Yleinen

20: Disco

Olin jo pienenä ihmisenä kova organisoimaan tapahtumia.

Erilaisten perustamieni ”kerhojen” lisäksi muistan järjestäneeni naapuruston lapsille ainakin yhden discon. Siellä myytiin popcornia pienissä muovipusseissa, ja jokainen osallistuja joutui maksamaan pääsymaksun. Pidin kirjaa tuloista ja menoista.

Teininä olin järjestämässä rockkonsertteja kotikaupungissani Mikkelissä ja toimin vapaaehtoisena keskustassa sijaitsevassa nuorisokahvilassa.

Opiskeluaikoina olin ensin aktiivinen farmasian ainejärjestön hallituksessa ja sitten kansainvälisen opiskelijajärjestön hallituksessa. Järjestimme kongresseja ja kaikenlaista muuta kivaa.

Hollannissa asuessani olen ehtinyt järjestää mm. kaksi kuoromatkaa Suomeen ja toimia yhden kuoron hallituksessa.

Pari vuotta sitten päätin, että lopetan vapaaehtoistyön ja keskityn hommiin, joilla voi ansaita rahaa omalle pankkitilille.

Seuraavana keväänä osallistuin ensimmäistä kertaa Suomalaisen Naisen Päiville. Se oli menoa, ja päädyin toimikuntaan.

Nyt olen jälleen järjestämässä eräänlaista discoa, tällä kertaa noin 120 Alankomaissa asuvalle suomalaiselle naiselle. Tarjolla on sentään muutakin hyvää kuin poppareita ja Mehukattia.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: