arki

Kuukauden kymmenen: heinäkuu

Aloitan tämän kuukauden tietokoneen ääressä vasta tänään, kuukauden kolmantena päivänä. Maanantai meni metsäkävelyn ja uudella mökillä puuhailun parissa, ja eilen olin yliopiston tyyppien kanssa viettämässä kehittämis-/virkistyspäivää De Moestuin-nimisessä taaperoidenkin suosimassa pikkuparatiisissa.

Tässä siis tämän rauhallisen keskiviikon ajatuksia. Aion viettää koko päivän kotona puuhaillen ja töitä tehden.

Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus:
Pissattaa, mutta jos mä liikahdan nyt, kolmevuotias herää.

Tämän kirjan aion lukea:
Minulla on mökillä kesken vähän surumielinen hollanninkielinen kirja Vandaag leven we nog. Ruotsinkielisen alkuperäisteoksen nimi on I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv ja sen on kirjoittanut Tom Malmqvist. Bongasin kirjan jo kauan sitten Mrs Karlsson lukee -blogista, jota suosittelen lämpimästi.

Työasia, jonka aion saada valmiiksi:
Hahaa, oikeastaan vuoden kaikki työt loppuvat tässä kuussa! Elokuu on varattu häävalmisteluille, matkavalmisteluille ja satunnaisille pikkutöille. Syyskuusta joulukuuhun olemme matkoilla.

Työasia, jonka tiedän roikkuvan puolivalmiina vielä tämän kuukauden jälkeenkin:
Ei roiku mikään isompi, ks. yllä.

Lausahdus, josta saan juuri nyt energiaa arkeeni:
Kyllä kaikki järjestyy.

Ruoka, jota aion kokeilla:
Onko hääkakku ruokaa?

Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten olen laittanut aikaa tämän suunnitteluun ja nyt se viimein toteutuu:
Farmasianopiskelijoiden lopputentti on kuun puolivälissä.

Asia, joka tuntuu ristiriitaisimmalta:
En tiedä, mitä ajattelisin minulle tarjotusta osa-aikapalkkatyöstä.

Yksi tavoite, joka on mahdollista saavuttaa:
Pulahtaa uima-altaaseen. Inhoan viileää vettä, mutta kerran kesässä viitsin ehkä kastautua.

Minkä asian haluaisin lasteni/lapseni muistavan tästä kuukaudesta:
Mökkitunnelman.

Edelliset kuukaudet:
Maaliskuun kymmenen
Huhtikuun kymmenen
Toukokuun kymmenen
Kesäkuun kymmenen

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: