
Vuoden viimeiset päivät: 18. joulukuuta
Menin töihin vasta kymmeneksi, jotta ehdimme viettää aamulla vähän aikaa perheen kanssa.
Avomies oli taas vapaalla. Hänen on näin vuoden lopussa käytettävä jäljellä olevat lomapäivät, koska ensi vuodelle niitä saa ottaa mukaan vain viisi. Minun lomasaldoni on nolla.
Je hebt werkpaarden en luxepaarden, sanoo hollantilainen. Työhevoset ja luksushevoset ovat erikseen eli työn määrä ei jakaudu tasaisesti.
Kaikilla on töissä aika kiire juuri ennen joululomaa, mutta se ei vaikuta ilmapiiriin. Yhteistyö toimii vähintään yhtä hyvin kuin ennenkin ja lounastauko on lounastauko. Iltapäivällä olin jotenkin erityisen väsynyt ja jouduin hieromaan silmiäni jatkuvasti.
Kotimatkalla sain taaperon hoitajalta viestin: taaperolla on äitiä kova ikävä. Lyhyt puhelinsoitto vain pahensi asiaa. Syy tähän erityisen voimakkaaseen ikävään ja omaan haukotteluuni selvisi illalla: meillä molemmilla oli lämpöä.
Voi ei! Kuinka nyt käy Suomen-matkan?
Illalla makasimme vierekkäin säkkituolissa (sairastamisen positiivinen puoli), katsoimme piirrettyjä ja olimme surkeita.
Taapero jaksoi sentään kylvyn jälkeen juosta karkuun pyjamaa ja leikkiä uusilla nukenrattaillaan. Minä en siitä säkkituolista oikein enää ylös päässyt. Yskäkin oli alkanut. Kuinka monta erilaista virusta ihminen voi saada vuoden aikana?
Toivon Joulupukilta lahjaksi kuumeettoman Joulun ja nuhattoman Uuden Vuoden. Muuta en tarvitse.
Paitsi ehkä uudet villasukat.


2 Comments
Piia
Villasukat on täydellinen lahja! Kävin eilen ihanassa käsityöpuodissa Lappeenrannassa ja ostin villasukat, -lapaset ja -myssyn lahjaksi:-)
Taisi olla jo viides myssy tuosta samasta kaupasta. Ne on melkein ikuisia, paitsi jos käyttää joka päivä(Suomessa kesälläkin), saattaa tulla reikä.
Pikaista paranemista ja mukavaa matkaan Suomeen! Joskus se on vaan sairastettava!
terv. Piia
satu
Hei Piia, kiitos kommentista! Tosiaan täydellinen lahja. Käyn aina Suomen-matkalla käsityöpuodeissa, ne ovat ihania. Mikkelissäkin on muutama, esim. Kenkäverossa. Oikein hyvää joulua Sinulle!