arki

Lomaton kesä yllätti (oikein kunnolla)

Olen seurannut mielenkiinnolla someystävien (epätoivoisiakin) työhönpaluuviestejä. Itselläni kun on ollut koko kesän vakaa arkirytmi ja siisti inbox.

Päätimme olla pitämättä kesälomaa, jotta saamme otettua vapaita pienissä pätkissä myöhemmin tänä vuonna: sitten, kun illat ovat pimeitä ja aamuisin on vaikea herätä.

Lapsen kaksi hoitajaa sen sijaan ovat pitäneet ansaittuja lomiaan – ja totta kai sairastimme taaperon kanssa mahataudin juuri sillä viikolla, kun hoitajat olivat yhtä aikaa poissa kaupungista ja avomiehellä oli tärkeä työjuttu. En tosin olisi tartuntavaaran takia raaskinutkaan pyytää hoitajia meille.

Loman puuttuessa olen ehtinyt tehdä vaikka mitä (paitsi kirjoitella blogia).

Kävin yhtenä lauantaina avomiehen kanssa synttäreillä Lelystadissa asuvan tuttavapariskunnan luona. Oli ihana ajaa vuokra-autolla auringonlaskuun. Mehän kuljemme yleensä julkisilla.

Sukulaistyttöni kävi Hollannissa tapaamassa täkäläistä poikaystäväänsä ja ehti lounaalle minunkin kanssani. Hän toi minulle Reissumiestä ja kaksi Fazerin sinistä, jotka söin parissa päivässä mahataudin aiheuttamaa energiavajetta korjatakseni.

Sain rautainfuusion sivuvaikutuksena muutaman päivän kestäneen korkean kuumeen ja olin sen verran kipeä, että luulin, etten selviä. Nyt viikkoa myöhemmin olen kuitenkin niin täynnä energiaa kuin aneeminen taaperon äiti voi olla.

Sambialainen kummilapseni täytti neljä vuotta. Kirjoitin hänelle onnittelukirjeen. Lapsen etunimi on sama kuin meidän taaperomme kolmas nimi. Lahjoitan hänelle kuukausittain rahaa Plan Internationalin kautta.

Kävin suomalaisen Annen luona Haagissa hakemassa hänen tekemänsä ja minulle lahjoittamansa taideteoksen, joka esittää taaperoamme. Anne sai siihen inspiraation Facebookissa jakamastani kuvasta, jossa taapero vedättää takapihallamme sateenvarjon kanssa, yllään pelkkä vaippa ja kumpparit. En tiedä, miten voisin kiittää Annea tarpeeksi tuollaisesta aarteesta!

Toinen kahdesta kultakalastamme kuoli. Valehtelin taaperolle, että se lähti uimaan isoon jokeen, koska en raaskinut kertoa hänelle totuutta. Lupaan käsitellä kuolema-aihetta rehellisesti ensi kerralla.

Olemme järjestäneet leikkitreffejä lähistöllä asuvan saksalaisen perheen kanssa, jonka kaksivuotiaan tunnemme taaperon päiväkodista. Tuloksena on hauska neljän kielen sekamelska: suomi, hollanti, saksa, englanti. Viimeksi istuskelimme De Rechtbankin terassilla, jossa on leluja lapsille ja tilaa temmeltää. Törmäsin siellä myös Englannissa asuvaan suomalaisperheeseen.

Olen käyttänyt ison osan vapaa-ajastani instastoorien seuraamiseen.

Juttelin iskän kanssa puhelimessa ja kuulin, että meille ennestään tuntematon Mikkelissä asuva nainen oli löytänyt remonttinsa yhteydessä isotätini (iskän tädin) päiväkirjan tammikuulta 1918. Hän löysi meidän perheen Facebookin kautta ja pääsin lukemaan päiväkirjan. I love social media. 

Edellä mainitusta viattomasta 19-vuotiaan päiväkirjasta tuli kyllä mieleeni, että pitää ehkä hävittää omat teiniaikojen päiväkirjat ennen kuin joku jälkeläinen pääsee niihin käsiksi.

Olen nähnyt uusia hellyttäviä puolia taaperostamme: hän itkee nykyään sydäntäsärkevästi, kun joutuu leikkien jälkeen eroamaan kolmevuotiaasta naapurintytöstä. Kaksivuotiaan sydänsuru on raastavaa katseltavaa ja oi, niin suloista. Aiemmin tänä iltana hän kysyi, voisiko naapurin tyttö tulla meille yöksi.

Islantilainen ystäväni tuli yhtenä iltana kylään tosi lyhyellä varoitusajalla. Spontaaneja treffejä tapahtuu hollantilaisissa piireissä niin harvoin, että päätimme tyhjentää tilaisuuden kunniaksi pullollisen kuohuviiniä. Onneksi ystäväni mies tuli auttamaan meitä – olin siitä varsinkin seuraavana päivänä erittäin kiitollinen.

Vaihdoimme makuuhuoneen huonekalujen järjestystä ja ihmettelimme, miksi emme olleet tajunneet tehdä sitä aikaisemmin.

Olen ihmetellyt kaksivuotiaamme kielenkehitystä. Hän on ruvennut kesän aikana kommunikoimaan tosi selkeästi, varsinkin hollanniksi. Suomikin sujuu, vaikka sanajärjestys onkin usein hollantilainen. Minä osaan ei sitä. Haluu Pipsa Possuu kattoo.

Kävimme Utrechtin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa katselemassa perhosia. Se on aikamoinen keidas. Niin ikään Utrechtissä asuvan työkaverini mielestä läheinen moottoritie häiritsee, mutta minä en kuullut mitään – ehkä siksi, että vierelläni käveli kaksivuotias pulinaboksi.

Olen jättänyt pomolleni lomahakemuksen ensi vuoden lopulle suunnittelemaamme pitkää perhelomaa varten. Tarkoitus olisi mennä kolmestaan kauas pois ja tulla takaisin vasta juuri ennen kuin taapero täyttää neljä ja menee kouluun.

Avomies lähti maanantaina viikoksi Amerikkaan. Ikävöin häntä erityisesti taaperon aamu- ja iltatoimien aikaan.

Olen pohdiskellut sellaista, että voinko kutsua avomiestä edelleen avomieheksi, vaikka hän kosi minua heinäkuun lopussa ja on nyt siis virallisesti sulhanen. Vai keksisinkö hänelle uuden hellittelynimen?

IMG_1963IMG_2104IMG_1965IMG_2298IMG_1954.JPGIMG_2300IMG_2312

Keskustelu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s