blogi

16: Kyyneleet

Istuin äsken avomiehen kanssa brunssilla tunnelmallisessa ravintolassa Utrechtin keskustassa. Läheisessä pöydässä noin yksivuotias lapsi sai hepulin. Lapsen äiti otti kiljuvan muksun syliinsä ja ryhtyi imettämään häntä. Lapsi rauhoittui.

Rauhallinen sunnuntaiaamu, letkeä amerikkalainen joulumusiikki ja muisto omasta aikoinaan rinnalle rauhoittuvasta vauvastani saivat aikaan sen, että kyyneleet valuivat poskilleni.

Olen aika kova tyyppi itkemään. Vuodatan kyyneliä paitsi surressani ja suuttuessani, myös iloitessani vaikkapa palkintokorokkeella seisovien suomalaisten hiihtäjien puolesta tai katsoessani mitä tahansa elokuvaa.

Muistan hyvin, miten purin tyynyä Lassie-elokuvien aikana ja poistuin naama turvoksissa Armageddon-leffan katsomosta. Cold Mountain -elokuva aiheutti noin tunnin mittaisen itkukohtauksen.

Tällaisen puolikarjalaisen itkijänaisen tunteet heilahtelevat helposti yli laidan, kaikkiin suuntiin.

Siellä ravintolassakin olin heti kyyneleet kuivattuani niin iloinen tilaamastani herkullisesta club sandwichista, että minun teki mieli hihkua riemusta.

Keskustelu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s