Vuoden viimeiset päivät: 2. joulukuuta

No, niinhän siinä kävi, että minulle nousi yöllä 39 asteen kuume. Palelin peiton alla ja yritin olla voihkimatta ääneen. Hoipuin keskellä yötä ottamaan lääkettä, juomaan vettä ja syömään muroja.

Aamulla avomies ja taapero antoivat minun nukkua rauhassa. Olohuoneeseen laahustettuani sain taaperolta monta halia ja pusua. Voi, mikä ihana pikkuihminen meillä asuukaan!

Yhdeksältä suomalainen ystäväni tuli käymään ja toi lakritsi-suklaatoffeeta. Sekin kohotti mielialaani pitkin päivää.

Taaperon musiikkileikkikoulun aikana annoin itselleni luvan vaipua itsesääliin. Nyyhkin hetken sohvalla sitä, etten pääsisi illalla Amsterdamiin laulamaan loppuunmyytyä konserttia.

Onneksi sain henkistä tukea muutamalta kuoroystävältä Whatsappin kautta. He eivät sanoneet, että tuleehan niitä uusia konsertteja. Sain ihan rauhassa olla dramaattinen. Minä halusin laulaa juuri tämän konsertin.

Loppupäivän haahuilin sänky-sohva-akselilla ja yskin. Avomies ja taapero lähtivät sukuloimaan. Tilasin pahan burriton ja katsoin televisiosta keski-ikäisten ihmisten ohjelmia. Kirjoitin blogia kännykällä. Roikuin Instassa ja Facebookissa – tiedän ystävistäni nyt kaiken.

Illalla kuume nousi taas 39 asteeseen, mutta jaksoin sentään nukuttaa taaperon. Se tuntui tärkeältä, koska en ollut pystynyt tekemään hänen kanssaan juuri mitään koko päivänä. Otin gramman parasetamolia ja painuin pehkuihin.

Samoihin aikoihin Amsterdamissa kaikui kuoroni encore, Mozartin Ave Verum Corpus. Olin niin kuumeinen, etten jaksanut enää nyyhkiä.