22: Uni

Nukuin viime yönä pitkästä aikaa peräti yhdeksän tuntia. En muista, olinko jossain vaiheessa hereillä etsimässä tuttia tai ojentamassa kättäni. Nukuin nimittäin patjalla taaperon huoneen lattialla, ja siinä taaperon matalan sängyn vieressä saan tehtyä nämä tehtävät automaattisesti ja vähällä liikunnalla, jopa unissani.

Minä olen hyvä valvomaan illalla mutta todella huono heräämään keskellä yötä. Unenpuute – ja varsinkin yöherätys – saa minut muuttumaan raivottareksi.

Koska taaperomme(kin) on aika temperamenttinen tapaus jopa keskellä yötä, ei monen onnekkaan vanhemman käyttämä annetaan sen vaan rauhoittua itsekseen -taktiikka toimi. Mitä kauemmin viivyttelemme taaperon huoneeseen menoa, sitä kovemmaksi huuto yltyy ja sitä kauemmin olemme kaikki loppujen lopuksi hereillä.

Jossain vaiheessa olin niin kyllästynyt nousemaan öisin lämpimästä sängystäni, että päätin vaihtaa nukkumapaikkaa. Taapero ei ole sitten vauva-aikojen osannut nukkua meidän välissämme, joten siirryin taaperon huoneeseen maksimoimaan koko perheen yöunet.

Sitä paitsi, jos ihan rehellinen olen, saan itse kaikkein parhaimman unen pienen tuhisijani vieressä. Hän on niin suloinen ja minä olen rauhallinen, kun hän on lähelläni.

Mietitään sitä tämän äidin omaan sänkyyn siirtymistä vaikka joskus ensi vuonna. Ne on pieniä niin vähän aikaa. 

p.s. Ei unikoulumainoksia, kiitos. Tämä on hyvä näin.