Vuoden viimeiset päivät: 5. joulukuuta

Taapero oli sitä mieltä, että klo 5.15 oltiin nukuttu tarpeeksi. Hän selitti minulle heti herättyään (hollanniksi), että ei näe kuuta, koska se on vielä kattojen takana ja ehdotti, että hakisimme isin katsomaan. Ajatuksena oli ehkä, että isi voisi loihtia kuun oikealle paikalle. Isithän osaavat.

Yritimme saada taaperon nukahtamaan sitten vaikka edes meidän väliin vielä ihan hetkeksi, mutta ei. Hänellä oli paljon asiaa ja levoton pieni kroppa.

Päätin ottaa hyödyn irti aikaisesta herätyksestä ja lähteä ajoissa työpaikalleni Haagiin. Kävelin Utrechtin pimeän keskustan läpi asemalle ja olin väsymyksestä huolimatta melko tyytyväinen elämääni siinä jouluvalojen kajossa.

Utrechtin keskusasemalla joku aamuvirkku nuorukainen soitti pianoa. Monilla hollantilaisilla juna-asemilla on piano, vapaasti soitettavissa. Se on ihanaa.

Työpaikan karkkipurkit oli valitettavasti taas täytetty, ja huomasin puoli viiden aikaan takaisin junalle kävellessäni, että minulla oli vähän ällö olo. Olin syönyt liikaa salmiakkia.

Utrechtin aseman ulkopuolelle oli pystytetty tänään ns. kohteliaisuusportti, joka lausui siitä kulkeville imartelevia lauseita. Minulle se sanoi: Wat zie jij er knap uit! eli Näytätpä hyvältä! Juupa juu.

Hollannissa vietettiin juhlaa nimeltä pakjesavond. Sinä iltana Sinterklaas (Sint-Nicolaas) tekee joulupukit eli jättää lahjapaketit oven taakse tai tulee käymään. Hänellä on mukanaan ainakin yksi Piet, joka ennen oli tummaihoinen, mutta nykyään korkeintaan nokinen. Sinterklaas, tuttavallisemmin Sint, kulkee valkoisella hevosella ja olettaa, että hänelle lauletaan. Kiltit lapset saavat lahjoja, tuhmat lapset hän vie säkissään Espanjaan.

Seitsemän maissa, sattumoisin juuri ennen kuin avomies tuli töistä, ovelle koputettiin ja oven eteen oli jätetty kaksi pakettia, minulle ja taaperolle.

En näköjään ollut ollut tarpeeksi tuhma. Pakko järjestää itse se Espanjan-matka.