
Suuri ajattelija joogaa
Sain anemian hallintaan ja olen käynyt kuukauden verran joogatunneilla uudessa studiossa, joka sijaitsee kahden minuutin kävelymatkan päässä kotioveltani. Nyt kun en ole enää töissä Haagissa ja minulla on vapaa aikataulu, käyn tunneilla maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin keskellä päivää.
Loppupäivän hiihtelen sitten yleensä verkkareissa ja villasukissa, kodin ulkopuolellakin.
Minun pääni toimii sillä tavalla, että silloin kun se on stressaantunut, se on jumissa. Sitten kun alan rentoutua, mieleeni tulvii satatuhatta ajatusta, joista suurin osa positiivisia. Olen hyväksynyt tämän, enkä yritäkään tyhjentää päätäni meditaatioharjoituksen aikana, vaan oikein nautin vapaana virtaavasta mielestä.
Läheiseni tietävät, että silloin kun olen hyvällä tuulella, minulla on myös tapana jakaa kaikki nämä ajatukset eli pulista tauotta.
Joogaopettaja kehotti tunnin lopuksi jakamaan tämänpäiväisen harjoituksen hedelmät ympärillä olevien ihmisten ja eläinten kanssa, joten olkaa hyvä, tässä äskeiseltä vinyasajoogatunnilta mieleeni jääneet ajatukset:
Ai niin, mulla on pakkasessa ruispuikuloita!
Toi joogamatonpuhdistusaine tuoksuu tosi hyvälle.
Se helsinkiläinen kampaaja oli kyllä taitava.
Hei, mun käsivarret ei enää tärise tässä!
Pissattaa. Nesteet varmaan poistuu.
Tytärhän vois syödä illalla kalapuikkoja.
Mitäköhän puuta tuo lattia on?
Ei mun tartte ujjayi-hengittää. Mä voin hengittää ihan niin kuin mä haluan.
Yes! Tänään on keskiviikko ja mun lempikahvila on auki.
Elämä on kyllä ihanaa. Mulla on ihana perhe. Ihana päivä. Ihana sää. Ihana kaupunki.
Meen kyllä kohta heti ensimmäisenä hakemaan kahvin.
Ja hainkin. Siinäkin oli kaikki kohdallaan.
Valoisaa päivää Utrechtista!

p.s. Kirjoitin joogaharrastuksestani aiemmin näin: Joogaharrastus


2 Comments
satumaistajattelua
Ihana lukea ajatuksiasi ja varsinkin joogaamisesta ❤. Itse olen myös joku aika sitten aloittanut joogan ja miten hyvää se tekeekään keholle ja mielelle ❤.
Satu
satu
Kiitos kommentista, kaima! Se on kyllä ihanaa hommaa. Menee sekä kroppa että mieli paikoilleen.