matkustus,  perhe

Matkapäivä 2/90: Bostoniin

Tehtiin
Heräsimme Utrechtin aseman vieressä sijaitsevassa hotellissa klo 6.30 ja saimme sikeässä unessa olleen lapsenkin hereille ilman ongelmia. Deltan Lento Bostoniin lähti klo 11.20. Seitsemän tuntia kestänyt lento meni mainiosti – kenelläkään ei ollut korvakipua eikä kukaan saanut hepuleita. Olimme kämpillä Bostonin Jamaica Plainissa kolmen maissa iltapäivällä. Lapsi oli nukahtanut metromatkan aikana rattaisiin, joten päätimme vielä käydä ruokakaupassa ja syömässä ja tehdä kävelylenkin tutussa ympäristössä. Lapsi nukkui koko matkan ja huusi kuin syötävä jouduttuaan heräämään, jotta saimme hänet, rattaat ja ruokaostokset ylös asuntoon. Onneksi hän tokeni ja jaksoi kylpeä ja leikkiä vielä vähän ennen kuin menimme nukkumaan puoli seitsemän maissa.

Syötiin
Hotellin ”ilmainen” aamiainen, yllättävän hyvä ravioliateria lentokoneessa sekä nostalginen falafel wrap vuoden 2012 suosikkiravintolassani, Café Beirutissa.

Sää
Aurinkoinen, aavistus syksyä, 20 astetta.

Takaisku
Mies ilmoitti aamulla, että yö oli ollut hänen elämänsä huonoin. Lapselle oli tuotu hotellihuoneeseen käyttökelvoton matkasänky, jossa ei ollut patjaa, vain pelkkä pohjalevy. Nukuimme siis kolmestaan yhdessä queen-kokoisessa parisängyssä – ei hyvä meille vanhemmille – mutta lapsi ilmoitti aamulla hotellin respassa nukkuneensa erinomaisesti.

Kohokohta
Mies oli kertonut lentoyhtiölle, että olemme häämatkalla, joten kylvimme matkustamohenkilökunnan huomiossa, varsinkin lennon alussa. Saimme jopa lasilliset kuohuvaa. Harvemmin tulee juotua kuohuviiniä klo 11 aamulla. Se oli juhlava aloitus häämatkalle.

Omat tunnelmat
Alan vähitellen rentoutua häiden ja matkan järjestämisen jälkeen ja päästä jopa vähän lomamoodiin. Alan myös tajuta, miten paljon saamme olla yhdessä tulevien kuukausien aikana, ja se tuntuu hyvältä (lapsen itkupotkuraivarien aikana se tuntuu raskaalta). Aikaerorasitus hieman pelottaa, mutta olen innoissani siitä, että pääsemme tutkimaan tuttua Bostonia yhdessä.

Mitä lapselle kuuluu
Lapsi oli fantastinen matkakumppani: vain muutama rääkäisy lentokoneessa, muuten rauhallista matkustusta yhdessä. Viiden tunnin kohdalla lentäminen alkoi kyllästyttää, mutta lapsi ilmaisi asian sanallisesti, vääntelehti vähän ja jatkoi matkustusta. Aikaero ottaa nyt koville, mutta eiköhän se muutaman päivän päästä helpota.

Majoitus
Asumme Jamaica Plain -kaupunginosassa HomeAway:n kautta vuokratussa kahden makuuhuoneen asunnossa.

Suurimmat menoerät
Ei sisällä lentoja ja majoitusta.
Junamatkat lentokentälle €18.40
Illallinen $27
Ruokaostokset asunnolle $60
2 CharlieCard 7 päivän matkakorttia $45

Olen parhaillaan kolmen kuukauden mittaisella lomamatkalla tuoreen aviomieheni ja 3v 9kk tyttäreni kanssa. Kirjoitan päiväkirjaa ja jaan sitä täällä aina kun ehdin nettiin. Päiväkirjassa on joka päivä samat osiot ja yksi kuva. Kirjoitan myös omista tunnelmistani, ilman sensuuria.

Tervetuloa seuraamaan meidän perheen matkaa! Jos haluat saada tiedon uusista postauksista suoraan sähköpostiisi, voit liittyä blogin sähköpostilistalle (linkki löytyy blogin etusivulta).

Matkaan ei liity kaupallista yhteistyötä.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: