Vuorokausi vanhempien kahdenkeskistä aikaa
Tasan kolme vuotta sitten kävin avomiehen kanssa notaarilla allekirjoittamassa avoliittosopimuksen (samenlevingscontract) ja yhteisen testamentin. Meillä oli mukana alle kahden viikon ikäinen vauva, joka istui lyhyen toimituksen ajan sitterissä notaarin pöydällä ja kakkasi.
Tänä viikonloppuna juhlistimme tapahtumaa viettämällä kokonaista 26 tuntia ihan kahdestaan. Perjantaina iltapäivällä veimme kolmevuotiaamme tutun hoitajan kotiin, jotta saimme seuraavan vuorokauden ajan tehdä mitä huvittaa.
Ensimmäisenä kävelimme aiemmin samana päivänä löytämäämme uuteen ravintolaan, jossa tilasimme portviiniä, olutta, manchegojuustoa ja bitterballeja. Istuimme kylki kyljessä takkatulen loimussa ja haaveilimme vaikka mistä.
Kävelimme kirpakassa talvisäässä kotiin, jossa meitä odotti uunissa jo viisi tuntia viipynyt lihapata. Ennen kuin kävimme siihen käsiksi, rojahdin kuitenkin sohvalle ja katsoin kaksi jaksoa Syke-sarjaa.
Ruokailun jälkeen katsoimme Lady Bird -leffan, jonka jälkeen jaksoimme vielä hetken roikkua somessa (minä) ja katsoa sotadokumenttia (avomies), kunnes nukahdimme heti kymmenen jälkeen.
En osaa vielä nukkua kokonaista yötä yhteen soittoon ilman lapsen läheisyyttä, joten kukuin hereillä kahden ja kolmen välillä. Kävin keittiössä syömässä pindakaas-voileivän ja tarkistamassa puhelimestani, ettei hoitajalta ollut tullut soittoa tai viestiä. Säädin lämmitystä kovemmalle ja kömmin takaisin avomiehen viereen.
Aamulla nukuin melkein yhdeksään! Sen jälkeen nautimme aamiaisen pitkän kaavan mukaan: luimme peräti kolme viikonlopun sanomalehteä liitteineen ja juttelimme niistä löytyneistä kiinnostavista asioista. Pari tuntia kestäneen aamiaisen jälkeen chillailimme vielä hetken.
Juttelimme suhteestamme, työtoiveistamme, tulevaisuudesta, arjesta ja vanhemmuuteen liittyvistä riittämättömyyden tunteista. Tulimme taas kerran siihen tulokseen, että olemme pärjänneet tosi hyvin univelasta ja anemiasta (minä) johtuvasta väsymyksestä ja sen aiheuttamasta ajoittaisesta epätoivon tunteesta (minä) huolimatta. Meillä on kuuden ja puolen vuoden seurustelun/avoliiton jälkeen edelleen tosi kivaa yhdessä. Ei tietenkään joka hetki, mutta onneksi melkein aina.
Lounaan jälkeen vetäydyimme tietokoneen ääreen suunnittelemaan ensi vuoden pitkää ulkomaanmatkaa. Reittisuunnitelma on tehty, ja olemme varanneet lähes kaikki majoitukset. Pian pääsemme varaamaan lennot.
Avomies lähti vielä kävelylenkille, mutta minä päätin viettää lopun iltapäivää pyjamassa puuhaillen. Hollannin kielessä on kotona puuhastelulle hyvä verbi; rommelen. Kuljin ympäri asuntoa villasukat jalassa, järjestelin yhden lipaston, laitoin pyykit kaappiin, lueskelin meilejä, mietin ensi vuotta, kirjoitin tätä juttua ja nautin hiljaisuudesta.
Viiden maissa lähdimme tallustamaan kohti lempipizzeriaani, johon hoitaja, hänen avomiehensä ja meidän pikkuisemme saapuivat. Illastimme koko porukalla, ja taapero sai leikkiä palasella pizzataikinaa. Oli ihanaa päästä taas pusuttelemaan taaperon pulleita poskia.
Lapsukainen oli nukkunut hoitajan luona koko yön putkeen ja vielä kolmen tunnin päiväunetkin. Meillä kaikilla oli pelkästään hyvää sanottavaa tästä pikkupaussista, jonka ansiosta jaksan taas vähän paremmin olla kärsivällinen äiti, kasvattaa, lohduttaa ja leikkiä.
