13: Lahja
Näin joulun alla on hyvä pysähtyä miettimään asioita, joista voi olla kiitollinen.
Tänään olen kiitollinen siitä, ettei minun verorahoistani mene penniäkään – anteeksi, senttiäkään, hetken kuvittelin olevani 1950-luvun Suomessa – Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin kokouspullaan.
Hiipparikunnan tuomiokapituli on nimittäin kokouksessaan päättänyt antaa joululahjaksi varoituksen rippipapilleni, lapsemme kastaneelle Heikille, koska hän on vihkinyt samaa sukupuolta olevia avioliittoon.
Ajatelkaa nyt! Pappi siunaa toisiaan rakastavien ihmisten välisen liiton eikä syrji ihmisiä seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Jeesus kääntyisi varmasti haudassaan, jos ei olisi sieltä jo noussut.
En maksa kirkollisveroja, koska olen ulkosuomalainen ja maksan veroni Alankomaiden valtiolle. Kuulun silti edelleen Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon ulkomailla asuvana enkä aio erota, vaikka tänään taas mieli vähän tekisikin.
Evankelis-luterilainen kirkko on minulle tärkeä osa kulttuuriani, ja aion pysyä sen jäsenenä, koska kirkko tekee paljon hyvää työtä ja tuo lohtua ja apua monelle sitä tarvitsevalle – joskus tulevaisuudessa toivottavasti syrjimättä ketään millään perusteella.
Luotan siihen, että joidenkin kirkonmiesten ja -naisten harjoittama moderniin elämänmenoon sopimaton ihmisoikeuksien loukkaaminen loppuu sitten, kun dinosaurukset häviävät sukupuuttoon kirkon päätäntäelimistäkin.
Koska olen itse enemmän hyvää mieltä tuottavien joululahjojen ystävä, laitan nyt saman tien osan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon missaamista verorahoista Kirkon Ulkomaanavun Toisenlaiseen Lahjaan.
Avarakatseisempaa joulua ja suvaitsevaista uutta vuotta piispoille ja muille itäisen maan viisaille miehille, naisille ja muunsukupuolisille täältä Länsi-Euroopasta toivottelee pikkuisen tuohtunut Mikkelin tyttö Satu.
