Vauvan eka vuosi: 8. kuukausi

Tässä kuussa oli ajoittain tosi kuuma, reilusti yli 30 astetta. Hollannissa helteeseen liittyy usein kostea ja painostava ilma, niin tälläkin kertaa. Se oli raskasta ja häiritsi koko perheen nukkumista.

Lensimme kuun alussa Suomeen. Se oli vauvan ihkaensimmäinen lento. Aivan lennon alussa vauva kiukustui turvavöistä, mutta rauhoittui ja nukahti heti, kun sai äidinmaitoa pullosta. Paluumatkallakin vauva nukahti syliini ja minä nautin. Tuhiseva natiainen sylissä on ihan parasta.

Kesälomaan liittyvät automatkatkin sujuivat rauhallisesti.

Paitsi että. Avomies oli taas koko Suomen-matkan ajan toivonut näkevänsä hirven. Minä vastasin aina samalla tavalla: Toivottavasti ei. Ehdimme loman lopussa ajaa mökiltä Helsinkiin päin vain muutaman kilometrin, kun Mikkelin Norolassa tien ylitti (onneksi kaukana edessä) hirvi pienen vasansa kanssa. Säikähdyksestä huolimatta ehdin ihastella hetken hirven ylvästä kulkua. Siinä on jotain mystistä.

Helle oli seurannut meitä Suomeen, ja ensimmäiset yöt vuokramökin vintillä olivat hankalia, varsinkin, kun olin vielä imetyshormonien vallassa. Matkusteluun liittyvä säätäminen, vauvavuoden univelka ja mökkiterassilla parveilevat ampiaiset pitivät huolen siitä, etten oikein päässyt rentoon lomafiilikseen.

Onneksi meillä oli kaikenlaista kivaa tekemistä. Kävimme Mikkelin Rapu ja Muikku -festareilla, tapasimme perhettä ja ystäviä ja teimme vauvan ensimmäisen leikkipuistokeikan kummitädin kanssa.

Suomen-matkan kohokohta oli vauvan kaste Mikkelin tuomiokirkossa ja ristiäisjuhla historiallisella Mikkelin Klubilla. Vauvallehan oli hollantilaiseen tapaan annettu nimi jo heti syntymän jälkeen. Nyt pääsimme juhlimaan Suomessa asuvan lähisuvun ja muiden tärkeiden ihmisten kanssa sitä, että hän on olemassa.

Pari päivää ennen kastejuhlaa olimme ehtineet hakea Mikkelin poliisilaitokselta vauvalle Suomen passin. Hänellä on ainoana meidän perheessä kaksoiskansalaisuus.

Vauva oli löytänyt rennon kesäfiiliksen huomattavasti minua paremmin. Hän nukkui tässä kuussa yleensä vielä kolmet päiväunet minun vieressäni tai omassa sängyssään. Vaunuihin nukahtaminen ei oikein enää onnistunut, koska ympäristö oli niin mielenkiintoinen. Yöunille vauva nukahti seitsemän maissa.

Vauva painoi peräti 7,9 kiloa. Aamuisin yritimme tarjota hänelle puuroa. Se ei pikkuhollantilaiselle kelvannut – hän halusi leipää. Loppukuusta vauvalle maistui aamiaiseksi jo kokonainen leivänpala ilman reunuksia.

Aamupalan lisäksi vauva olisi halunnut elää banaanilla ja äidinmaidolla. Leivän päällä hän sai ~~voimakkaasta vastustelustani huolimatta loppujen lopuksi~~ maistaa hollantilaisten perusherkkua, appelstroopia eli omenasiirappia. Lisäenergiat tulivatkin tarpeeseen, sillä loppukuusta käynnissä oli kova tankkaus.

Suuri ravinnontarve saattoi johtua uudesta tärkeästä taidosta: vauva oli oppinut loman aikana ryömimään! Äitini antoi hänelle Mikkelissä pinkin sählypallon, joka oli niin ihana, että sen perään kannatti lähteä omin voimin.

Vauva jyrsi kaikkea, minkä sai käsiinsä. Nyt olin entistä varmempi, että ensimmäinen hammas puhkeaisi pian ja tällä kertaa ihan oikeasti.

Suu kävi muutenkin, ja saimme kuunnella suloista pulinaa esimerkiksi vaunukävelyn aikana. Vauva rakasti ulkoilua. Leveä hymyily alkoi jo eteisessä, ja hymynaama sai minut onnelliseksi.

Onnea, onnellisuutta, onnekkuutta. Niistähän tämäkin kuukausi oli tehty. Syvin uupumus on jo unohtunut.

Olin valinnut vauvan kastetoimitukseen tämän otteen Eppu Nuotion runosta Onni tuli meille käymään:

Onni tuli meille käymään,
sinut toi se tullessaan.
Kutsui meidät katsomaan.
Onni lauloi pienen laulun,
laulun lauluista kauneimman,
lapsen unista kertovan.

Kertoi meille, kertoi muille,
kertoi rannan koivupuille,
kertoi tuulenpoikasille,
kertoi koko kaupungille:
katsokaa pikkuista pilvien piirtäjää,
sydänlohkareen suloista siirtäjää.
Katsokaa kultaa äidin, isän, koko suvun,
katsokaa tätä tarinaa, alkua uuden luvun.