blogi

Laiska turisti ja sen reipas kumppani

Vietin yhden heinäkuisen sunnuntain Hoornin kaupungissa Pohjois-Hollannissa. Olin siellä niin laiska matkailija, etten pysty esittelemään kohdetta kovin asiantuntevasti.

Sen sanon kuitenkin, että jos sinulla on mahdollisuus, mene Hoorniin. Se on pieni ja idyllinen, erittäin kauan sitten perustettu kaupunki.

Tulin lähteneeksi Hoorniin sporttisen avomieheni ansiosta. Hän oli keksinyt jokin aika sitten ilmoittautua sieltä starttaavaan 80 kilometrin pyöräilytapahtumaan ja kysyi, haluaisinko lähteä huoltojoukkoihin. Minkäänlaista tukeahan hän ei oikeasti tarvinnut – tehtäväni olisi odotella häntä perillä ja mennä sitten hänen kanssaan syömään.

Epäröin hetken, koska kyseessä oli vapaa sunnuntai. Omatuntoni kolkuttelee, jos jätän taaperon viikonloppunakin koko päiväksi muiden hoitoon.  Aivan tarpeetonta syyllisyyttähän se on, koska taapero tykkää touhuta tutun hoitajan kanssa. Hoitajakin tykkäisi, hän kun ei ollut nähnyt taaperoa pariin viikkoon. Win-win-win situation.

Olin sitä paitsi terassisession tarpeessa. Emme vietä tänä kesänä lomaa, joten olen enimmäkseen sahannut reittiä työ-ruokakauppa-koti ja ehtinyt nauttia Hollannin ihmeellisistä ennätyshelteistä aivan liian vähän. Terassilla istuminen on kaksivuotiaan kanssa vähän… erilaista kuin yksin.

Hoorniin siis, sunnuntaiaamuna kello yhdeksän. Jouduin ihan ensimmäiseksi katsomaan kartasta, missä kaupunki sijaitsee.

Hoorn

Hoorn ©Google

Hoorn on veden äärellä, ja sinne pääsee Utrechtistä suoralla intercity-junalla noin tunnissa.

Perille saavuttuani otin pyöräsankarini varikkokassin olkapäälleni ja suuntasin historiallisen sataman hujakoille aamukahville. Istuskelin Oostereilandilla entisen vankilan, nykyisen hotellin savuttomalla (!) terassilla ja katselin ohi lipuvia purjealuksia. Seurasin avomiehen edistymistä Endomondon kautta ja sometin hyvällä omallatunnolla. Kirkas auringonpaiste häiritsi hieman ruudun tuijottelua.

IMG_1568.JPG

Muut terassin asiakkaat olivat nuoria krapulaisia, jotka kertasivat edellisen illan tapahtumia käheällä äänellä. Taksilla Amsterdamiin, se viimeinen shotti oli liikaa, Jan heräs yllättäen Marjoleinin sängystä. Tunsin itseni kunnon ihmiseksi.

Hoornissa ei sunnuntaiaamuna ollut auki mikään muu liike kuin muutama kahvila-ravintola. Näillä pienemmillä hollantilaispaikkakunnilla on usein vain kerran kuussa ns. koopzondag eli ostosunnuntai. Silloinkin kaupat aukeavat vasta puolen päivän aikaan, kirkonmenojen jälkeen.

En ollut tapani mukaan valmistellut matkaa mitenkään. Huomasin, että terassin vieressä sijaitsi kiinnostava museo, jossa on esillä kaikenlaista hyötytavaraa 1900-luvun alusta aina näihin päiviin saakka. Kävin tekemässä siellä nopean kierroksen. Otin muistoksi pari valokuvaa, söin muffinssin ja latasin puhelimen akun.

IMG_1584.JPGIMG_1579.JPG

Sitten menin takaisin samalle terassille.

Kolme tuntia hurahti tosi nopeasti, ja jo yhden jälkeen hikinen avomieheni polki luokseni mitali kaulassaan. Hän ei näyttänyt olevan täynnä endorfiineja ainakaan ensinäkemältä, vaan hänen olemuksensa oli jopa hieman tuskainen. Ehkä helteessä ja ajoittaisessa vastatuulessa pyöräily ei olekaan pelkästään ihanaa?

IMG_1578.JPG

Avomies virkosi nopeasti club sandwichin ja oluen avulla. Kävimme katsomassa hienoa Halve Maen purjelaivareplikaa. Laivan sisällä istuskellessamme tyydytin farmaseuttisen tiedonjanoni kysymällä oppaalta, kärsivätkö merimiehet keripukista (scheurbuik). Opas kertoi, että merimiehet ehkäisivät C-vitamiininpuutoksesta johtuvaa keripukkia syömällä lepelblad-nimistä kasvia, jota toivottavasti kasteltiin 1600-luvun merimatkoilla ahkerammin kuin nykyään.

IMG_1626.JPG

Kävelimme Hoornin pikkukatuja pitkin asemalle. Minä, avomies ja pyörä.

Utrechtiin saavuttuamme kävimme vielä aseman TGI Fridays -ravintolassa katsomassa jalkapallon MM-kisojen loppuottelun ensimmäisen puoliskon. Ravintola sattui olemaan täynnä kroaatteja, mikä nosti tietenkin tunnelmaa. (Jos et tiennyt tai muistanut, niin Ranska pelasi finaalissa Kroatiaa vastaan.) Kansainvälisillä jalkapallo-otteluilla on meille romanttinen merkitys, sellaisen yhteydessähän me tutustuimme toisiimme Bostonissa.

Avomies otti muuten kilpapyöränsä mukaan ravintolaan. Minua nolotti, kun hän asteli pyöränsä kanssa sisälle saakka, mutta asia ei näyttänyt vaivaavan ravintolan henkilökuntaa pätkääkään. Välillä unohdan olevani Hollannissa.

Olin koko illan hirmuisen ylpeä avomiehen saavutuksesta ja olen vieläkin. Onhan se nyt aikamoista, että polkee tuosta vaan melkein sata kilometriä.

Kutsuin avomiestä supermieheksi. Supermarketti, totesi taapero hollanniksi.

b69ff998-5169-48bb-a9ee-b4bf4db50130.JPG

Keskustelu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s