkaa! Jos haluat saada tiedon uusista postauksista suoraan sähköpostiisi, voit liittyä blogin sähköpostilistalle (linkki löytyy blogin etusivulta).
Matkaan ei liity kaupallista yhteistyötä.







