arki,  perhe

Vai että metatyö?

Nyt seuraa kirjoitus aiheesta, joka on niin 2016.

Opin viime vuonna Marja Hintikka Liven ansiosta uuden suomenkielisen sanan: metatyö. Ymmärsin, että varsinkin naiset huokailevat metatyön määrää ja sen jakautumista perheessä.

Tutustuessani tähän minulle uuteen käsitteeseen törmäsin Ylen verkkosivuillaan tekemään kyselyyn, jonka tulosten mukaan metatyö eli näkymätön kotityö raivostuttaa naisia.

Meidänkin pienessä perheessä kotityön määrä kasvoi huomattavasti siinä vaiheessa, kun ainokaisemme syntyi. Tuli tuttien pesemistä, pyykkivuoria, vaippojen hankintaa, nukuttamista, lehmänmaitoallergiaa ja yleistä hässäkkää.

Kotitalouden organisointi alkoi samalla tuntua tärkeältä. Ennen tyhjä jääkaappi nauratti, tässä elämäntilanteessa se saa stressikäyrän kohoamaan.

Metatyökyselyn vastaukset olisivat meidän perheessä tällaiset:

Kumpi pakkaa lapsen tavarat kun lähdetään reissuun?
Minä pakkaan. Sillä aikaa avomies mm. laittaa vaunut kasaan ja asentaa turvaistuimen autoon.

Kumpi muistaa, että huomenna on pyhäpäivä eikä kauppa ole auki?
Onko tällaisia pyhäpäiviä vielä olemassa?

Kumpi siivoaa ruuanlaiton jälkeen?
Yhtä usein. Jos avomies kokkaa, kenenkään ei tarvitse siivota keittiötä ruuanlaiton jälkeen. Hän siivoaa keittiön ruokaa laittaessaan. Minun kokkailuni jälkeen keittiö on puunauksen tarpeessa.

Kumpi viikkaa puhtaat pyykit kaappiin?
Olen ominut pyykinpesun. Avomies imuroi, luojan kiitos.

Kumpi maksaa laskut?
Yhtä usein, yleensä pankki vie ne tililtä automaattisesti.

Kuka öljyää polkupyörän kettingit?
Pitääkö niitä öljytä?

Kumpi huomaa asunnon remonttitarpeen?
Muutimme edellisen asukkaan remontoimaan asuntoon kymmenen päivää ennen taaperon syntymää. Nyt olemme jo melkein puolentoista vuoden ajan yhdessä miettineet valaisimien ostoa ja taulujen ripustamista.

Kumpi pitää huolta siitä, että astioita on puhtaana?
Kumpikin ja pesukone. Onneksi. Asuimme vuonna 2015 väliaikaisesti asunnossa, jossa ei ollut tiskikonetta. Ei koskaan enää, päätimme, ei edes mökillä.

Kumpi vaihtaa palaneen lampun?
Avomies vaihtaa. Kauhea homma siinä, niitähän palaa kaupunkikolmiossa ehkä yksi vuodessa.

Kumpi tuntee lapsen kaverit?
Taaperolla ei oikeastaan vielä ole omia kavereita, mutta olen melkein sataprosenttisen varma, että avomies ne kohta tuntee. Hän muistaa nytkin jo monen leikkipuiston lapsen nimen.

Kumpi hankkii lahjan lapsen kaverisynttäreille?
Yhtä usein. Tai no, saatan ehdottaa piakkoin sellaista, että minä ostan ne lahjat ja avomies menee lapsen kanssa synttäreille. Voin tehdä vaikka koko sen ajan metatyötä oman kotimme hiljaisuudessa.

Kumpi kerää tavarat illalla pois lattioilta?
Avomies sillä aikaa kun minä taittelen pyykkejä ja sellaista.

Kumpi ostaa uudet hammasharjat?
Minä ostan, jos vanhat alkavat hapsottaa.

Kumpi laittaa enemmän ruokaa?
Minä laitan. Aloittelen sillä aikaa kun avomies nukuttaa taaperon.

Kumpi huomaa pieneksi jääneet kurahousut?
Heh, hollantilainen avomies ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt kurahousuja.

Kumpi laittaa kiertoon pieneksi jääneet lastenvaatteet?
Minä laitan, yleensä sen jälkeen kun avomies ilmoittaa, että paidat eivät enää mahdu taaperon päälle.

Kumpi neuvottelee perheen yhteiset lainat pankissa?
Minun kärsivällisyyteni ei riitä raha-asioiden pohtimiseen. Sen huomaa tiliotteessa ja säästötilin saldossa (0€).

Kumpi avaa hajulukon?
Avomies. Yäk. Mistä niitä pitkiä vaaleita hiuksia aina ilmestyykin?

Kumpi tekee sähkösopimuksen?
Avomies. Hän myös seuraa sähkönkulutusta pylväskuvion avulla. Minä teeskentelen kiinnostunutta.

Kumpi vie metallijätteet kierrätykseen?
Mitkä ihmeen metallijätteet? Avomies vie pullot.

Kumpi leikkaa nurmikon?
Meidän takapihalla on laatat ja rehottava vihreä kaistale, jolle kukaan ei tee mitään.

Kumpi muistaa katsastaa auton?
Meillä ei ole autoa. Käytämme tarvittaessa sellaista kätevää vuokra-autoa. Olemme siis hyvin vihreitä ja luontoystävällisiä. Meillä on hipsteripyörät.

Kumpi varaa neuvola-ajat?
Yleensä minä varaan. Viimeksi unohdin, onneksi aika tuli sitten automaattisesti.

Kumpi hankkii joululahjat lasten isovanhemmille?
Minä hankin omalle perheelle. Postitin ne viime vuonna melkein ajoissa. Avomiehen perheessä ei anneta joululahjoja.

Kumpi huolehtii lapsen hiukset siistiksi ennen kyläilyä?
Niille ei saa taaperon mielestä tehdä yhtään mitään. Hoitaja kyllä osaa hämätä taaperoa jollain mystisellä tavalla ja onnistuu joskus laittamaan hänelle pinnin.

Kumpi nukuttaa lapset?
Jos mies on kotona, hän nukuttaa taaperon. Toissapäivänä olisin halunnut nukuttaa, mutta taapero halusi isin. Minä saan onneksi sentään ottaa hänet keskellä yötä viereeni.

Meidän kodin metatyökyselyn tulosten mukaan minun olisi aika ryhdistäytyä.

Tilasin eilen ruokakaupan kotiinkuljetuspalvelusta raaka-aineita, jotta voin tehdä meille lauantaina pakastimeen lasagnea, chili con carnea ja paria muuta uunivuokaa. Sillä aikaa avomies vie taaperon hollanninkieliseen musiikkileikkikouluun ja leikkipuistoon.

Metatyötä ja perheaskareita riittää molemmille.

Tsemppiä niille, joiden näkymätön työ ei jakaudu yhtä tasapuolisesti.

metatyo
Meidän kodin metatyöpiirakka

 

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: